Enkelit ovat meidän ja muiden puolella

Mikkelinpäivän seutuvilla ajattelen enkeleitä. Joosuan kirjassa on jännä kohtaaminen Joosuan ja tuntemattoman miehen välillä. Joosualla on nykyihmisellekin tuttu ajattelutapa, jossa jaotellaan ihmisiä meihin ja muihin, samanlaisiin ja erilaisiin. Joosua kysyy tuntemattomalta miekkaa kantavalta mieheltä: Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme? (Joos. 5:13–15). Joosuan mielestä muita vaihtoehtoja ei ole: olet meidän puolellamme tai meitä vastaan.

Joosuan vaihtoehdottomaan kysymykseen tämä hahmo vastaa: ”En kumpaakaan.” Hän jatkaa olevansa Jumalan näkymättömien joukkojen päällikkö, enkeli. Hän on ihan omassa lajissaan. Kukaan ei voi omia häntä yksin itselleen.

Jumala toimii tässä maailmassa monin eri tavoin. Enkelit ovat hänen työnsä tekijöitä, näkymättömiä varjelijoita, johdattajia, Jumalan sanansaattajia. Raamatussa Jumala usein puhuu juuri niin, että enkeli ilmestyy ihmiselle ja kertoo, mitä asiaa Jumalalla on. Näin käy vaikka tulevalle Herran äidille Marialle, Marian miehelle Joosefille, paimenille öisellä laitumella.

Jumala puhuu meillekin Raamatun kautta ja varmasti myös kuin enkelin suulla, meidän mielessämme, unessa, sisäisenä varmuutena. Me emme voi omia enkeliä yksinomaan meidän varjelijaksemme, sotimaan vain meidän asiamme puolesta. Jumala katsoo kokonaisuutta, koko maailmaa ja ohjaa meitä, kun vain kysymme hänen tahtoaan.

Jumala, kulje meidän kanssamme. Lähetä pyhät enkelisi varjelemaan meitä. Opasta meitä katsomaan kaikkia ihmisiä rakkaudella. Aamen.

Riitta Särkiö

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO