Belive it or not

Onko Jumala olemassa? Onko Raamattu totta? Voiko tervejärkinen nykyihminen oikeasti uskoa, kuten kirkko opettaa? Monia kysymyksiä, joihin on vaikea, ellei jopa mahdotonta löytää vastausta, joka tyydyttää kaikkia. On ehkä helpompaa tai ainakin luontevampaa epäillä kuin uskoa, mutta Raamatun mukaan epäily on aivan luonnollista. Kerrotaanhan Raamatussa Tuomaksesta, joka ei suostunut uskomaan edes hyvien ystäviensä vakuutteluja siitä, että Jeesus oli noussut kuolleista.

Ehkäpä ristiriita Tuomaksen ja muiden opetuslasten mielenmaiseman välillä oli liian suuri, jotta sanalliset vakuuttelut olisivat olleet otettavissa vastaan. Kun elämässä on raskaita vaiheita, on vaikea saada kiinni ilosta. Tai toisin päin, kun elämässä on paljon iloa, on vaikea samaistua sellaisen mielenmaisemaan, joka kulkee jotenkin syvissä vesissä.

Ajattelen kerran kohdanneeni Jumalan, juuri sellaisella hetkellä kun elämässä näytti olevan vain monta suljettua ovea edessä. Silloin avautui pieni ovi raolleen ja valtavan suuri ilo täytti koko olemuksen. Tämän kokemuksen myötä luulen oivaltaneeni jotain oleellista opetuslasten kokemuksista, kun he pääsiäisen jälkeen kohtasivat Jeesuksen. Suru, pelko ja epätoivo katosivat ja tilalle tulivat ilo ja toivo.

Usko ja luottamus ovat asioita, jotka eivät voi syntyä toisen vakuuttelujen kautta, vaan itse kokemalla.

 

Hanna Suominen
kappalainen
Launeen seurakunta

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO