Paluu Lahden tulevaisuuteen

Oliko ennen kaikki paremmin? Ainakin kun seuraa Suomen ja Lahden tulevaisuuden näkymiä niin kyllä näin on ollut. Elinikäinen työpaikka ja turvallinen toimeentulo, toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut, liikuntapaikat, joissa voi kilpailla ja harrastaa, kulttuuria, teatteria kaiken ikäisille, kirjastoverkko, laadukas koulutus kaikille ikään tai etniseen taustaan katsomatta? Kävimme kauppaa ulkomaille ja yrityksemme vienti veti.

Salinkallion koulun kenttä, Lähteen ala-aste ja Etelä-Lahti tuntui maailman parhaalta ja varmaan olikin sitä monella tavalla 1980-luvulla.
Pohdin tätä tällä viikolla, kun katsoin miten Suomi ja Lahti nyt muuttuu, murtuu ja vajoaa. Samalla keskustelu sosiaali- ja terveysalan eli uusien Hyvinvointialueiden tai koulujen ahdingosta alkaa jo konkretisoitua muutenkin kuin numeroiksi tai henkilöstön jaksaminen tai paremmin jaksamattomuus on jo arkea eikä mikään uhkakuva. Katujen kunnossapito oli ylpeydenaihe. Tunsimme työntekijät ja toisemme. Heillä oli nimi eikä vain yrityksen nimi auton kyljessä.

Palataan nyt hetkeksi menneisyyteen ja toivottavasti joskus vielä tulevaisuuteen. Lahdessa tehtiin omalääkärikokeilu. Se toimi hyvin, mutta se päätettiin lakkauttaa. Meillä oli terveyskeskukset, jonne sai ajan soittamalla puhelimella. Meillä oli koulurauha ja laadukas kouluruoka. Liikuntapaikat, joista osasta sai olla jopa ylpeä, kuten Suurhalli ja Maauimala sekä Urheilukeskus ja Lahtea ympäröivät maailman parhaat urheiluopistot. Orkesteri ja teatteri olivat meille henkistä hyvinvointia – ei jotain luksusta, kuten sitä nyt nimitellään. Kaikkea tätä kutsuimme hyvinvointivaltioksi. Pohjoismaisesti mallimaaksi maailmalla ja itsellemme. Olimme siitä todella ylpeitä – tai ainakin nyt olemme, kun sitä ei enää ole.

Nyt meillä ei enää ole vaihtoehtoja. Tai näin meille uutisissa kerrotaan. Kaikesta on leikattava. Sodalla pelottelusta on tullut arkipäivää. Suomalaisen diplomatian päätehtävästä eli rauhan rakentamisesta on tullut pehmoilua. Sota myy ja suurvallat rikastuvat. Me köyhdymme ja käperrymme.
Mutta mitä, jos emme luovukaan toivosta, vaan taistelemme? Korjaamme sen mitä pitää korjata, mutta emme tuhoa sitä, mikä ei ole rikki. Se on vaikea tehtävä, koska maailma on rikki ja EU ei tee sitä mitä sen pitäisi tehdä eli luo kestävää talouskasvua. Se on pienelle maalle ja vielä pienemmälle Lahdessa vaikea paikka. Mutta yksinkään emme selviä.

Tätä keskustelua odotan ensi kevään alue- ja kuntavaaleihin valmistuvalta Suomelta ja Lahdelta. Enkä tietenkään voi vain odottaa, vaan tuon keskusteluun myös konkreettisia vaihtoehtoja. Sellaisia tulisi myös Lahden nykyisen kaupunginhallituksen ja virkamiesten valmistella sekä myös yrityselämän. Aloitetaanko niistä helpoimmista mihin voimme itse lahtelaisina vaikuttaa? Maauimalan ja urheilukeskuksen tulevaisuus voisi olla yksi sellainen. Toinen on Lahden työllisyystilanne, joka uhkaa palkkatukimallien muuttuessa vajota entistä syvemmälle valtiolle maksettavien sakkomaksujen maailmaan. Kolmas voisi olla Lahden katujen ja tieverkon kunto sekä niiden hoito.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
Olavi Lanun veistokset eivät vanhene
Konsta Hietanen viettää kesän teatterissa ja luonnossa – pääroolissa Kivinokan musikaalissa
Päätoimittaja Petri Salomaa 60 vuotta: Tässä iässä ei tarvitse enää todistella mitään
Timo Sandbergin uutuusdekkari Surmasatama sukeltaa Lahden satamaan ja sodanjälkeiseen Suomeen
Launeen seurakunta ei ole vielä linjannut sateenkaariparien vihkimisestä – Uusi pastoraalinen ohje antaa luvan ilman seuraamuksia
Jalkapalloilijat palaavat pian Patomäen pelikentille
Patomäen kakkosalueen nuoret kokoontuivat taas – Haikeutta, muistoja ja naurua yhteisestä nuoruudesta

Eversti ja Tornan tyttäret kantaesitetään Hennalassa
Salinkallion viimeinen luku – Yhteisön sydän puretaan?
ARKISTO