Karsasta Jussiin

Kirjoitin ennakkoon Karsan juhlista. Koska Omalähiö tuntee vastuunsa, selvitin, miten juhlat menivät.

Kukaan ei järvelle hukkunut. Tunnelma oli hieno, nostalginen. Juhla huipentui sanavalmiin Veli-Pekka Leppäsen hienoon juhlapuheeseen..Viimeksi unohtui nimi Tapani Pyykkö. Loistava persoona, taitava pelaaja ja Lyseossa ysin-kympin oppilas. Tunnustan, teki minunkin ruotsin kokeita, enkä ollut ainoa. Enhän Piri?

Nesteiden käyttö oli laivalla vähentynyt. Dramaattisesti, ilmaisisi asian Antero Mertaranta, jota edelleen pidän maamme parhaana kiekkoselostajana.

Futispelissä törmäsin vuosien jälkeen Juha Hulkkoseen, mm. SM-hopeaa Reippaassa 1967. Nykyisin Juha loistaa hiihtoladuilla huippukunnossaan.

Rouvani, joka on nähnyt toisenkin pelin, analysoi, että flegmaattista. Samaa mieltä. Olen huolestunut. Niskasta kiinni, FC Lahti!

Kävin Kortteliliigan toimistossa. Siellä miehet ahersivat lähes hiki hatussa. Tipi Tuomola johti touhua. Hyvin johtikin. Valmistelivat mölkkykisoja, johon olin aikeissa tulla. Parini Kari Hyytiä oli kiireinen. Oli vaalia, oli juhlia. Lisäksi epäilen, ettei hän saa mökillä rauhassa reenata. Leena on kimpussa ja sen jälkeen oikein kaiken maailman pihatyötä. Aamusta iltaan.


Tipi Tuomola

Olin Melasen kauniin herkissä lähtijäisissä. Luulen, että Jussi on jo perillä. Jollei sanaseppo ole matkalla jäänyt juttelemaan. Se on hyvin mahdollista. Mutta taivaallisen areenan Jussi haltuun ottaa. Takuulla.

Hyvää kesää kaikille kuten Kimmo Mantereelle, Kari Männistölle ja varsinkin serkullani Juha Tolvaselle, josta tuli viikolla jo aika vanha Mies. Etelä-Lahti nuorentaa. Onnea.

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Karsasta Jussiin”

  1. Olisiko se unohtunut nimi ollut kuitenkin Tapio Pöykkö? Muuten selvityksesi oli ok.

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO