Pyhän kohtaaminen

Viime sunnuntaina vietettiin 1. adventtia ja Launeen kirkossa juhlittiin samalla 70v täyttänyttä Launeen kirkkoa. Jumalanpalveluksessa ja sitä seuranneessa juhlassa oli paljon ihmisiä ja moni ihminen kertoi, miten Launeen kirkolla on aivan erityinen merkitys itselle. Launeen kirkkoa pidetään yleisesti ottaen tunnelmallisena ja intiiminä. Pieni tila pakottaa ihmiset lähelle toisiaan ja samalla tulee kohdatuksi ja myös itse kohdanneeksi toisia ihmisiä.

Puheenvuoroissa tuotiin esille, miten kirkon yksi tehtävä on olla merkkinä Jumalan todellisuudesta, pyhän läsnäolosta meidän elämässämme. Ihminen kaipaa kokemusta pyhästä, kaipaa yhteyttä Jumalaan, vaikka ei sitä aina edes tietoisesti ymmärrä eikä osaa sanoittaa. Pyhä on jotain sellaista, joka eroaa tavallisesta ja arkisesta.

2. adventtisunnuntain evankeliumissa Jeesus puhuu hieman arvoituksellisesti sanoen, että Jumalan valtakuntaa ei voi löytää tuolta tai täältä, koska se on jo meidän keskellämme, siis meissä. Mutta hieman myöhemmin hän toteaa, että Jumalan valtakunta toteutuu kokonaan vasta myöhemmin.

Ehkäpä onkin juuri niin, että merkkejä Jumalan todellisuudesta, Pyhästä on jo täällä meidän keskellämme, jos vain olemme valmiita huomaamaan niitä. Launeen kirkko vilkkaan Tapparakadun varrella, perhepuiston vieressä on enemmän kuin paikka, jossa viettää perhejuhlia tai istua tunnelmallisessa iltakirkossa. Kirkko voi toimia myös muistutuksena Jumalan todellisuudesta, kun kuljemme oman arkemme keskellä. Paikkana, jossa hiljentyä ja kohdata Pyhä.


Hanna Rikkanen

kappalainen, Launeen srk

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO