Laupiaan samarialaisen kertomuksesta

Oletko kuunnellessasi Jeesuksen kertomusta Laupiaasta samarialaisesta eläytynyt tarinan kulussa aina ohikulkijan osaan? Tunnethan kertomuksen siitä, kuinka väkivaltaisen ryöstön kohteeksi joutunut mies makaa haavoittuneena Jerikon tien laidassa, ja hänen ohitsensa kulkee kylmästi pysähtymättä sekä pappi että rikas mies. Sitten hyväsydäminen ja avulias vierasmaalainen (samarialainen) auttaa tienposkessa lojuvaa miestä. Usein kai pohdimme, mitä me olisimme tehneet haavoittuneelle lähimmäisellemme.

Entäpä jos ajattelisit kohdallesi tämän tarinan toisesta näkökulmasta? Olisitkin se, joka on ryöstetty tai jossakin ongelmassa jätetty oman onnensa varaan. Ajattele, jos sinä olet se, joka makaa vahingoittuneena, yksin ja avuttomana. Muut kulkevat ohitsesi. Olet apua kaipaava. Ja sitten kaiken kurjuuden keskellä tulee joku, joka korjaa sinut turvaan. Hän kuuntelee tarinaasi, lohduttaa, halaa ja auttaa kestämään pahan kokemuksen yli. Se jää sydämeen, se muisto siitä, että miltä tuntuu saada apua suuressa ahdistuksessa.

Myötätunnon tunteminen ja antaminen on Laupias samarialainen -kertomuksen tähtäyspiste. Kertomus haastaa meitä kysymään itseltämme, että onko meillä kykyä eläytyä toisen asemaan ja elämäntilanteeseen? Onko meillä kykyä ylittää ennakkoluulomme ja varautuneisuutemme? Kykyä rakastaa lähimmäistä kuin itseämme? Joskus tämä kaikki tuntuu liian vaativalta, melkein ylittävän voimamme ja halukkuutemme…

Kuitenkin on yksi, joka ei koskaan kulje ohi. Kristus itse on tuo samarialainen, joka on ihmistä kohtaan myötätuntoinen ja on hyvä lähimmäisemme. Kristus ottaa hoitaakseen meidät, parantaa armollaan ja anteeksiantamuksellaan. Me saamme pyytää Häneltä voimaa hyvänä lähimmäisenä olemiseen. Siihen, että me vuorostamme autamme muita elämän tien kulkijoita, oman onnensa varaan jätettyjä ja hätää kärsiviä.

Rukoilemme:
Jumala,
me tarvitsemme rakkautesi voimaa
enemmän kuin mitään muuta,
kun lähetät meidät lähimmäistemme luo.
Ilman sitä emme kykene auttamaan heitä.
Anna meille armahtava mieli, ettemme kulkisi kenenkään apua tarvitsevan ohitse.
Aamen.


Pastori Kati Saukkonen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
ARKISTO