Onnittelut kaikille uusille ylioppilaille ja muille valmistautuneille! Jälleen on se aika vuodesta, jolloin vietetään koulujen lukukauden päätöstä ja lauletaan Suvivirttä. Koulun kevätjuhliin on perinteisesti kuulunut Suvivirsi. Ja aika ajoin nousee keskusteluun, onko sen laulaminen sopivaa. Niin myös tänä keväänä. Siksi muutama huomio asiasta.
Perustuslaissamme ilmaistu uskonnonvapaus merkitsee jokaiselle oikeutta omaa uskontoon. Se merkitsee mahdollisuutta tunnustaa tai olla tunnustamatta uskoa tai uskontoa.
Usein uskonnonvapautta tulkitaan vain ns. negatiivisen uskonnonvapauden näkökulmasta. Se merkitsee sitä, että julkinen tila halutaan riisua uskonnon symboleista ja viittauksista. Aina se ei kuitenkaan ole järkevää, tuskin edes mahdollista.
Perustuslakivaliokunta on käsitellyt kysymystä Suvivirrestä ja todennut, että yksittäisen virren laulaminen ei tee tilaisuudesta uskonnonharjoittamista, vaan se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin.
Vapaan ja suvaitsevaisen yhteiskunnan tunnusmerkki on se, että opimme elämään rinnakkain erilaisten katsomusten kanssa. Jos en voi laulaa Suvivirttä, voin kuitenkin antaa toiselle siihen mahdollisuuden.
Yhteiskuntamme moniarvoistuu. Siksi tarvitaan toinen toisemme ymmärtämistä, ei nihilointia, kieltämistä. Minun kristittynä tulee hyväksyä ateistisen uskonnon tai jonkin muun uskonnon harjoittajan oikeus omaan uskontoonsa ja päinvastoin. Keskinäinen kunnioitus ja ymmärtäminen ja eri katsomusten rinnakkaiselo on mahdollista.
Suvivirttä on laulettu 1600-luvulta alkaen. Meidän virsikirjassamme se on ollut vuodesta 1701. Nälkävuosien ja muiden koettelemusten aikana se on kuvannut kansamme tuntoja ja saapuvan kesän, lämmön ja valon merkitystä tällä Pohjolassa.
Suvivirren sanoma on kiitollisuus ja kiitos. Meillä on paljon kiitoksenaiheita, jos vain havahdumme niitä näkemään.
Siunattua kesää!
Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune