Ilo

”Ilo pintaan, vaik syän märkänis.” Tämä monelle karjalaisjuuriselle tuttu sananlasku on pyörinyt mielessäni paljon viimeisten kuukausien aikana. Karjalasta evakkona muualle Suomeen siirtyneet saivat takuulla oman osansa surua, murheita, luopumisen tuskaa ja ikävää. Ja ehkäpä kaiken kurjuuden keskellä tämä sanonta auttoi selviämään.

Olen pohtinut, kun tämän päivän maailmaa katselee historian valossa, niin lieneekö paljon muuttunut. Nykyinen teknologia ainoastaan takaa tiedon välittymisen huomattavasti nopeammin. Itse huomaan vältelleeni tietoisesti television uutisia ja sanomalehtiä, koska uutiset maailmalta ja Suomesta ovat pääasiassa niin masentavia ja synkkiä, että syntyy tarve suojata itseään kaikelta siltä tiedolta. ja löytää ilon lähteitä.

Vaikka vanha sananlasku ei ehkä sellaisenaan tai yksinään ole täysin toimina elämänohje, on siinä kuitenkin jonkinlainen viisauden siemen. Vaikka suru tai kurjuus ei häviä sillä, että sen siirtää pois mielestä, liian suuri määrä surua ja pettymyksiä kaventaa kykyä nähdä ympärillä oleva maailma ja vie kaiken elämänilon. Ilo sen sijaan on hyvä vastalääke silloin, kun elämä tuntuu liian synkältä ja ahdistavalta. Ilo voi olla ikään kuin keidas surun keskellä. Silloin kun suru on tuoretta ja kaiken nielevää ei ehkä edes kaipaa iloa, mutta jos suru ja ahdistus jatkuu pitkään, jopa vuosien ajan, ilon keitaat tuovat kaivatun lepohetken suremiselle.

Ensi sunnuntain Raamatunteksti kertoo Kaanan häistä ja ihmeestä, jossa Jeesus muuttaa veden viiniksi. Ollaan ilon keskellä hääjuhlassa. Tämä kertomus muistuttaa myös meitä pysähtymään ilon hetkiin. Mikä sinulle tuottaa iloa? Yhdenkin iloa tuottavan asian huomaaminen saattaa muuttaa harmaan päivän aurinkoiseksi.


Hanna Rikkanen
pappi, Launeen srk

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO