Elämän leipä

Olen viimeisten viikkojen aikana tehnyt muuttoa ja useaan kertaan törmännyt ajatukseen siitä, miten paljon ihmisellä voi olla tavaraa, jota ei edes muistanut olevan olemassa. Kaikkea sitä, mitä joskus on tarvinnut kipeästi ja hankkinut itselleen, mutta muutaman käyttökerran jälkeen tavaralle ei enää ollutkaan käyttöä. Tarpeettomaksi jäännin seurauksena tavara on jäänyt johonkin laatikkoon pölyttymään ja täyttämään tilaa. Vaikka maailmassa on paljon ihmisiä, jotka kärsivät monenlaisesta puutteesta, niin suuri osa länsimaissa asuvista ihmisistä kärsii enemmänkin tavaran paljoudesta.

Tavaraa on nykyään enemmän kuin ikinä koko ihmiskunnan historian aikana ja moni asia on helpompaa kuin aikaisemmin, koska erilaiset koneet ja laitteen tekevät arjesta fyysisesti vähemmän kuormittavaa. Tästä huolimatta ihmisten hyvinvointi ei kuitenkaan näytä parantuneen aivan samassa suhteessa. Moni jää todella yksin, koska erilaiset laitteet korvaavat tarpeen kohdata oikea ihminen jossain oikeasti olemassa olevassa paikassa, ihan vain yhtenä esimerkkinä.

Jeesus kertoi ihmisille olevansa elämän leipä, hän myös mainitsi, ettei ihminen elä vain leivästä, joka on näkyvää, vaan tarvitaan jotain enemmän. Jeesuksen puhe leivästä on häkellyttävän ajankohtaista. Elämän leipä antaa tarkoituksen ja merkityksen sekä kutsuu yhteen, katoava leipä eli kaikki se millä täyttää kaapit ja komerot, antaa iloa ja tyydytystä hetkellisesti.

Ei ole väärin helpottaa omaa arkea apuvälineillä, ja jokainen tarvitsee päivittäin monenlaisia hyödykkeitä elääkseen. Mutta ehkä välillä on hyvä tutkia millä kaikella on täyttänyt omat kaapit. Ja ehkä kaikista tärkeintä on pohtia, viekö kaikki se mitä komeroista löytyy liikaa tilaa paitsi komeroista myös omasta mielestä.


Hanna Rikkanen
pappi Launeen srk

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
ARKISTO