Valo pimeydessä

On harmaata, märkää ja koleaa. Hyvin tyypillinen marraskuinen ilta. Pimeän keskellä näkyy kuitenkin valomeri. Hautausmaa loistaa Pyhäinpäivän illassa. Näky sopii täydellisesti päivän tunnelmaan. Pyhäinpäivä täyttää sydämen ja mielen surulla ja kaipauksella. Tänäkin vuonna olen jälleen joutunut lausumaan hyvästejäni rakkaille. Ympäröivä pimeys ja synkkyys muistuttavat menetyksistä ja siitä, kuinka elämän rajallisuus luo varjonsa toisten kanssa jaetuille yhteisille matkoille.

Hämärä hautausmaa tai kuoleman todellisuus eivät kuitenkaan pelota. Tunnelma kynttilöistä syntyvän valomeren keskellä on surun ohella samaan aikaan myös levollinen ja tunnelmallinen. Lisäksi koen suurta kiitollisuutta. Jos en kokisi niin suurta surua, en olisi kokenut myöskään rakkautta. Kiitollisuus on hiipinyt mukaan kuvaan vähitellen ja varovaisesti. Sen on pitänyt odottaa oikeaa hetkeä, että olen ollut valmis ottamaan sen vastaan.

Samalla tavalla, kun kynttilöiden valo rikkoo illan pimeyden, kiitollisuuden lisäksi myös toivo rikkoo menetyksen mukanaan tuoman pimeyden. Vaikka hyvästit on lausuttu, tiedän, että kaikki ei ole vielä menetetty. Uskon, että on olemassa mahdollisuus nähdä vielä jonain päivänä taivaan kodissa. Tuon toivon merkiksi sytytän rakkailleni kynttilän. Kunnes näemme jälleen.


Mari Ruuska

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO