Lapsenkaltaisuus

Mikkelinpäivä on enkelten, Jumalan sanansaattajien päivä. Mutta vanhastaan mikkelinpäivänä on muistettu myös lapsia ja usein silloin vietetään myös lasten kirkkohetkiä ja perhekirkkoja. Mutta miksi juuri silloin ovat lapset esillä? Eihän enkelit kuulu vain lapsille! Syynä tähän on mikkelinpäivän evankeliumiteksti. Siinä Jeesus puhuu lapsista.

Ensiksikin hän varoittaa meitä aikuisia ja isoja, ettemme halveksisi yhtäkään näistä vähäisistä. Helposti tässä maailmassa isommat jyräävät pienemmät. Siksi on hienoa, että viime aikoina on alettu kiinnittää huomiota lasten tarpeisiin. Mm. seurakunnissa päätöksenteossa täytyy arvioida, mitä vaikutuksia päätöksellä on lapsiin. On hyvä, että pysähdymme miettimään, mitä vaikutuksia tekemisilläni ja valinnoillani on lapsiin. Jeesus puheessaan menee vielä pidemmälle. On tärkeää, ettemme halveksi pieniä, mutta meidän on tehtävä vielä enemmän. Meidän on puolustettava lapsen oikeuksia ja tarjottava turvallinen kasvuympäristö. Jeesus sanoo: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.”

Toiseksi Jeesus asettaa lapsen meille aikuisille esikuvaksi. Hän sanookin, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten. Tavallisestihan lapset ottavat mallia aikuisista. Mutta mitä me voimme oppia lapsilta? Ehkäpä aitoutta. Tai sellaista luottamusta, jota lapsi osoittaa. Niin kuin lapsi, joka turvautuu vanhempaan ja menee hänen syliinsä suojaan ja turvaan, niin me saamme samoin turvautua Jumalaan ja Vapahtajaan Jeesukseen ja olla turvassa hänen armossaan ja rakkautensa sylissä.


Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
Renkomäessä rakennetaan turvallisempia koulumatkoja lapsille
Kaustinen nostaa romanimusiikin esiin: Hilja Grönfors & Latšo Džinta valittiin Vuoden yhtyeeksi
”Meitä vaivaisia odotellessa bussit myöhästyvät” – lahtelainen Tero Jokinen kokee uuden maksun epäoikeudenmukaiseksi
Sysmässä kaikki tietävät, miltä hyvä sahti maistuu ja miksi 100 litraa ei riitä mihinkään
Ukrainalaiset tuovat joulun Lahteen – lasten juhlaa, perinteitä ja yhteisön voimaa sodan varjossa
Kun maailma tuntuu pimeältä, niin joulu kutsuu pysähtymään
Lotta Jensen: Joulu on meille vuoden kiireisintä aikaa, mutta myös kaikkein tärkeintä
Nuoret jäävät väliinputoajiksi, kun Lahti taistelee rakenteellisen työttömyyden varjoa vastaan Lahdessa
Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa
Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen: Pelaaminen ei itsessään ole ongelma, mutta balanssi voi joskus horjua
Lahtelainen kulttuurin moniottelija Markku Koski täytti 80 vuotta – ”Toimittajan uteliaisuus ei katoa koskaan”
Kaupunki istutti karppeja Launeen keskuspuiston Sorsalampeen – yhtään havaintoa ei ole tehty istutuksen jälkeen
Ikinuori Martta Korhonen täytti 100 vuotta – karjalanpiirakat ja positiivinen elämänasenne kantavat yhä
Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
ARKISTO