Teidän sydämenne täyttää ilo

Sunnuntaina on äitienpäivä. Meillä kaikilla on tai on ainakin ollut äiti.
Äidin rakkaus on jotakin sellaista, että palaamme siihen yhä uudelleen. Haave äidin läheisyydestä ja kaipuu lapsuuden turvalliseen syliin on läsnä, vaikka kasvamme aikuisiksi.

Nuorena äitinsä menettänyt Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen kuvaa tuota kaipuuta kirjassaan Äitiä ikävä:
”Outoa, On aika outoa, että minun ikäiselläni miehellä on ikävä äitiä.”
” Luulisi, että tähän mennessä olisi oppinut olemaan omillaan, luulisi, että pärjäisi jo ilman äitiä.”
” Mieli tekisi keskustella äidin kanssa, kysyä elämästä, kulkea käsikynkkää, katsoa silmiin, silittää hiuksia ja halata, olla lähellä kuin pikkupoika. Vierellä, sylissä. Mutta äiti on poissa ja minun on ikävä.”

Äitienpäivä osuu yksiin sunnuntain kirkollisen aiheen kanssa, joka on Jumalan kansan koti-ikävä. Sunnuntain evankeliumiteksti on Jeesuksen puheesta, jonka hän pitää odottaessaan vangitsijoidensa saapumista. Jeesus kertoo opetuslapsilleen, että he joutuvat hänestä eroon ja saavat kokea murhetta ja tuskaa. Turvallisen saattajan viereltä on lähdettävä kylmään ja pahaan maailmaan. Jeesusta tulee ikävä.

Jeesus kuitenkin lupaa, että opetuslasten turvaton pelko ja murhe muuttuvat iloksi kun he saavat kohdata hänet uudestaan. ”Teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.” (Joh. 16:23) Näin tapahtui. Ylösnousseen Jeesuksen kohdanneet opetuslapset kokivat uskon synnyttämää iloa.

Me saamme kokea tuota samaa iloa. Kristus itse on läsnä seurakuntansa keskellä. Seurakuntaa verrataan Raamatussa usein äitiin, siksi että siellä Kristus itse hoitaa, kantaa ja vie perille taivaan kotiin, jossa saamme kerran kokea täydellistä iloa Isän luona taivaassa.


Janne Suomala

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO