Kirkon alttari ja kirkkotekstiilit yllättävät joulun alla. Alttarin liinat ja papin stola ovat violetin värisiä. Se väri tuntuu olevan aivan vieras jouluiselle värimaailmalle. Kun katselee näyteikkunoita tai lehtien joulunalusjuttuja, niin kaikkialla nousee silmiin tontunpunainen, havunvihreä, juhlanvalkoinen, kulta ja hopean kimallus. Niistä syntyy kauniita asetelmia, ne luovat ihanan tunnelman. Ne värit tuovat juhlan.
Mutta kirkossa lähestytään joulua vähän eri kautta. On meneillään pieni paasto, hiljentymisen ja pidättelyn aika. Ei vielä kiirehditä juhlan tuoksinaan (vaikka toki välillä sitäkin tehdään, myönnän!). Kirkkovuodessa vasta valmistaudutaan ja tehdään tietä Kuninkaalle. Violetti väri kuvaa odottamista, pysähtymistä, katumusta. Joku jättää elämästään jotain turhaa pois, niin kuin suurena paastonaikana ennen pääsiäistä. Joku rauhoittuu adventtikynttilöiden eteen.
Vaikka joulua tekee mieli valmistella monin tavoin, niin kirkkosalin violetti väri kertoo yhdestä valmistautumisen tavasta: sydämen hiljentymisestä. Jeesuksen syntymäjuhla on tulossa. Hän syntyi pienenä lapsena talliin kesken veromatkan. Mitään ei ollut valmiina, mutta tallista löytyi eläinten seimi. Jos me emme ehdi tai tahdo laittaa paikkojen kuvalehtien kimalluskuntoon, niin Jeesus syntyy sittenkin. Sydämemme odottaa häntä ja hänen tuomaansa rauhaa ja armoa. Sitä maailmakin tarvitsee.
Riitta Särkiö