Oman kylän Teijo

Hän on Kotinurmi, Teijo Kotinurmi, joka on asunut koko ikänsä Launeella. Koulunsa hän aloitti Länsiharjussa ja jatkoi Salinkalliolla.

Opintojen jälkeen Teijo vaikutti Hennalassa. Tällä hetkellä hän palvelee Santahaminassa, minne kulkee polkupyörällä ja lähijunalla. Etelä-Lahdesta tietysti siis.

Jalkapallo ja muu liikunta ovat olleet Teijon intohimot pikkupojasta asti. Peliura päättyi Reippaan B-junioreihin. Kipinä oli syttynyt…mitä vielä jalkapallo tarjoaisi?

Teijo päätyi erotuomariksi. Avauspeli oli Suurhallissa 21.3.1987, kun pelasivat Kuusysin ja Reippaan G-junnut. Siitä se lähti. Toistaiseksi viimeinen tuomarointi oli 11.10.25. Se oli uran 2140. tehtävä virallisessa ottelussa. Oho, yli kaksi tuhatta!

Seppo Kauppi ja Teijo Kotinurmi Tammelan stadionilla syksyllä 2025

Teijon ura eteni vauhdilla. Jo vuonna 1987 hän toimi rajamiehenä Milkin Pallon peleissä Kerin hiekalla ja Launeen Wembleyllä. Aavistan, että MilPa tarjosi aloittevalle korkeakoulun?

Jo 1988 Teijo pääsi ykkösdivariin Mypan ja Jaron matsiin, jonka tuomitsi kunniapuheenjohtaja Seppo Kauppi. Pääsarja aukeni vuotta myöhemmin Kaj Natrin ollessa päätuomarina. Kuten tiedätte, on Kaitsukin Etelä-Lahden poikia.

Kansainvälisenä avustavana tuomarina Teijo toimi noin 30 ottelussa 14 eri maassa.

Teijon lomamatkat ovat usein liittyneet jalkapalloon kohokohtina MM-finaalit 94 Pasadenassa ja 2006 Berliinissä unohtamatta perhelomaa Sveitsissä naisten EM-kisoissa.

Kysyn keitä on kentiltä jäänyt mieleen herrasmiehinä. Lista on pitkä. Poimin Milkin Ari Köykkä Lankisen ja Tommi Auge Kautosen.

Lopuksi Teijon mainos: ”Kaikille löytyy sopivia erotuomaritehtäviä kykyjen ja halujen mukaan. Tarjolla on taskurahaa, liikuntaa ja uusia ystäviä. Suosittelen.”

Pipo pois päästä. Kunnioitan tuomareita! Ja Teijoa, mikä ura!

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Oman kylän Teijo”

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO