Viime talvena luin työtehtävää varten runoja köyhyydestä. Kirjoituskilpailun satona syntyneissä runoissa köyhyydellä oli monenlaisia kasvoja, sellaisiakin, joista moni kääntäisi katseensa pois. Köyhyyteen liittyi myös monenlaisia tunteita myötätunnosta katkeruuteen, rehvakkuudesta toivottomuuteen. Minua jäi vaivaamaan runo, jonka nimi on ”Köyhyys – mitä se on?”
Runossa kerrotaan, että köyhyys on tarjousruokaa ja kirpputorivaatteita. Mutta köyhyys on myös iloa puolukkamättäistä ja lakkasuosta, mustikkametsän ja ruisleivän tuoksua, hiihtoladun hohtoa ja tähtitaivaan lumousta, ystävyyttä ja lapsen suukkoja poskella. Kirjoittajalle köyhyys ei olekaan pelkkää huolta ja häpeää, vaan se on myös iloa ja kiitollisuutta. Kirjoittajalla on taito nähdä hyvää ja kaunista vaikeiden ja raskaiden hetkien keskellä.
Olen usein hämmästellyt virren 341 sanoja, joissa kiitetään jokaisesta elämän hetkestä, niistäkin, jotka ovat olleet taistelua tai jotka ovat haavoittaneet. Minun on vaikea kuvitella ketään, joka olisi aidosti kiitollinen elämän vaikeuksista, kivusta ja ahdistavista hetkistä. Moni unohtaa olla kiitollinen niistäkin hetkistä, jolloin kaikki on hyvin ja rauhallista.
Kiitollisuutta voi kuitenkin oppia ja tietoisesti opetella. Meitä johdatellaan aiheeseen tulevana sunnuntaina kirkossa, kun kirkkovuoden aiheena on kiitollisuus. Meitä muistutetaan kiittämään Jumalaa kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala meille tekee ja antaa. Mutta ei meidän tarvitse odottaa sunnuntaihin. Voimme heti miettiä tai vaikka kirjoittaa ylös asioita, joista olemme kiitollisia. Minä olen tänään kiitollinen siitä, että saan tämän syksyn ajan olla Launeen seurakunnan palveluksessa. Mistä sinä haluat tänään kiittää?
Anne Pettersson
vs. kappalainen