Minusta on tullu – pesäpallohullu

No, on otsikko vähän yliampuva, mutta niinhän ne muissa lehdissä ovat. Olkoot täälläkin tällä kertaa.

Katselin telkkarista pesiksen finaalia, vaikka samaan aikaan näkyi Ruudulta Oulu- Lahti ja Ilves-Haka. Pitäiskö olla huolissaan?

Varsinaisesti olen innostunut poikien superpesiksestä. Lauantaina Kaupissa ratkeaa mestaruus kamppailussa Manse-Kouvola. Istun katsomossa. Hieno peli, vaikken vielä taktisia nyansseja ymmärräkään.

Mansen poikien ydinryhmä on ollut koossa naperoista asti. Kunnioitettavaa kasvatustyötä. Kauaa ei Mansen tarvitse käydä ostoksilla. Pistäkää mieleenne vaikkapa nimet Joel Helimo, Matias Paananen, Valtteri Savilahti sekä nelikko Koskelo-Mäkelä-Lepola-Virjo puhumattakaan Heikkilöistä.

LMV:n uutta nousua odotellessa pelataan lauantaina kello 15 Kisarissa pesistä Liukkosen Pultti-Lahden Tasopalvelu. Naurettavan surkeaa peliä, mainostavat ja kertovat oheisohjelmasta, mm. Samba Maracana -show. Pääsisipä tuonne!

Sarjassani entiset lahtelaiset huippufutaajat on vuorossa LTP:ssä parhaat vuotensa topparoinut Ismo ”Igor” Lehtinen. Jos onni olisi suosinut miestä, hän olisi hyvin voinut kulkea Raimo Saviomaan jalanjäljissä. Tyyli oli sama, taitava ja ronski, Igorkin joukkuepelaaja isolla jiillä. Saviomaalla lähes 400 pääsarjapeliä, Lehtisellä vähemmän.


Ismo Lehtinen

Kaikille ältsyläisille tiedoksi, että kokoontuminen vanhojen hyvien aikojen muistoksi lokakuun 23. päivä kello 15 Sopenkorvessa. Lisätietoja Lydeltä ja Hapelta, alkuvuosien avainpelaajilta.

Maurit Karppinen ja Hyökki. Nimpparionnea pyhänä!

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO