Armoa!

Sunnuntaina vietetään uskonpuhdistuksen muistopäivää. Muistatkin ehkä, mistä on kyse: saksalainen munkki Martti Luther oli ankaran tutkistelun jälkeen huomannut, että katolinen kirkko oli joutunut harhateille. Hän ryhtyi tarmokkaasti ajamaan uudistuksia kirkon oppiin.

Lutherin tärkeimpiä löytöjä oli armo. Hän korosti, ettei ihminen voi tehdä oman pelastumisensa eteen mitään, vaan pelastumme vain Jumalan armosta. Jumalan edessä emme voi vedota ansioihimme emmekä kehua saavutuksillamme. Usko ja luottamus Kristuksen työhön riittää ja on kaikki, mitä tarvitaan. Jumalan edessä meidän ei tarvitse pyrkiä eikä ponnistella, vaan Kristuksessa meillä on lepo ja rauha.

Meidän aikammekin tuntuisi tarvitsevan puhdistusta suorituskeskeisyydestä. Ehkä koskaan ennen ei ole eletty aikaa, jolloin suorituksia ja saavutuksia mitattaisiin ja arvostettaisiin näin paljon. Ehkä koskaan ennen ei ole myöskään eletty aikaa, jolloin ihmiset uupuvat henkisesti näin paljon. Maailmamme on nopeampi ja tehokkaampi kuin koskaan, ja samalla armottomampi. Ne, jotka eivät pysy mukana tässä vauhdissa, tai jotka eivät saavuta omia tai toisten asettamia tavoitteita, kantavat usein epämääräistä ja eri tavoin ilmenevää häpeää ja syyllisyyttä.

Näin kaamosaikaan kaikenlainen suorittaminen saattaa tuntua entistä tahmeammalta. Mitä jos armahtaisit itseäsi ja lakkaisitkin suorittamasta – edes tänään? Ehkä vedät villasukat jalkaan, sytytät kynttilän ja tartut kirjaan, ehkä lähdet ulos hengittämään raitista ilmaa, ehkä olet vain levossa ja rauhassa. Ehkä huomaat, että huulille nousee rauhoittuvan hengityksen mukana rukous: Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua.


Anne Pettersson
vs. kappalainen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO