Jeesuksen lähettiläänä?

Kirkkovuodessa tämän sunnuntain otsikkona on ”Jeesuksen lähettiläät”. Lähettiläs? Mitä se tuo arkikielen maailmasta sinulle mieleen? Ehkä sanat edustaja, diplomaatti tai asiamies. Mielestäni kristinuskossa Jeesuksen lähettiläänä oleminen tarkoittaa vähän noitakin asioita. Että ollaan sovittelevasti Jeesuksen asiamiehiä ja kerrotaan Jeesuksen maailmaan tuomasta armosta.

Kun elää omaa arkista elämäänsä, ei ehkä tule mieleen, että voisi olla Jeesuksen hommissa lähettiläänä. Aina on hyvä nähdä tehtäväkenttä on laajasti. Jokaisella on oma tehtävänsä omalla paikallaan. Lisäksi voi olla mukana tukemassa lähetystyötä taloudellisesti tai rukouksen kautta tukea seurakunnan nimikkolähettejä. Launeen seurakunnan lähettejä on mm. Kroatiassa ja Kreikassa, Tansaniassa ja Namibiassa. Lähetykseen voi myös ajatella kuuluvan puhumista ja kertomista, omien tekojen ja toimien kautta todistamista. Jos/kun on kokenut saaneensa Jumalalta armoa ja elämänsuuntaa, on mahdollista jakaa muillekin hyvän elämän lahjoja ja osviittaa. Siinä hommassa pienikin on suurta.

Luukkaan evankeliumitekstissä (Luuk 10:4) Jeesus kertoo, mitä kaikkea varustusta Jeesuksen hommiin ei saa ottaa mukaan. Ei laukkua, rahakukkaroa, ei jalkineitakaan. Juuri mitään ei saa ottaa mukaan. Usein me kannammekin elämässämme liian paljon mukanamme. Mutta Jeesuksen hommissa saa luottaa siihen, ettei tarvita paljon tavaroita ja tarvikkeita. Saa luottaa, että evankeliumin sanomassa itsessään on voimaa. Saa jättää kaiken turhan ja tehdä matkaa jättäytyen Jumalan huolenpitoon. Jumala lupaa kantaa meitä meidän tehtävissämme ja toimissamme.


Pastori Kati Saukkonen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO