Tilin saldo

Luukkaan evankeliumissa on Jeesuksen vertaus epärehellisestä taloudenhoitajasta. Vertaus on itse asiassa teemoiltaan hyvinkin ajankohtainen. Sen aiheena ovat uhkaava työttömyys, yli varojen eläminen ja yhteisön ulkopuolelle jäämisen pelko – syrjäytyminen. Kaikki murheellisia aiheita, joista voi lukea otsikoista lähes viikon jokaisena päivänä.

Moni meistä elää taloudellisessa epävarmuudessa ja laskee eurojen riittävyyttä. Voiko viedä lapset Särkänniemeen vai ollaanko sittenkin lähipuistossa. Monen ihmisen haaveena on, että voisi kerrankin käydä kaupassa ilman että katsoo hintoja. Elämme yhteiskunnassa, jossa taloudelliset puitteet määrittävät elämää ja arvoamme yhä enemmän.

Jumala ei kuitenkaan kysy meiltä tilimme saldoa. Jumalalle meidän taloudellinen tai sosiaalinen asemamme on merkityksetön. Jumala on kiinnostunut meistä. Hänen silmissään meistä jokainen on arvokas ja tärkeä. Jumalan rakkaus ei ole kaupan, vaan se annetaan lahjaksi. Jumalan rakkaus ei maksa meille mitään, mutta se ei ole silti halpaa. Siitä on maksettu kallis hinta. Tästä kertoo Jeesuksen risti.


Maija-Reetta Katajisto

Nuoriso- ja rippikoulutyön kappalainen vs.

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO