Totuus ja harha

Tämän viikon aihe on “Totuus ja harha”. Meille on määritelty jo pieninä tietyt säännöt joiden mukaan tulisi toimia. Älä varasta, älä kiusaa toista, kunnioita toisia ja niin edelleen.

Raamatun 10 käskyä antavat hyvät perusohjeet siihen miten meidän tulisi toimia. Kuitenkin joskus näemme harhan totuutena, joko alitajuisesti tai muiden ohjaamana. Sunnuntain evankeliumissa (Matt. 7:15-23) Jeesus varoittaa meitä harhasta joka ei ole helposti tunnistettavissa. Esimerkiksi jotkut ihmiset ovat kuin susia kietoutuneena valkoiseen lampaanvillaan, puhuvat korulauseilla vaikka sydämessään eivät tarkoita hyvää.

Kaikki astumme joskus harhaan yrittäessämme pysyä totuuden tiellä. Pohdimme kesän rippikoululaisten kanssa oikeita ja vääriä tekoja ja sitä voiko väärät teot joskus oikeuttaa hyvällä perustelulla. Emme löytäneet kunnollista vastausta, mutta totesimme että oli tilanne mikä tahansa olisi tärkeintä yrittää pysyä totuudessa. Niin Jeesuskin haluaisi meidän tekevän.

Jeesus painottaa, että pelkkä puhe totuudesta ei kuitenkaan riitä. Meidän tulisi elää todeksi Jumalan tahtoa. Totuus on elämään vaikuttava voima kun taas harha voi kulkea vierellämme täysin huomaamatta ja aiheuttaa silti tuhoa. Totuus Jumalasta ja Hänen suunnitelmastaan ei aina miellytä eikä aina ole helppo, mutta se tuo meille rauhan ja vapauden. Nuoren seurakunnan veisukirjan laulussa 70 sanotaan “Hän suojelee mua ansoilta ja vihollisen valheilta varjelee mua”. Kun turvaamme Jeesukseen, ei mikään harha voi erottaa meitä hänestä.


Saga Salenius,
kesäteologi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO