Minkä värinen on adventti?

Kirkon alttari ja kirkkotekstiilit yllättävät joulun alla. Alttarin liinat ja papin stola ovat violetin värisiä. Se väri tuntuu olevan aivan vieras jouluiselle värimaailmalle. Kun katselee näyteikkunoita tai lehtien joulunalusjuttuja, niin kaikkialla nousee silmiin tontunpunainen, havunvihreä, juhlanvalkoinen, kulta ja hopean kimallus. Niistä syntyy kauniita asetelmia, ne luovat ihanan tunnelman. Ne värit tuovat juhlan.

Mutta kirkossa lähestytään joulua vähän eri kautta. On meneillään pieni paasto, hiljentymisen ja pidättelyn aika. Ei vielä kiirehditä juhlan tuoksinaan (vaikka toki välillä sitäkin tehdään, myönnän!). Kirkkovuodessa vasta valmistaudutaan ja tehdään tietä Kuninkaalle. Violetti väri kuvaa odottamista, pysähtymistä, katumusta. Joku jättää elämästään jotain turhaa pois, niin kuin suurena paastonaikana ennen pääsiäistä. Joku rauhoittuu adventtikynttilöiden eteen.

Vaikka joulua tekee mieli valmistella monin tavoin, niin kirkkosalin violetti väri kertoo yhdestä valmistautumisen tavasta: sydämen hiljentymisestä. Jeesuksen syntymäjuhla on tulossa. Hän syntyi pienenä lapsena talliin kesken veromatkan. Mitään ei ollut valmiina, mutta tallista löytyi eläinten seimi. Jos me emme ehdi tai tahdo laittaa paikkojen kuvalehtien kimalluskuntoon, niin Jeesus syntyy sittenkin. Sydämemme odottaa häntä ja hänen tuomaansa rauhaa ja armoa. Sitä maailmakin tarvitsee.


Riitta Särkiö

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO