Järkyttävät uutiset lahtelaisesta koulusta pysäyttivät tällä viikolla. Kyse on samasta koulusta, jossa kävin yläasteen ja lukion.
Suomalainen peruskoulu on instituutiona ollut meidän yhteiskuntamme ydin ja ylpeydenaihe. Maailman paras koulu. Maailman parhaat opettajat ja maailman paras kouluruoka. Se syntyi 1970-luvulla aivan samaan aikaan kun hyvinvointivaltion kaikki muutkin pilarit ja perustukset valettiin.
Mutta tällä vuosituhannella kaikki on muuttunut. Kouluampumiset, kouluväkivalta, opettajien väsymys, kouluavustajien puute, suuret ryhmäkoot, levottomuus, monikulttuurisuuden haasteet ja erityisopetuksen tarpeiden räjähdysmäinen kasvu sekä resurssien puute. Kauniisti sanottuna toimintaympäristö on muuttunut täysin.
Paikallisesti koulujen asioista päätetään sivistystoimessa, sivistyslautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja viime kädessä kaupunginvaltuustossa. Valtakunnallisesti maan hallitus luo resursseja kuntiin ja eduskunta hyväksyy budjetin. Opettajien rooli on tullut entistä haastavammaksi. Silti he varmasti tekevät parhaansa.
Paljon vaikuttaa myös millainen yhteiskunnallinen ilmapiiri meillä on. Miten suhtaudumme toisiimme, miten kunnioitamme toisiamme ja miten viestimme arvojamme omille lapsillemme. Ei tarvitse kuin seurata eduskunnan keskusteluja. Tämä on surullista, missä keskustelukulttuurissa elämä. On vain oikea ja väärä. Aikuisten käytös heijastuu suoraan lapsiimme. Meistä varmasti kaikki hyötyisivät hieman empaattisemmasta ja ratkaisukeskeisemmästä keskustelusta.
Myös taloustilanne perheissä vaikuttaa kaikkeen. Kun kotona asiat ovat huonosti lapsetkin kärsivät. Työttömyys, toimeentulo ja tuska jokapäiväisen elämisen kustannusten kanssa näkyy kaikkialla. Tässä asiassa leikkaukset sosiaaliturvasta kurittavat perheitä nyt. Perheiden taloudellinen ahdinko lisää myös lasten eriarvoisuutta – harrastuksien kustannukset nousevat ja se voi tarkoittaa lajista luopumista kokonaan.
Yhteiskunnallinen vastakkainasettelu näkyy nyt kouluissa. Tästä kantavat vastuun luonnollisesti poliitikot, miten he julkisuudessa käyttäytyvät. Samoin me kaikki miten sosiaalisessa mediassa kirjoitamme tai reagoimme. Uskon, että jokainen meistä opettaa lapsilleen kiusaamisen olevan väärin. Silti somessa, kommenttipalstoilla ja myös politiikassa liian moni aikuinen sortuu alatyyliseen puheeseen vastapuolesta. Jos näytämme tätä esimerkkiä, ei ole ihme, että lastemme keskuudessa koulukiusaaminen ja jopa väkivalta yleistyy. Asiaan on tultava muutos ja se ei tapahdu ilman meidän jokaisen panosta.
Resursseista pitää myös uskaltaa puhua. Mihin katosi Lahdessa valtion myöntämä rahoitus kouluille? Sitä ei varmasti ollut korvamerkitty, vaan se meni yleiskatteellisena jonnekin muualle. Näin on käynyt muuallakin.
Ville Skinnari