Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin

kuva: Näyttelijä Pekka Räty elää nyt onnellisena miehenä Enossa.
– Asuinpaikka on nyt Eno, mutta kun tie vie Lahteen, niin se tuntuu aina paluulta kotiin.


Näyttelijä, ohjaaja ja kulttuurivaikuttaja Pekka Räty, 70, elää nykyisin lapsuudenmaisemissaan Pohjois-Karjalan Enossa. Elämä on rauhallista ja se täyttyy muun muassa hyväntekeväisyyskonserteista, lenkkeilystä, metsätyöstä ja teatteriprojekteista. Nyt koti on luonnon sylissä, mutta sydän kaipaa yhä Lahteen.

– Lahti antoi minulle mahdollisuuden kasvaa taiteilijana. Sieluni on yhä syvällä Lahden kaupunginteatterissa. Sain tehdä siellä 27 vuotta suuria ja mielekkäitä rooleja. Se oli elämäni tärkein vaihe, Räty sanoo.

Tällä hetkellä hän ohjaa Yrjö-Juhani Renvallin näytelmää Päivänsäde, minä ja menninkäinen Espanjan Fuengirolaan, harrastajateatteri Suomelaan.
– Se oli aikoinaan Lahden kaupunginteatterin ohjelmistossa viisi vuotta ja sitä näyteltiin koko ajan loppuunmyydylle salille.

Siinä on upeat roolit esimerkiksi Tapio Rautavaara, Reino Helismaa sekä Pekka ja Pätkä esiintyvät näytelmässä.
– Helismaan laulut ovat niin kauniita, että esitin näytelmän myöhemmin myös omassa kesäteatterissani Enossa.

Kulttuurin puolesta, myös politiikassa

Räty ei ole ollut vain lavalla, vaan myös päättäjän paikalla. Lahdessa hän toimi 15 vuotta kaupunginvaltuutettuna ja Joensuussa hän toimii tällä hetkellä kaupunginteatterin hallituksen puheenjohtajana. Hän oli 1990-luvulla myös vihreiden sitoutumattomana kansanedustajana, kaudella jolloin Suomi liittyi Euroopan unioniin.
– Kulttuuriasiat ovat olleet aina sydämen asia. Olin mukana vaikuttamassa, kun Lahteen rakennettiin Sibeliustalo. Se tosin johti siihen, että minut erotettiin valtuustoryhmästä.

Nykyään Räty on keskustan jäsen, mutta politiikkaa hän tekee kuitenkin omilla ehdoillaan, ilman kampanjoita tai rahallista panostusta.
– Kulttuuri on minulle elämän keskiössä ja luonto on minun sielunmaisema. Eno ei siis ole pelkkä asuinpaikka.

Silloin, kun miehellä on ollut vaikea hetki elämässään, niin hän on mennyt metsään tai ladulle.
– Olen hiihtänyt tuhansia kilometrejä Salpausselällä. Joskus hiihdin teatterilta kotiin. Luonto antaa perspektiiviä. Se ei armahda, mutta se puhdistaa.

Räty on myös entinen maratonharrastaja. Hän juoksi 33 maratonia eri puolilla Eurooppaa
– Nyt valmistaudun osallistumaan 41. Lassen hölkkään Myrskylässä ja haaveilen vielä Cooperin testissä 2 500 metrin ylittämisestä.

Kolme vuotta sitten alkoholi jäi kokonaan pois.
– Elämä on nyt selkeä. Päivittäinen lenkki kuuluu rutiineihin. Jaksan paremmin kuin koskaan.

Elämän opit ja isän sanat

Yksi koskettavimmista hetkistä Rädyn teatteriuralla liittyy hänen rooliinsa Täällä Pohjantähden alla -näytelmässä Lahdessa. Hän näytteli Akseli Koskelaa ja hänen isänsä – metsätyömies, joka ei koskaan harrastanut teatteria, saapui ensi-iltaan.
– Esityksen alussa takaovet avattiin ja Akseli lähtee suon laitaa pitkin. Isä sanoi äidille: Kato, tuolta tulloo minun poika.

Räty kuulin isän sanat näyttämölle saakka.
– Minulle nousi tunnevyöry pintaan. Ole rakas isä nyt hiljaa!

Sen jälkeen katsoin isää silmiin ja sanoin: Alussa oli suo, kuokka ja Jussi.

Se oli isän ensimmäinen ja viimeinen teatterikokemus.
– Se hetki jää sydämeen ikuisesti. Isä istui ensi-illassa kirjailija Väinö Linnan vieressä.

Petri Görman

Launeen seurakunta saa vieraakseen näyttelijä Pekka Rädyn 28.4. klo 18. Tilaisuuteen on vapaa pääsy!

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa
Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen: Pelaaminen ei itsessään ole ongelma, mutta balanssi voi joskus horjua
Lahtelainen kulttuurin moniottelija Markku Koski täytti 80 vuotta – ”Toimittajan uteliaisuus ei katoa koskaan”
Kaupunki istutti karppeja Launeen keskuspuiston Sorsalampeen – yhtään havaintoa ei ole tehty istutuksen jälkeen
Ikinuori Martta Korhonen täytti 100 vuotta – karjalanpiirakat ja positiivinen elämänasenne kantavat yhä
Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
ARKISTO