Kutsu

Olen käyttänyt kuluneella viikolla paljon aikaa valmistellen pian alkavaa rippikoululeiriä. Tämä vuosi, kuten viime vuosikin on ollut poikkeuksellista aikaa leirin järjestelyjen kannalta. Mutta samalla tavalla myös rippikoulun päätös, eli konfirmaatio ja rippijuhlat vaativat paljon erityisvalmisteluja ja pohdintaa, ketä voidaan kutsua. Kuinka monta ihmistä voi olla samassa tilassa? Mitä, jos juhlat olisivatkin ulkona? Entäpä jos sataa tai on muuten huono ilma, Suomen kesästä, kun ei ikinä tiedä. Nämä ovat kysymyksiä, joita moni juhlia järjestävä ja kutsuja lähettävä joutuu miettimään.

No, mutta entäpä kutsun saaja? Miltä tuntuu, kun saa kutsun? Olen itse saanut elämäni aikana monenlaisia kutsuja: juhliin, haastatteluihin, erilaisiin tapaamisiin. Vaikka kaikki kutsut eivät ole ehkä tuntuneet pelkästään mukavilta, joka kerta kutsun saadessa on kuitenkin olo, että on tullut huomatuksi. On jollakin tavalla erityinen, kutsun arvoinen. Tämä tunne ehkä vielä voimistuu, nyt kun monet juhlat ja tilaisuudet on jouduttu viettämään hyvin rajatun vierasjoukon kesken.

Ensi sunnuntain kirkollisena aiheena on myös kutsun saaminen, se miten Jumala kutsuu meitä yhteyteensä ja miten siihen kutsuun vastaamme. Toisin kuin tämän hetkisten kutsujen järjestäjä, Jumala ei rajaa kutsuttujen joukkoa. Jumala kutsuu jokaista ja elämän eri vaiheissa. Elämän alussa Jumala kutsuu meidät elämään, kasteessa yhteyteensä, erilaisten tapahtumien ja ihmisten kautta muistuttaa kutsusta aina ajoittain. Myös sanoittamaton kaipas ihmisen sisällä, on kutsu Jumalalta yhteyteen.

Miten kukin sitten vastaa saamiinsa kutsuihin, se jää oman harkinnan ja päätöksen varaan. Ajattelen kuitenkin, että jokainen kutsu on erityinen. Jokaiseen kutsuun voi reagoida jollakin tavoin.


Hanna Rikkanen
kappalainen
Launeen srk

 

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
Renkomäessä rakennetaan turvallisempia koulumatkoja lapsille
ARKISTO