Tulkoon sinun valtakuntasi

Kaikki meistä osaavat tutun Isä meidän-rukouksen lauseen ”tulkoon sinun valtakuntasi”. Nuo kolme sanaa ovat päätyneet kampanjan nimeksi, joka kutsuu suomalaisia rukoilemaan. Helatorstaista alkava ja helluntaihin päättyvä kampanja haluaa kutsua meitä rukoilemaan meille tärkeiden ihmisten ja meille tärkeiden asioiden puolesta. Rukouskampanja sopii hyvin tähän ajanjaksoon, sillä Raamattu kertoo, miten opetuslapset rukoilivat yhdessä Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen ja odottivat yhdessä Pyhää Henkeä.

”Tulkoon sinun valtakuntasi” on osaa maailmanlaajuista ”Thy Kingdom Come” -rukoushaastetta. Voit siis tänä ajanjaksona keskittyä tavallista enemmän rukoukseen ja siten olla mukana kampanjassa. Onneksi rukous ei vaadi kampanjaa, vaan jokainen kristitty voi rukoilla koska tahansa. Mutta ehkä joskus on erityisen hyvä pohtia rukouksen merkitystä itselle.

Rukoileminenhan on meille valtava lahja. Saamme kantaa meille tärkeitä asioita ja ihmisiä Jumalan eteen. Se herkistää, kun joku kertoo rukoilevansa puolestamme. Myös messussa Launeen seurakuntalaisia ja kaikkia lahtelaisia muistetaan esirukouksessa. Jos mieleesi tulee joku, kenen puolesta voisit rukoilla, niin pistä kätesi ristiin ja siunaa tätä ihmistä mielessäsi.

Rukouskampanjasta löydät lisätietoja kirkon www.evl.fi sivuilta.

Siunattua kesää.


Ville Hakulinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO