Pyhäinpäivä

Syksyn pimeyden keskellä monella on tapana sytyttää kynttilöitä. Ne luovat lämpöä, valoa ja tunnelmaa pimeyden ja koleuden keskelle. Myös tragedian tapahtumapaikoilla usein näkee kynttilöitä, on kyseessä sitten väkivallan teko tai onnettomuus. Kynttilä kertoo vihan keskellä rakkaudesta, joka on kuolemaakin väkevämpi, toivottomuuden keskellä toivosta. Myös pyhäinpäivänä on tapana sytyttää kynttilöitä. Niitä sytytetään kodeissa, kirkoissa vuoden aikana kuolleille seurakunnan jäsenille ja haudoille hautausmailla. On hyvä siirtää tätä traditiota myös tuleville polville.

Pyhäinpäivän kynttilä muistuttaa valosta monessakin mielessä. Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Jeesuksen seurassa pimeydellä, pahuudella ja synnillä ei ole valtaa, sillä hän on voittanut sen. Pyhäinpäivän kynttilä haudalla muistuttaa myös ikuisesta valosta. Se luo valoaan myös surun, kaipauksen ja kuoleman keskelle. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa eikä valtaa, sillä kuolema on voitettu Kristuksen ylösnousemuksessa. Vaikka olemme joutuneet luopumaan monesta rakkaasta, meillä on jälleennäkemisen toivo, toivo ikuisesta elämästä Jumalan luona taivaassa.

Ja vielä pyhäinpäivän kynttilä muistuttaa ihmisen tehtävästä, jonka olemme Jumalalta saaneet. Jeesus kehottaa seuraajiaan: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille…” Meitä kutsutaan toivon tuojiksi. Taistelemaan vihaa ja kovuutta vastaan rakkauden asein, tuomaan lohtua ja rohkaisua. Siihen pimeyteen, joka tuntuu uhkaavan maailmaamme ja sydäntämme, loistaa valo. Usein se valo voi tulla rohkaisuna toisen ihmisen kautta, pienenä rakkauden tekona. Näistä valon tuojista saamme näin pyhäinpäivänä kiittää hyvää Jumalaa.


Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO