Kiekkokausi huipentuu. Tapahtuuko jotain mullistavaa? Pääseekö MM-finaali tähän? Pyhänä selviää…ehkä joku muukin.
On aika muistella. Oma lätkäura jäi tyngäksi, mutta katsomoissa ja televisiosta olen nähnyt pelejä tuhansia. Tässä muutama poiminta.
Pelasin Reippaan junnuissa pakkina. En oikein ehtinyt tilanteisiin. Ihmettelen, ettei luistelutaitoni ollut parempi, vaikka pelaamassa olin tunti tolkulla. Ei vaan tarttunut.
Olin kaksissa nappuloiden SM-kisoissa. Raumalla minulta varastettiin saappaat eivätkä ne ole vieläkään löytyneet. Muistan kuinka muuan Ismo Villa meni ohi enkä ehtinyt mitään tehdä. Lohdutti, ettei ehtinyt moni muukaan.
Tampereen kisoissa minut syystä tai toisesta palkittiin yhdessä pelissä meidän parhaana. Sain Tampere-kirjan, ennekö oli?
Launeelta muistan matsin, jossa painin Laineen Ekin kanssa. Kaipa hermostuin, kun Eki osasi pelata, minä en. Jantusen Eero jäi mieleen valkkuna joukkueesta, jossa tuleva jalkapallon huippuvahti Moppe Virtanen takoi tehoja sentterinä. Ehkä takoi on kuitenkin liian voimakas sana…
Merkittävin liigapelini oli Hakametsässä Tappara – Hockey-Reipas. Istuin kausikorttikatsomossa uuden tyttöystäväni vieressä. Olli Valek iski jalkakikan jälkeen loistavan johtomaalin. Nousin seisomaan, tuuletin ja huudahdin. Minua mulkoiltiin. Orastava suhteeni ei onneksi kaatunut.
Pietarissa olin ottelussa SKA – Barys Astana. Helminen ja Selin koutsasivat Astanaa. Pelistä en juuri muista, enkä ollut vielä käynyt vodkamuseossa. Aika meni ihmettelyyn. Ei ollut jonoja, kansaa oli.
Lahdesta ovat mielessä hallin avauspeli ja ratkaiseva finaali Pelsu-JYP. Tunnelmaa piisasi. Nuori Janne Juvonen joutui maalilla kovaan paikkaan. Hyvin torjui eikä voinut mitään, kun jatkoajalla Perin iski. Hiljaisena poistuin, mutta äkkiä tajusin, ettei hopea ollut häpeä.
Moni lahtelaispeluri on jäänyt mieleen. Hagmanin syötöt eivät unohdu eivätkä Jarkko Piiparisen töötit. Niitä riitti. Tyrskykin on vasta kakkonen. En vielä tajua, miksi Piiparisen veljekset istuvat Tapparan vaihdossa. Laheen mars!
Leijonilta olen katsonut ruudulta monta ikimuistettavaa ottelua. Mainittakoon vain olympiakulta 2022. Finaali päättyi 2-1 ja Lahden oma Hanu Björninen tehoili 1+1. Näitä telkkapelejä on muistissa ties monta ja paljon, mutta peli on parasta paikan päällä, vaikken yhtään viihdy Nokia Arenalla. Varsinkaan, jos Pelicans tulee kylään. Maalilaulut kammostuttavat.
Hyvää kesäkuuta ja uutta kiekkokautta odotellessa.
Raine Järvinen