Suomen hallituksen aika menee vääriin asioihin

Suomessa on pääministeri Petteri Orpon johtama hallitus, jonka aika menee kaikkeen muuhun kuin sen pitäisi. Itse aiheutettujen sisäisten ristiriitojen vie lähes kaiken ajan – missä ovat Suomen kannalta tärkeimmät asiat, kuten tavallisten ihmisten palvelut, työllisyys, kasvun edellytysten parantaminen? Rasismikohu on syönyt hallituksen viimeisenkin uskottavuuden. Toki samalla hallitus myönsi virheitään ja perui itse tekemiään leikkauksia. Vaikka pahimmat pelot eivät onneksi toteutuneet, monet leikkaukset (esim. kuntien valtionosuudet, korkeakoulujen perusrahoitus jne.) pysyvät voimassa. Positiivista on se, ettei heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten sosiaaliturvaan tai lapsiperheiden ja eläkkeensaajien etuuksiin ole luvassa leikkauksia.

Ja mistä tulee kokoomuksen maine talouden osaajana? Jos joku vielä näin väittää niin kannattaa tutustua faktoihin ja Suomen talouden kehitykseen kokoomuslaisten pääministereiden aikana. Ja miltä näyttää Suomen talouden kasvu tänä vuonna? Suurista kokoomuslaisten puheista huolimatta ollaan edelleen kuopassa lähes kaikilla mittareilla. Persujen fokus on ihan muualla, joten siitä ei kannata edes kirjoittaa, samoin KD:n tai RKP:n.
Ensivuoden uusien säästöjen kokonaisuus on mittaluokaltaan varsin vaatimattomat 224 MEUR. Ei siis olla lähelläkään miljardia eikä uusilla säätöillä myöskään pystytä kokonaan paikkaamaan riihessä vuodelle 2026 sovittua 400 MEUR nettoheikennystä julkiseen talouteen.
Riihessä sovittiin kyllä joistakin ihan hyvistä toimista, kuten siitä, että rekrytointituki palaa ja yli 25-vuotiaiden opiskelu työttömyysturvalla sallitaan. Näiden toimenpiteet ovat kuitenkin mittaluokaltaan hyvin pieniä. Suomen hallitus näpertelee ja on edelleen pilkun väärällä puolella.
Hallituksen toimintakyvystä kertoo paljon se, että niinkin päivänselvässä asiassa, kuin rasismin vastustamisessa, päästää juuri ja juuri yhteisymmärrykseen.

Olen ollut tällä viikolla kolme päivää Skotlanti Foorumissa Edinburghissa yhdessä muiden pohjoismaisten vaikuttajien kanssa. Pohjoismaat tekivät ennen yhdessä paljon ja enemmän. Nyt esimerkiksi Palestiinan tunnustamisesta ja siihen liittyvästä tiekartasta ei ole pohjoismaista yhteistä kantaa. Kertoo paljon ja etenkin Suomesta. Olemme vajonneet pois pohjoismaisesta viiteryhmästä.

Omassa puheenvuorossani Skotlannissa korostin, että sääntöpohjainen maailma on romutettu. Pienten maiden, kuten Pohjoismaiden, selkäranka on ollut sääntöihin perustuva kansainvälinen järjestys. Nyt tuo järjestys on haastettuna – näemme sen esimerkiksi Palestiinassa. Eivätkä vain suurvallat yksin sitä murenna – myös me eurooppalaiset haastamme sitä omilla ristiriitaisuuksillamme. Me väitämme puolustavamme kansainvälistä oikeutta, mutta samalla sovellamme kaksinaismoralismia. Meidän on puolustettava oikeutta kaikkialla. Muuten sanamme eivät merkitse mitään. Globaalilla etelällä on kaikki syyt kysyä: miksi puolustatte lakia yhdessä paikassa, mutta ette toisessa? Tämä koskee myös Israelin ja Palestiinan kysymystä.
Luottamuksen rakentaminen on elintärkeää, ja siihen tarvitaan yhteistyötä. Tarvitsemme luotettavia kumppanuuksia, yhteiskehittämistä sekä kokonaisvaltaista turvallisuutta – käsitystä, jossa turvallisuus ei ole vain aseita, vaan myös energiaa, koulutusta, työtä, sosiaali- ja terveyspalveluja, teknologiaa, logistiikkaa, elintarvikkeita ja rahoitusta.

Pohjoismaiset ratkaisut voivat olla esimerkki: me emme lähesty haasteita siiloista käsin, vaan kokonaisvaltaisesti ja kumppanuuksia rakentamalla. Tämä on se tie, jolla luottamus ja kestävä turvallisuus voidaan palauttaa. Mutta onko meillä enää pohjoismaista mallia olemassa? Aika moni tuntuu unohtaneen, että se on ollut viimeiset vuosikymmenet koko hyvinvointivaltion idea ja pohja. Ja haluavatkin sen unohtaa, koska vastakkainasettelulla pääsee otsikoihin ja omien kannattajien kosiskelu menee isänmaan edun edelle. Tästähän perussuomalaisten kohumoottoreiden motiivissa on perimiltään kysymys.

Ja oma vastuu on myös medioilla, kun puhutaan maailman ja Suomenkin talouden kehityksestä. Kannattaa lukea tarkkaan kenellä on kynän sijaan satukirja tai väriliitu kädessä tai kuka puhuu oikeasti totta Suomen taloudesta tai työllisyydestä. Tai sitten ei vain haluta ymmärtää, mitä maailmalla ja Suomessa oikeasti tapahtuu. Tai mitä Alaskassa todella sovittiin tai ei sovittu?

Lahdessa 1990-luvun laman selättänyt legendaarinen työllisyyspalveluiden johtaja Väinö Pässilä olisi ainakin jo sanonut korulauseiden sijaan, että TÖIHIN nyt kaikki. Suomesta puuttuu nyt kuuluisa jalkatyö ja se näkyy Helsinkiin tilastoina sekä kuuluu aina Skotlantiin saakka. Power poit esityksiä ei silloin edes ollut ja siksi ehkä osattiin keskittyä todelliseen tekemiseen. Työllisyyden sakkomaksuista on helppo valtuustossa valittaa, mutta missä ne teot ovat?

Ville Skinnari

 

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
Olavi Lanun veistokset eivät vanhene
Konsta Hietanen viettää kesän teatterissa ja luonnossa – pääroolissa Kivinokan musikaalissa
Päätoimittaja Petri Salomaa 60 vuotta: Tässä iässä ei tarvitse enää todistella mitään
Timo Sandbergin uutuusdekkari Surmasatama sukeltaa Lahden satamaan ja sodanjälkeiseen Suomeen
Launeen seurakunta ei ole vielä linjannut sateenkaariparien vihkimisestä – Uusi pastoraalinen ohje antaa luvan ilman seuraamuksia
Jalkapalloilijat palaavat pian Patomäen pelikentille
Patomäen kakkosalueen nuoret kokoontuivat taas – Haikeutta, muistoja ja naurua yhteisestä nuoruudesta

Eversti ja Tornan tyttäret kantaesitetään Hennalassa
Salinkallion viimeinen luku – Yhteisön sydän puretaan?
ARKISTO