Rauhaa ja laupeutta

Kolmannen adventin psalmi 85 maalaa eteemme suurenmoisen maailman, toiveiden täyttymyksen:
”Herra lupaa rauhan kansalleen, omilleen! Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat, ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa. Laupeus ja uskollisuus kohtaavat, oikeus ja rauha suutelevat toisiaan. Uskollisuus versoo maasta ja oikeus katsoo alas taivaasta.”

Jumala lupaa näin monia hyviä asioita. Juuri tätä me kaipaamme tähän kummalliseen maailmaamme ja omaan elämäämme: laupeutta, uskollisuutta, rauhaa ja oikeutta. Kuinka tarvitsemmekaan sitä, että Jumala on meille laupias ja rakastava. Laupeutta kaipaa myös lähimmäinen: sitä, että autamme, kuuntelemme, välitämme.
Uskollisuuskin on elämän peruspilari. Se merkitsee sitä, että voimme luottaa Jumalan järkkymättömään läsnäoloon. Hän on uskollinen. Hän ei koskaan hylkää meitä. Lähimmäisiltäkin kaipaamme uskollisuutta: sitä, että lupaukset pidetään ja sitoutuminen toisiimme pitää. Pettäminen tuntuu niin pahalta.

Rauhaa ja oikeutta tämä maailma suorastaan huutaa, niitä se tarvitsee kipeämmin kuin ehkä mitään muuta. Me pienet ihmiset olemme aika voimattomia saamaan aikaan oikeutta ja rauhaa maailmalla. Toiset päättävät, toiset neuvottelevat. Mutta meillä jokaisella on oma elämänpiirimme, jossa voimme pyrkiä laupeuteen, uskollisuuteen, rauhaan ja oikeuteen.

Suurien tavoitteiden edessä tärkeintä on pyytää apua Jumalalta. Rukouksessa voimme jättää elämämme haasteet ja tämän maailman tarpeet Jumalan suuriin käsiin: Herra, armahda meitä kulkiessamme kohti joulua. Anna meille rauhaa ja laupeutta! Aamen.


Riitta Särkiö

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO