Pääsiäisaamun evankeliumissa kolme naista kulkee kohti hautaa. Heidän askeleissaan ei ole riemua, vaan surua ja hämmennystä. He haluavat vielä kerran osoittaa rakkautta Jeesukselle, mutta samalla he tietävät, että suuri kivi haudan suulla on este, jota he eivät omin voimin pysty siirtämään. Perille päästyään he kohtaavat kuitenkin jotakin odottamatonta: kivi on vieritetty pois ja hauta on tyhjä. Viesti on hämmentävä ja suuri: Jeesus elää!
Silti kertomus ei pääty iloon, vaan pelkoon ja hiljaisuuteen. Naiset vapisevat eivätkä uskalla heti kertoa kenellekään. Tämä tekee pääsiäisen kertomuksesta yllättävän inhimillisen. Se muistuttaa, että usko ei synny aina varmuudesta tai rohkeudesta, vaan usein keskellä pelkoa ja epävarmuutta. Juuri siinä, missä ihminen vaikenee ja epäröi, Jumala jatkaa toimintaansa.
Ja silti me olemme täällä. Jossain vaiheessa hiljaisuus murtui ja ilosanoma lähti liikkeelle. Pääsiäinen kertoo, ettei pelko saa viimeistä sanaa. Tyhjä hauta julistaa, että elämä voittaa kuoleman ja toivo kantaa epävarmuuden läpi. Siksi pääsiäinen kutsuu myös meitä levittämään ilosanomaa: ei siksi, että olisimme rohkeita tai varmoja, vaan siksi, että Jumala toimii meissä, meidän kauttamme ja joskus myös onneksi meistä huolimatta.
Kristus on noussut kuolleista – ja siinä on toivomme tänään ja aina.
Maija-Reetta Katajisto