Kävelylle mars!

Olin pappakävelyllä. Sitä veti Rauno Korpi. Muita vetäjiä ovat Esko Roine, Ari Hjelm ja Heikki Salo. Juoni on yksinkertainen. Kävelylenkki, jossa jutellaan ja tauolla haastatellaan vetäjää. Jostain syystä tämä ei ole naisille. Ehkä heillä olisi liikaa kysyttävää. Ja liikaa vauhtia.

Korpi kertoi tietysti lähinnä kiekosta ja Tapparasta. Yksi juttu liippasi Lahteen. Upon Pallo hankki aikanaan Tapparasta Harvalan ja Hirvosen. He saivat työpaikan tehtaalta. Titteliksi tuli Laadunvalvoja. Työssä toinen sulki jääkaapin oven toisen mentyä sinne sisään. Näin tutkittiin paloiko valo. Kahden mestaruuden Harri Harvala ehti edustaa myös Reipasta. Jykevän mukavan pakin muistan Saksalasta ja Robbarista. Terveisiä Hasse!

Suosittelen vastaavaa pappakävelyä Lahteenkin. Kyselin jo alustavasti vetäjiä. Hape Kampman saattaisi suostua vetämään lenkin Radiomäeltä Kisapuistoon. Mukavasti alamaata ja taatusti mainioita juttuja, vastuu kuulijalla. Liipolan lenkin voisi Pasi Nurminen hoitaa yksinoikeudella. Saksalaan ja Anttilanmäelle tulisin itsekin joukon jatkoksi.

Joku voisi hoitaa Aleksin pupikävelyn. Stop, stop, älkää vaarit innostuko. Yhdessä pupissa vettä, toisessa lääkkeet, kolmannessa vissyä, neljännessä kahvit ja viimeisessä olut, jos olisi rouvalta lupalappu.

Pysymme kävelyssä, kävelyjalkapallossa. Olen niin iloinen, että vuosien houkutteluni taitaa tuottaa hedelmää ja Reipas saadaan mukaan Kangasalle kävelyfutiksen SM-kisoihin 1.8. Oranssimustien syömähammas tullee olemaan manselainen vahvistus Ilpo Talvio, Reippaan kasvatti. Ilpon loisto riippuu tuomarista, sillä vikkelällä Ilpolla tahtoo mennä juoksuksi. Olkaa kuulolla, raportoin miten Reipas pelaa. Saadaanko mukaan maalitykki Ari Kille Tupasela?

Ari Kille Tupasela

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun kerran Kuusysi ja Reipas pelaavat rajut derbyt mölkyssä ja petankissa, niin ehdottomasti pitää pystyä järjestämään kävelyfutisottelu Reipas-Kuusysi. Nimeän Reippaan kokoajiksi Jommi Salosen ja valitsemansa apurin. Kyykän joukoista vastatkoon Heikki Rosberg ja Rommi Kallio. Tapahtumaisäntä olkoon Suomen Mister kävelyfutis Heikki Hopo Heinonen ja tulen itse tuomariksi, jotta homma pysyy hanskassa. Seuraavaksi alan puhua Kortteliigaa mukaan kävelyyn.

Mukavaa juhannusta. Silloinkin voi kävellä, jos uiminen pelottaa.

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Kävelylle mars!”

  1. Kolumni on taattua Rainea . Sopivasti asiaa ja huumoria . Nyt on kävelyjalkapalloturnaus pelattu ja Reippaalaiset , hienot pelikaverit synnyinkaupungissani Lahdessa mitalit kaulassaan .
    Loppukateettina totean , että Rainea huomautettiin juoksemisesta yhtä monta kertaa kuin minua .

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO