Puolisoni halusi ostaa itselleen urheilukellon, tuolloisen laittaan, jota monet ihan tavalliset kuntoilijat nykyään käyttävät seuratakseen urheilusuoritusten tehoa ja kehon palautumista. Pelkästään sopivan kellon valinta osoittautui varsin mutkikkaaksi ja suurta asiantuntijuutta vaativaksi prosessiksi. Piti valita ja tietää, mitä kaikkia toimintoja kellosta halusi saada. Vaihtoehtoja oli karttasovelluksesta puhelintoimintoihin ja erilaisia urheilulajien määrästä suoritusanalyyseihin.
Lopulta sopivalta tuntuva kello löytyi ja sellainen ostettiin. Vaikka itselläni ei urheilukelloa olekaan, on ollut kiinnostavaa seurata kellon tuottamaa analyysiä tehdyistä urheilusuorituksista, palautumisesta sekä unesta ja unen laadusta. Nykyään kun erityisesti uni ja sen määrä sekä laatu toistuvat usein puhuttaessa hyvinvoinnista, painonhallinnasta ja sairauksien ehkäisystä. Kello osaa kertoa onko uni ollut tarpeeksi laadukasta ja palauttavaa, kuinka monta tuntia on nukkunut ja kuinka suuri osa unesta on ollut syvää unta ja kevyempää REM-unta tai kuinka monta unisykliä on ehtinyt nukkua.
Tietojen seuranta on hyvin kiehtovaa ja todennäköisesti ohjaa tekemään parempia valintoja erityisesti liikunnan ja nukkumisen suhteen. Olen kuitenkin miettinyt, tarvitsemmeko todella kaikkea tätä tietoa itsestä kaiken aikaa.
Ensi sunnuntain kirkollisena aiheena on itsensä tutkiminen. Kristillisessä perinteessä on ollut tapana puhua itsensä tutkimisesta, kun tarkoitetaan omien valintojen ja elämänarvojen puntarointia. Arvelen että vaikka määrällisesti tutkimme ja tarkkailemme itseämme hyvin paljon enemmän kuin aiemmat sukupolvet ovat tehneet, olemme lopulta kauempana siitä, mihin kristillisellä itsensä tutkimisella on tähdätty. Ehkäpä tarvittaisiin jonkinlainen kello mittaamaan myös sitä, miten täytämme kristillisen elämän peruspilareita.
Hanna Rikkanen
pappi Launeen srk