Rukous on lahja

Joskus on vaikea ilmaista toiselle ihmiselle, että rukoilee hänen puolestaan. Ehkä siinä ihmissuhteessa ei ole ennen ollut puhetta hengellisistä asioista, on juteltu muusta, on tehty muuta yhdessä. Mutta kun elämään tulee vastatuulta, rukous on korvaamaton apu. Silloin tekee mieli kysyä, voinko rukoilla puolestasi. Tai sitten vain suoraan kertoa, että muistan sua iltarukouksessa.

Yhtä lailla rukous voi tulla ajankohtaiseksi toisin päin. Pyydän toista rukoilemaan jonkin asian puolesta, muistamaan jotain ihmistä tai itseäni. Rukous on meille ihmisille annettu valtava lahja. Emme ole omassa varassamme, emme ole umpikujassa. Aina on rukouksen kokoinen väylä eteenpäin.

Tämän sunnuntain psalmissa ihminen rukoilee: Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. (Ps. 25:6) Tässä on pieni, mutta vaikuttava rukous: Muista minua! Ei Jumalalle tarvitse antaa toimintaohjeita (niihin kyllä usein syyllistymme, kun toivomme juuri määrättyä ratkaisua pulmiimme). Jumala tietää enemmän, hänen tahtonsa tie on parhain. Riittää, kun saa jättää itsensä, ihmiset ja asiansa Jumalan käsiin ja pyytää vain, muista meitä.

Järki ei voi käsittää rukouksen voimaa. Miten Jumala muka minut muistaisi? Mutta usko luottaakin Jumalan lupauksiin eikä jää järjen vangiksi. Tahdon lapsenomaisesti heittäytyä Jumalan varaan ja uskoa hänen apuunsa. Herra, muista minua ja meitä kaikkia. Armahda tätä maailmaa.


Riitta Särkiö

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO