Ei oo Lahden voittanutta

Tulin junalla. Syke nousi, kun alkoivat hyppyrimäet pilkottaa. Rintaan levisi lämpö, kun usvan takaa työntyivät radiomastot esiin. Heilutin serkulle, ei huomannut.

Varmistui, että olen lahtelainen.
Nyt olen kutakuinkin puolet elämästäni asunut sekä siellä että täällä. Fiftysikty. Tamperelaista ei minusta tule. Ne eivät Tammelan torilla kysele, onko Rainee näkynyt? Ne utelee, missä Pelikaani?

Eikä Lahtea voitettu jäähallissakaan. Pelsu loisti, Oulu vikisi. Mikä tunnelma! Suosittelen, menkää itse toteamaan. Toivottavasti KooKoo kaatui keskiviikkona.

Hienoa nähdä nuorten esiinmarssi. Valtteri Nurmi aivan loistava, Onni Käyhköstä tullut mies ja Einari Luhanka kehittynyt silmissä.

Entäs sitten A. Vanderbeck? Mikä kuti! Ja Kim Niemiselle on tainnut Ave-setä pitää puhuttelun. Hurja esitys.

Ja onneksi on Barto. Patrik Bartosak. Muuri vailla vertaa.

Kapanen ei ookaan lapanen ja uudet nuoret valmentajat ovat osaavia. Turhaan epäilin.

Onhan sieltä Lahdesta lähdettykin. Viimeksi FC Lahden poikamaajoukkuepelaaja Rasmus Rautavirta. Ilves sanoo, että matkalla huipulle, jonne on jo noussut Tapparassa pelaava Juho Piiparinen, myös 17 vee.Ei eväät riitä heitä kotona pitämään.

Mielenkiinnosta katselin pyhäillan ratoksi muutamien Lahdessa pelanneiden tämän kauden tilastoja ulkomailla.
Emil Larmi 90,6% , Santtu Kinnunen 4+13, Hannu Björninen 8+7, Juhani Tyrväinen vain 3+2, JYPin ? Lässi 7+16, Lubos Horky 5+3, Lars Brygman 4+5, Tobias Vilen AHL 0+2, Aatu Jämsen AHL 4+4 ja Brad Lambert NHL neljässä pelissä 1+0.

Näkisinpä sellaisen päivän, että Pelsun maalissa Larmi, pakkina Kinnunen ja sentterinä Hannes. Eiköhän heidänkin mielessä kummittele: Ei oo Lahden voittanutta!

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO