Katselin tässä taannoin isoisäni jäämistöstä löytyneitä kuvia, joista yhdessä poseerasi päässä hänen äitinsä, minun isoisoäitini. Raskas elämä oli jättänyt jälkensä naiseen, ja ainoastaan vierellä ollut pieni poika paljasti, että siinä oli isoisoäitini nuorimman lapsensa kanssa noin 50-vuoden ikäisenä.

Ennen vanhaan elämä oli fyysisesti raskasta. Työssä ei ollut apuna koneita tai laitteita, vaan asiat piti tehdä lihasvoimalla. Ruoanlaitto ja kotityöt vaativat myös aikaa ja fyysisyyttä, ei tullut pyykeistä puhtaita nappia painamalla tai ruoka kotiovelle tilaamalla. Nykyään elämä ei ehkä ole fyysisesti niin raskasta ja vapaa-aikaakin on paljon enemmän kuin ennen. Raskasta elämä on kuitenkin. Monen on vaikea irrottautua työstä ja kiireestä, mieli oireilee ja sydän sykkii epätahtiin stressistä ja ahdistuksesta. Korona-aika on myös tuonut osalle meistä ihmisistä mukanaan yksinäisyyttä, ahdistusta ja pelkoa.

Raamatussa on monta kertomusta siitä, miten Jeesus parantaa sairaita. Hänen luokseen tultiin monenlaisten vaivojen kanssa, niin fyysisten kuin henkistenkin. Jeesus kohtasi ihmiset, näki heidän kipunsa ja vaivansa. Ajattelen, että usko Jeesukseen on voimavara meistä jokaiselle. Jeesukseen uskova ei ehkä vaivoistaan vapaudu tässä elämässä, mutta saamme kuitenkin kulkea kohti tulevaa luottavaisin mielin. Jeesus itse kulkee kanssamme, tuntee kipumme ja huolemme. Hän sanoo: ”tulkaa minun luokseni te kaikki työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon”.

Maija-Reetta Katajisto