Lahtelaisten puolella

Sain päähäni tehdä Tammelan torilla kyselyn aiheesta Lahti. Tokihan monen suusta räjähti tulemaan Pelicans (koska tuijottivat pipoani), hyppyrimäet ja Sibelius. Joku meinasi alkaa vääntää Chicagosta, mutta en kuunnellut. Vanhaa tietoa.

Tuli kolme yllättävää vastausta. Viehkeä kahvilan pitäjä Hanna tempaisi miettimättä, että Kääpä! Mustamakkaraa myyvä kaunotar sanoi oitis Cheek. Persujen iso herra yllätti Kärkkäisellään. Kyllä Lahti tunnetaan.

Lahden 16veesalibandypojat kävivät Lempäälässä ja alkuvaikeuksien jälkeen nousivat komeaan 7-6 -voittoon. Ei Classic siis aina voita! Niko Halme, Eemil Karetjoki ja Aleksi Vikstedt tehoilivat ostoskeskuksen kentällä, jossa pääsarja kerää helposti yli tuhat katsojaa.

Luulin, että tämä juttu on ylistyslaulu lahtelaiselle futsalille, sillä kuuskymppisten SM-kisa kamppailtiin Vierumäellä. Reippaalle, jolla oli varkautelaisia vahvistuksia tai toisin päin, jäi käteen pronssi. No, hyvä sekin.

Mestariksi pelasi Keravan Dynamo, jota vastaan lahtelaiset kamppailivat 4-4. Ei mennyt yhtään helppoa, näki maalivahti Heikki Salminen, jolla on jo niin paljon mitaleita näistä ikämieskekkereistä, että eihän niitä osaa laskea.

Reippaan avainpelaajia olivat Ilkka Mäkelä, Jukka-Pekka Kaija, Harri Luoma, Jukka Tuukkanen sekä Antti Kumpulainen, joka sai varoituksen. Sitä on herrasmieheltä vaikea uskoa, mutta väärin ja pahasti pelasi, valaisi Salminen. Ehkä Pekka Laurenin mukanaolo olisi kirkastanut mitalin.

Onnittelut karkauspäivän synttäreistä Piri Elorannalle. On mies nuori, kun synttärit ovat niin harvoin.

Kisoihin, mars!

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO