Äänestään mies tunnetaan

Intohimoinen futismies Tuomas Virkkunen tunnetaan toki kasvoiltaan ainakin Tampereella, Hesassa ja Barcelonassa. Varsinkin Mestareiden liigaa selostava moottorileuka on vuoden 2008 Urheilutoimittaja. Eikä into sammu. Päinvastoin.

Tuomas kertoo, että on suositellut mykistysnappia, jos ääni alkaa ärsyttää. Palautetta tulee laidasta laitaan, isoja kehuja ja välillä dumataan alimpaan helvettiin.

Tuomas Virkkunen

Tuomas kokee, että selostajan tärkein tehtävä on tunnelman luominen. Siinä hän minusta onnistuu 10+. Asiantuntemus ja into paistavat läpi. Esikuvinaan mies pitää rennon tyylin Antero Mertarantaa ja Jukka Rönkää.

Tuomaksella on satoja selostuksia. Mieleen ovat jääneet esimerkiksi 2017 Barca-PSG, 2019 Liverpool-Barca ja 2019 Ajax-Tottenham. Välillä Tuomas matkustaa pelipaikkakunnalle, usein selostuspaikka on Maikkari.

Oho. Alkuaikoina Tuomas teki ennakkotyötä jopa 14 tuntia yhtä peliä varten. Nyt riittää vähemmän, kuitenkin useampi tunti siinä menee. Perusteellinen.

Lopuksi kuvittelen, miten Tuomas selostaa tulevan kesän kävelyfutisottelua.

”Ai kauheaa. Nyt tehdään historiaa. Puolilihava Järvinen riistää pallon keskialueella kyseenalaisin keinoin. Pilli ei soi. Järvinen etenee uskomattoman nopeasti, mutta ei sitä voi juoksuksi tulkita. Laukaus lähtee, aivan järjetön veto! Maali. Maa-aa-liii! En ole eläissäni nähnyt vastaavaa. Verkko repeää. Ei tarvita VARia!”

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO