Vanhan perinteen mukaan kirkossa on vietetty hiljaisella viikolla ahti-jumalanpalveluksia. Kärsimyshistoria alkaa palmusunnuntaina kertomuksella, jossa Jeesus saapuu aasilla viettämään juutalaista pääsiäisjuhlaa Jerusalemiin. Tästä seuraava kärsimyshistorian kuvaus on perinteisesti jaettu kuuteen ahtiin eli jaksoon, joissa käydään läpi ehtoollisen asettaminen, Getsemanen tapahtumat, Jeesuksen tuomitseminen ja Golgatalle vieminen ja lopulta kuolema sekä hautaaminen.
Pääsiäisen ajan raamatunkertomuksissa on yhtä aikaa läsnä suru ja ilo. Usein meidän maailmassamme suru ja ilo nähdään toistensa vastakohtina. Suru on pidettävä piilossa, sitä ei saa näyttää eikä siitä puhua. Ja kärsimyksen työnnämme helposti sivuun ja suljemme siltä silmämme. Surua ja kärsimystä pidetään ilon ja onnen vastakohtina, jotka peittävät alleen elämän hyvät asiat. Ne ovat jotakin sellaista, joita kukaan ei elämäänsä tieten tahtoen halua. Mutta niin kuin hyvin tiedämme, ennemmin tai myöhemmin joudumme kohtaamaan surua, elämään läpi oman elämämme kärsimyksiä ja menetyksiä. Ne ovat asioita, jotka tulevat jokaisen kohdalle. Niitä emme voi paeta.
Emme ole voineet paeta myöskään tilannetta, joka nyt koskettaa meitä ihmisiä kaikkialla maailmassa. Elämme poikkeuksellista aikaa, josta on riisuttu monta elämäämme pystyssä pitävää perusasiaa. Emme voi liikkua vapaasti, olla yhteydessä toisiin ihmisiin, mennä kirkkoon, kohdata työssä tai harrastuksissa. Tavallinen arki on muuttunut, huoli ja pelko pyörii mielessä. Miten tästä kaikesta selvitään? Miten minä selviän, entä läheiseni? Miksi Jumala sallii tämän kaiken?
Vastauksia ei aina ole. Mutta Jumala on, kärsimyksessäkin – ja juuri kärsimyksessä. Hän on itse kulkenut läpi syvimmän pimeyden ja yksinäisyyden. Kärsimyshistorian ja koko pääsiäisen sanomassa paljastuu lopulta jotakin mullistavaa. Ei ole elämää ilman kärsimystä, ei ole ylösnousemusta ilman kuolemaa. Se avaa meille ehkä tässäkin tilanteessa jonkin uuden näkökulman katsoa elämää. Tavan, jossa suostumme elämän kipuun. Ei siksi, että kärsimyksessä olisi jotakin hyvää tai tavoiteltavaa. Vaan siksi, sen tiedon varassa, että kärsimyksestä syntyy jotakin uutta. Kivusta syntyy uusi elämä, elämä voittaa kuoleman.
Ja siksi risti on meille merkkinä toivosta, uudesta alusta ja elämästä. Ristin juurella olemme Jumalan äärettömän suuren rakkauden äärellä. Sen rakkauden äärellä, joka ei pakene kärsimystä, surua ja elämän pimeyttä. Risti vie kärsimyksen keskelläkin eteenpäin, murheesta se vie iloon, pimeästä haudasta ylösnousemuksen juhlaan.
Julistakoon jokainen kevään merkki sinulle
ylösnousemuksen ihmettä.
Laulakoot pikkulinnut sinulle rakkaudesta,
joka voittaa pahan vallan.
Kertokoot auringon säteet sinulle Jumalasta,
joka pitää meistä huolen.
Olkoon ylösnoussut Kristus kanssasi!
Pauliina Hatakka