Paimenen ääni

Lapsena huutelin lehmiä kokoon. Äidiltä opittu kutsuhuuto toimi, lehmät tulivat laitumen perukoiltakin ja lähtivät kohti navettaa. Suomi on maa, jossa jokaiselle lehmällä on nimi. Niinpä mekin pystyimme kutsumaan lehmiä nimeltä. Mutta lampaista en tiedä paljoakaan, enkä ole koskaan ollut oikea paimen – lehmille.

Jeesus sanoo, että hän on hyvä paimen, joka tuntee lampaansa. Tunteminen on molemminpuolista: myös lampaat tuntevat oman, rakkaan paimenensa. ”Lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä.” Joh. 10:4.

Millainen on hyvän paimenen, Jeesuksen ääni? Raamatussa me sen kuulemme. Evankeliumit kertovat meille, mitä Jeesus sanoi, mitä hän teki, miten hän kohtasi ihmisiä. Raamatusta kuulemme myös Jeesuksen viimeiset sanat ristillä. Hän on kuollut puolestamme, hän rukoili pahantekijöittensä puolesta, hän täytti Isältä saamansa tehtävän.

Jeesuksen ääntä kuulemme myös jumalanpalveluksissa ja kaikissa kristittyjen yhteisissä kokoontumisissa. Siellä mietitään, miten Jeesuksen opetuksia voi noudattaa nyt ja otetaan vastaan armon sanaa. Ehtoollisella Jeesus itse palvelee meitä. Hän sanoo meille: annoin itseni sinun puolestasi. Rukouksessa saamme lähestyä Jeesusta ja hiljentyä kuuntelemaan hänen läsnäoloaan.

Ylösnoussut Jeesus on kanssamme, vaikka me emme voikaan nyt häntä nähdä tai koskettaa. Juuri ylösnousseena hän voi olla kaikkia meitä lähellä ja jakaa armoaan koko maailmaan. Kannattaa kuulla hyvän paimenen ääntä ja levätä hänen huomassaan.


Riitta Särkiö

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO