Olen seurannut skuuttailua ja pyörineni meinannut niihin törmätä. Päätin kokeilla. Olen hullu!
Ohjeet olivat selvät. Kypärä päähän, minulla oli. Pitää olla 18 vuotta tai enemmän. En löytänyt yläikärajaa. Täytin siis rajan. Ei saa olla humalassa, en tietenkään (suht) raitis kun oon. Käskettiin käyttää pyörätietä ja jos ei ole, ajorataa. Toki pysyin jalkakäytäviltä pois. Ja ei ketään kyytiin. Ei tietenkään. Ei kukaan kyytiini uskaltaisikaan.
Löysin skuutin. Paikan oli oltava syrjäinen. En halunnut kenenkään näkevän. Ei onnistunut. En saanut ajopeliä liikkeelle. Odotin vartin. Silloin lähettyville ilmaantui nuori herrasmies. Hän sai skuuttini toimimaan. Kiitin.
Tuli vuoroni. Alkuun varovasti. Jännitti. Pysyin pystyssä. Lisäsin kaasua, vähän ehkä huojuin. Selvisin kaatumatta. Selvisin törmäämättä, sain laudan seisahtumaan ja olin kunnossa. Oli se vauhdin huumaa! En saanut kimmoketta, ehkä yksi kerta elämässä riitti. Kiitti. En mistään hinnasta lähtisi keskustan ruuhkiin.
Onnettomuudet vähenevät, kunhan sääntöjä noudatetaan. Myös pyörillä. Vauhdit kasvavat. Ja täytyykö pyöräillessä ja autoillessa rämplätä kännykkää….vai?
On tullut aika, että ajoissa hämärtää, ajoissa pimenee. Valot pyöriin ja heijastimet puseroihin. Ihan totta.
Liikenteestä tuli mieleeni vanha laulu. ”Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä.” Ja aikuisten olisi hyvä kuunnella Mari Laurilan Aja hiljaa isi, niin sitten illalla leikitään.
En suosittele skuuttailua lahtelaisille ikämiesfutareille. Vaikka tasapainoa on, voi tulla pipi ja jäädä talviset futsalmitalit hankkimatta. No, tulihan niitä kesällä.
Näkykää!
Raine Järvinen
Kuusysin hopeiset ikämiehet