Kirkkovuosi on jälleen lopuillaan, kun uusi kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventista. Mutta adventtia edeltävä kirkkovuoden viimeinen sunnuntai on nimeltään Tuomiosunnuntai. Aika karu nimi pyhäpäivällä. Tuomiosunnuntain aihe on siis aikojen loppu ja tilinteko. Maailman lopusta puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja pelottavalta. Mutta samaa ahdistusta kokee moni, vaikka asiasta ei puhuttaisi. Sota pelottaa ja sen seuraukset, samoin ilmastoahdistus on monen kohdalla totta. Huoli siitä, mihin tämä maailma on menossa, on ymmärrettävää.
Kun varhaisille kristityille alkukirkossa puhuttiin maailmanlopusta, se koettiinkin rohkaisuna. Vääryys ja verenvuodatus ei jatku ikuisesti, vanhurskaus toteutuu, sillä Jumala puuttuu vielä tämän maailman kulkuun.
Ja lopusta puhuminen on siinäkin mielessä tärkeää, että se muistuttaa meille ensiksikin siitä, että elämämme täällä kerran päättyy, toiseksi siitä, että me vastaamme tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme, ja vielä kolmanneksi, että pahalla ei ole viimeistä sanaa, sillä se on Jumalan.
Mikä sitten meille antaa turvan ajatella kuolemaa ja kaiken loppua? Se turva on meillä Kristuksessa. Hänet Jumala on tehnyt kuoleman voittajaksi. Hänen turvissaan voimme levollisesti ajatella omaa ja maailmamme kohtaloa. Tämä elämä on rajallinen ja ajallinen, mutta Kristuksessa ja hänen kanssaan me saamme uuden, ikuisen elämän tämän elämän jälkeen. Siksi tuomiosunnuntai on Kristuksen kuninkuuden sunnuntai.
Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune