Laskiainen lasketaan!

Laskiaisella on pitkät ja vankat perinteet meidän suomalaisten talven vietossa. Silloin monet perheet suuntaavat pulkkamäkeen, syödään hernerokkaa ja laskiaispullaa. Lapsuudesta muistan, kuinka laskiessa huudettiin: ”Pitkiä pellavia!”

Eteläisessä Euroopassa ja latinalaisessa Amerikassa taas on vietetty karnevaaleja. Oikeastaan kyse on samasta juhlasta, mutta sen muodot vain ovat kulttuurisesti vaihdelleet. Sana karnevaali (it. carnevale) tulee latinan sanoista ”carnem levare” ja merkitsee lihan poistamista. Sana laskiainen ja karnevaali kuvaavat samaa asiaa: laskiainen muistuttaa paastoon laskeutumista ja karnevaali taas sitä, kuinka paasto on näkynyt myös syömisessä.

Mutta laskiaisesta alkaen kirkon elämässä on alettu seurata Jeesuksen kärsimystietä kohti Jerusalemia, Getsemanea, Golgataa ja lopulta pääsiäisen voittoa. Mutta tämä seuraaminen on merkinnyt myös omassa elämässä kilvoittelemista, ristin ottamista ja Vapahtajan tahdon kyselyä. Siksi seuraavat seitsemän viikkoa on haluttu viettää paastoten ja rukoillen.

Hengellinen paasto on hyväksi myös meille, sillä se auttaa meitä keskittymään siihen, mikä elämässä on tärkeää ja laittamaan pois sen, mikä rikkoo ihmissuhteitamme ja yhteyttämme Jumalaan. Siksi tänä laskiaisena kutsun ja haastan sinut mukaan laskeutumaan paastoon, hiljaisuuteen ja rauhoittumiseen. Ehkäpä Jumala näin voi avata elämääsi jotain uutta ja siunauksellista.


Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO