Kategoria: Ajankohtaista

Syystapahtuman osallistujat kirjoittivat hetkessä ensimmäiset lähes sata postikorttiterveistä päättäjille Saksalan uimahallin puolesta.

Saksala-Seura järjesti perinteinen syystapahtuma keräsi noin 150 osallistujaa yläleikkikentälle sunnuntaina 13.9.

Tuttuun tapaan ulkoilemassa syksyisessä kelissä oli niin perheen pienimpiä kuin varttuneempia saksalalaisia. Tapahtumassa riitti tekemistä jokaiselle: toimintarata viihdytti nuorempia, arvausleikit vanhempia ja makkaragrilli sekä kahvipannu kaikkia.

Saksala-Seura puheenjohtaja Kimi Uosukainen kiittää Seuran puolesta kaikkia tapahtumaan osallistuneita.

– Elämää, tekemistä ja tärkeitä keskusteluja on muuallakin kuin keskustassa. Lämmin kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja sen mahdollistaneille Seuran vapaaehtoisille, Uosukainen kiittelee.

Erityisen kiitoksen Seuran puheenjohtaja haluaa antaa myös K-Market Saksalalle ja sen kauppiaille Kai ja Annina Välimaalle.

– Saamme olla saksalalaisina ylpeitä, että meillä on oma kauppa, joka myös tukee Saksalassa pidettäviä tapahtumia, Uosukainen iloitsee.

Terveisiä kaupunginvaltuutetuille uimahallin puolesta

Syystapahtumasta alkoi myös Saksala-Seuran kampanja kerätä postikorteille uimahallin käyttäjien ja alueen asukkaiden viestejä Saksalan uimahallin puolesta.

Uimahallin tulevaisuuteen otetaan kantaa Lahden kaupungin aluepalveluohjelmassa, josta kaupunginvaltuuston on tarkoitus päättää kokouksessaan 5.10.2026. Ohjelman luonnosversioissa on väläytetty Saksalan uimahallin lakkautusta uuden vesiliikuntakeskuksen valmistuttua vuonna 2030. Saksala-Seura on vastustanut lakkautusaikeita keräämällä kansalaisadressin ja jatkaa vaikuttamistyötään postikorteilla.

– Saksala-Seura kutsuu jokaisen uimahallin käyttäjän ja alueen asukkaan kirjoittamaan Saksalan uimahallin tulevaisuudesta päättäjille valtuutetuille. Eri puolilla kaupunkia tarjottavan saavutettavan vesiliikunnan ja kodikkaan uimahallin puolustaminen on meidän yhteinen tehtävämme, puheenjohtaja Uosukainen kertoo.

Kaupunginvaltuutetuille tarkoitettujen postikorttien kerääminen jatkuu perjantaihin 25.9. saakka. Joko Saksala-Seuran tarjoaman tai oman postikortin voi palauttaa Seuran postilaatikkoon K-Market Saksalan aulassa. Saksala-Seura toimittaa postikortit uimahallin tulevaisuudesta päättäville päättäjille.

Jokainen uimahallin käyttäjä ja lahtelainen voi osallistua Saksalan uimahallin puolustamiseen seuraavasti:

1. Voit palauttaa oman terveisesi Saksala-Seuran postilaatikkoon, jonka löydät K-Market Saksalan aulasta.
2. Voit jättää postilaatikkoon Saksala-Seuran tarjoaman tai oman postikorttisi. Älä sulje korttia esim. kirjekuoreen. Voit allekirjoittaa postikortin omalla nimelläsi tai voit jättää sen nimettömänä.
3. Kirjoita postikorttiin lyhyt henkilökohtainen viestisi, jonka haluat Saksalan uimahallin kohtalosta päättävän kaupunginvaltuutetun lukevan. Kerro, miksi Sinusta uimahalli tulisi säilyttää.
4. Postikorttia ei tarvitse osoittaa kenellekään yksittäiselle kaupunginvaltuutetulle. Saksala-Seura jakaa kortit päättäjille niin, että jokainen saa useita viestejä.
5. Kirjoita selvällä ja helposti luettavalla käsialalla. Kirjoita viestisi asiallisesti. Postikortit käydään läpi ja asiattomat viestit hävitetään.
6. Jätä viestisi postilaatikkoon viimeistään 25.9. aikana.

Liikenneministeri Lulu Ranne (ps.) sanoo, että suomalaiset tarvitsevat autoa pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen vuoksi. Hänen mukaansa romutuspalkkio ja tiehankkeet, kuten valtatie 12:n parantaminen Päijät-Hämeessä, ovat keskeisiä keinoja autokannan ja liikenneverkon uudistamisessa.

Liikenneministeri Lulu Ranne (ps.) vieraili Lahdessa syyskuun alussa Auton päivänä. Hän muistuttaa, että auto on suomalaisille edelleen välttämättömyys.
– Auto on edelleen suomalaisille välttämättömyys, joka mahdollistaa työnteon, opiskelun, harrastukset ja arjen palvelut harvaan asutussa, pitkien etäisyyksien maassa, Ranne sanoo.

Liikennekäytössä on Suomessa noin 2,7 miljoonaa henkilöautoa. Niistä vain noin 390 000 on hybridejä tai sähköautoja. Polttomoottori on siis yhä valtaosan valinta.

Autokanta uudistuu hitaasti

Suomalaiset ajavat Euroopan mittakaavassa vanhoilla autoilla. Ministerin mukaan syynä on ennen kaikkea ihmisten ostovoima.
– Taloustilanne ja kotitalouksien ostovoima ovat varmasti suurimmat vaikuttavat tekijät. Kukapa ei haluaisi ostaa omaan arkeensa sopivampaa, uudempaa ja turvallisempaa autoa, Ranne toteaa.

Hänen mukaansa uusien autojen hinnat ovat nousseet viime vuosina muun muassa EU:n turvallisuus-, päästö- ja teknologiamääräysten sekä yleisen kustannuskehityksen seurauksena.
– Olen linjannut ministeriössä, että määräysten haitat suomalaisille sekä byrokratia tulee minimoida. Sovelletaan näitä määräyksiä Suomen etu edellä, teknistaloudellisesti järkevästi.

Vuoden 2026 alusta voimaan tullut laki henkilöautojen romutuspalkkiosta on yksi keino nopeuttaa autokannan uudistumista. Tavoitteena on saada liikenteeseen uusia ja turvallisempia autoja.

Romutuspalkkio houkuttaa ostamaan uuden auton

Nykyisessä romutuspalkkio-kampanjassa vanhan auton voi romuttaa ja tilalle ostaa joko uuden polttomoottoriauton tai sähköauton. Aiemmin tuen sai käyttää myös sähköpyörän ostoon, mitä Ranne pitää järjettömänä ratkaisuna.
– Aikaisemmin romutuspalkkiorahalla sai ostaa sähköpyörän tai sähköauton, eikä siinä ollut mitään järkeä.

Hänen mukaansa arviolta neljännes tai jopa kolmasosa tukea käyttäneistä ei olisi vaihtanut autoaan lainkaan ilman romutuspalkkiota. Ranne pitää tukea myös ilmastotekona.
– Mielestäni ”saat tukea uuden polttomoottori- tai sähköauton ostamiseen” on aika hyvä ilmastotoimi, kun vertaa sitä erilaisiin viherhumppa-vaihtoehtoihin.

Valmisteilla on myös erillinen, pienituloisille kotitalouksille suunnattu romutuspalkkio. Tukea voisi käyttää myös käytetyn vähäpäästöisen auton ostoon. Tulorajaksi on kaavailtu noin 25 000 euroa vuodessa. Ranne myöntää itsekin, että tuki jää tulorajan vuoksi monelle vaikeasti saavutettavaksi.
– Tuloraja tuen saamiselle olisi noin 25 000 euroa vuodessa, jolloin kynnys auton ostamiselle tuesta huolimatta on erittäin korkea. Ei tässä oikein ole järkeä.

Sähköautojen yleistymisessä Ranne näkee vielä pitkän tien.
– Ihmisten pitää itse voida valita itselleen sopiva käyttövoima, ja siihen on myös oltava varaa. Ei mihinkään käyttövoimaan pidä pakottaa, vaan se on tehtävä houkuttelevaksi.

Valtatie 12 etenee Päijät-Hämeessä

Päijät-Hämeen suurin liikennehanke tällä hallituskaudella on valtatie 12:n väli Mankala–Tillola, jonka arvo on 93,6 miljoonaa euroa. Hanke valmistuu ministerin mukaan vuonna 2029.
– Sitä odotettiin kymmeniä vuosia, mutta se eteni vasta, kun liikenneministerinä on ollut perussuomalainen, joka runttasi sen läpi.

Seuraavaksi vuorossa olisi Ranteen mukaan huonokuntoisin osuus Risalasta Mankalaan, noin 13 kilometriä, kustannusarviolta 51 miljoonaa euroa. Sen jälkeen seuraisi osuus Joutjärveltä Risalaan, noin 16 kilometriä ja 88 miljoonaa euroa. Tavoitteena on saada koko valtatie 12 Lahden ja Kouvolan välillä kuntoon noin kymmenen vuoden kuluessa.

Jos Ranne jatkaisi liikenneministerinä myös seuraavalla hallituskaudella, niin hän nostaisi koko maan perusväylänpidon rahoitusta 500 miljoonalla eurolla vuodessa ja purkaisi teiden korjausvelkaa.
– Päijät-Hämeen tärkein hanke olisi tietenkin tuo Vt 12 Risala–Mankala, joten kyllä se etenisi, jos saisin jatkaa tässä pestissä seuraavalla hallituskaudella.

Ranne muistuttaa, ettei EU:n autoilupolitiikka hänen mukaansa vieläkään huomioi riittävästi Suomen kaltaista pitkien etäisyyksien ja kylmän ilmaston maata. Hän kertoo tehneensä vaikuttamistyötä muun muassa saamalla EU:n liikennekomissaarin vierailulle suomalaiselle jäänmurtajalle.
– Onnistuimme saamaan liikennekomissaari Tzitzikostaksen Suomeen jäänmurtajan kyytiin, ja se varmasti auttoi asiaa.

Petri Görman

Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja Teuvo V. Riikonen vieraili Launeen seurakunnan miestenpiirissä. Hän muistuttaa, että yli 120 vuotta jatkuneen työn perustehtävä on edelleen sama. Lapsen suojeleminen sekä turvallisen ja lämpimän arjen tarjoaminen.

Launeen seurakunnan miestenpiirin vieraana oli Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja Teuvo V. Riikonen. Hän kertoi miestenpiirille säätiön pitkästä historiasta, nykyisestä lastensuojelutyöstä sekä siitä, miksi lasten ja nuorten tukemista tarvitaan edelleen.

Parikanniemen historia ulottuu vuoteen 1905. Suomessa elettiin silloin Venäjän vallan aikaa, eikä yhteiskunnan turvaverkko ollut nykyisen kaltainen. Orpolapsia oli paljon, ja vanhempia menetettiin esimerkiksi sairauksien vuoksi ja tulipaloissa.

– Auttamistoiminta ja hengellinen toiminta ovat kulkeneet meillä alusta lähtien käsi kädessä, Riikonen kertoo.

Orpokoti jäi sodan jälkeen rajan taakse

Parikanniemen toiminta alkoi Karjalassa. Toisen maailmansodan jälkeen alkuperäinen orpokoti jäi luovutetulle alueelle uuden rajan taakse. Työ kuitenkin jatkui Suomessa. Parikanniemisäätiö perustettiin vuonna 1967. Sitä ennen toimintaa ylläpiti Parikanniemen kannatusyhdistys. Nykyisin yhdistys toimii nimellä Parikanniemen ystävät.

Vuosikymmenten aikana myös toiminnan rahoitus on muuttunut. Aikaisemmin esimerkiksi maataloudella oli suuri merkitys. Ristiinassa oli vielä 1970-luvulla lehmiä. Tärkeää on ollut myös ystävien ja lahjoittajien tuki.

Nykyisin hyvinvointialueet ostavat säätiöltä lastensuojelupalveluja.

– Toiminta syntyi aatteelliselta pohjalta. Myöhemmin yhteiskunta otti saman työn osaksi virallista lastensuojelua, Riikonen sanoo.

Ristiinassa Saimaan rannalla sijaitsevassa lastenkodissa on 21 paikkaa kolmessa seitsemänpaikkaisessa kotiryhmässä. Lisäksi nuorille on kolme itsenäistymisasuntoa.

Rakennuksia on uudistettu vuosina 2006, 2014 ja 2026.

– Olosuhteet ovat hyvät sekä lapsille että työntekijöille. Meillä ei ole korjausvelkaa.

Kristillinen arvopohja näkyy arjen kohtaamisissa

Parikanniemessä asuvat lapset ovat huostaanotettuja. Huostaanoton taustalla voi olla esimerkiksi vanhempien päihteiden käyttöä, väkivaltaa tai muita vaikeita elämäntilanteita. Lastenkodin tavoitteena on tarjota lapselle mahdollisimman turvallista ja kodinomaista arkea.

Riikosen mukaan lastensuojelu on ammatillista työtä, jota tekevät koulutetut työntekijät. Toiminnan pitää täyttää viranomaisten vaatimukset ja olla läpinäkyvää. Kristillinen arvopohja näkyy puolestaan kodin ilmapiirissä. Vanhemmilta kysytään lupa kristilliseen kasvatukseen, johon voi kuulua esimerkiksi ruoka- ja iltarukouksia, pyhäkoulua ja rippikoulua. Ketään ei kuitenkaan pakoteta osallistumaan.

– Arvomaailmamme tarkoittaa ennen kaikkea rakkautta, rohkaisua, lohdutusta, läheisyyttä ja lämpöä.

Parikanniemen pitkään perinteeseen kuuluvat myös vuosittaiset Orpokotijuhlat Parikkalassa. Juhlat on järjestetty jo 81 kertaa, eikä perinne katkennut edes koronavuosina. Kolmipäiväisillä juhlilla käy vuosittain noin 2 000 ihmistä.

”Lastensuojelu ei ole bisnestä”

Riikonen näkee suomalaisessa lastensuojelussa myös suuria haasteita. Hyvinvointialueiden vaikea taloustilanne voi hänen mukaansa johtaa siihen, että lastensuojelusta yritetään säästää.

– Se voi olla hyvin lyhytaikainen säästö.

Riikosen mukaan päihteet, huumeet, perheiden ongelmat ja yhteiskunnan nopea muutos näkyvät lasten elämässä. Lastenkoteihin tulee myös lapsia, joiden elämästä on puuttunut pysyvyys ja turvallisuus.

Hänen mielestään lastensuojelutyö vaatii vahvaa sitoutumista.

– Meidän perustehtävämme on suojella lapsia. Lastensuojelu ei ole bisnestä. Tavoitteena ei ole tehdä voittoa vaan saada lapsi takaisin elämään.

Parikanniemisäätiöllä on pitkät yhteydet myös Lahteen. Launeen seurakunnan miestenpiiri on tukenut säätiön työtä sekä taloudellisesti että henkisesti.

Riikonen pitää tärkeänä sitä, että lastenkodin lapset ja työntekijät tietävät työn takana olevan myös muita ihmisiä.

– Ei tarvitse tavata joka viikko. Kun nähdään kaksi tai kolme kertaa vuodessa, niin yhteys säilyy. Sille osaan antaa suuren arvon.

Petri Görman

Launeen seurakunnan miestenpiiri muisti 80 vuotta täyttänyttä Veijo Vierumäkeä viime maanantaina kakkukahveilla. Vierumäki on tehnyt seurakunnassa vapaaehtoistyötä jo yli 20 vuoden ajan.

Veijo Vierumäki ei ole niitä ihmisiä, jotka pitävät tekemisistään suurta ääntä. Launeen seurakunnassa hänen kädenjälkensä näkyy silti monessa paikassa ja toiminnassa. Kesäkuussa 80 vuotta täyttänyt Vierumäki on tehnyt seurakunnassa vapaaehtoistyötä jo yli 20 vuoden ajan. Merkkipäiväänsä hän ei halunnut erityisesti juhlia, mutta Launeen seurakunnan miestenpiiri muisti aktiivista vapaaehtoista kakkukahveilla maanantaina 31. elokuuta.

Vierumäki lähti seurakunnan vapaaehtoistoimintaan vuonna 2004. Hänen vaimonsa oli jo tuolloin mukana seurakunnan luottamustoimissa ja houkutteli miestään mukaan yhdessä Heikki Laineen kanssa.
– Olin silloin sairastellut ja ollut lomautettuna. Vapaaehtoistyö sopi hyvin siihen elämänvaiheeseen, Vierumäki kertoo.

Viime vuonna hänet palkittiin pitkästä työstään seurakuntatyön kultaisella ansiomerkillä. Tunnustus luovutettiin Saaren kirkolla.
– Olen tässä elämänvaiheessa kiitollinen siitä, että ympärilläni on aina ollut hyviä ihmisiä. Iloitsen myös siitä, että olen saanut olla näin pitkään mukana seurakunnan vapaaehtoistyössä.

Auttamisesta on tullut sydämen asia

Vierumäelle vapaaehtoistyössä tärkeintä on mahdollisuus auttaa muita. Samalla toiminta on tuonut hänen omaan elämäänsä yhteisön, ystäviä ja merkityksellisiä kohtaamisia.
– Hyvät kaverit ovat pitäneet mielen virkeänä. Launeen seurakunnassa on todella aktiivinen yhteisö, ja miestenpiirin kohtaamiset ovat olleet minulle tärkeitä.

Viime vuosina erityisesti ukrainalaisten auttamisesta on tullut Vierumäelle sydämen asia. Sota koskettaa häntä myös oman suvun kokemusten kautta. Hänen isänsä oli sodassa, ja Vierumäki kuuli jo lapsuudessaan paljon kertomuksia sota-ajasta.
– Sota rasitti lapsuuden perhettä paljon. Kun nyt on mahdollisuus auttaa ihmisiä, jotka elävät sodan keskellä, on ilo olla järjestämässä apua.

Vierumäki muistuttaa, ettei auttamisen tarvitse aina olla suurta.
– Tavallinen ihminen voi auttaa omalla toiminnallaan. Pienetkin lahjoitukset ovat merkittäviä.

Myös kansainvälinen seurakuntayhteistyö on tullut vuosien varrella tutuksi. Launeen seurakunnan yhteistyökohteisiin kuuluneen Hatsinan seurakunnan kirkko Venäjällä sai aikanaan uuden maalipinnan Vierumäen johtaman etelälahtelaisen miesjoukon voimin.

Veksin verstas ja Lastenkirkko jäivät pysyviksi jäljiksi

Vierumäen vapaaehtoistyö näkyy konkreettisesti myös Launeen seurakunnan pihapiirissä. Veksin verstas kantaa hänen lempinimeään.
– Joku miehistä keksi, että siihen laitetaan minun nimeni, Vierumäki kertoo.

Myös pihalla oleva Lastenkirkko sai alkunsa vapaaehtoisten matkasta Vivamoon. Vierumäki oli muiden miesten kanssa auttamassa siellä rakennustöissä, kun syntyi ajatus samanlaisesta pienestä kirkosta Launeelle.
– Siitä saimme idean, että tehdään tällainen tännekin.

Vierumäelle on luontevaa tehdä enemmän kuin puhua omista tekemisistään. Hän sanoo saaneensa elämäntavan jo lapsuudenkodistaan.
– Tämän elämänasenteen olen saanut kasvatuksen myötä. Hyvässä elämässä tärkeää on se, että osaa toimia yhteisön jäsenenä. Ihminen voi paremmin, kun hänen ympärillään on erilaisia ihmisiä.

Eläkepäiville vapaaehtoistyöstä on tullut Vierumäelle oma yhteisö ja tapa jatkaa aktiivista elämää työvuosien jälkeen.
– Minä olen valinnut omaksi yhteisökseni seurakunnan vapaaehtoistyön. Se on ollut minulle hyvä tie työelämän jälkeisinä vuosina. Muita auttamalla on saanut myös itselleen paljon.

Petri Görman

Eriväriset linja-autot ovat ihmetyttäneet lahtelaisia koko kesän ajan. LSL linjoilla on nähty ainakin viiden eri värisiä busseja. Taustalla ovat vuonna 2025 keskeytettyjen hankintojen jälkeen tehdyt lyhyen sopimuskauden järjestelyt.

Lahden seudun liikenteen linjoilla on nähty kesän aikana tavallista kirjavampaa linja-autokalustoa. Omalähiön lukijan havaintojen mukaan reiteillä on kulkenut ainakin viidellä eri värein koristeltuja linja-autoja. Näky on herättänyt kysymyksiä siitä, miksi kaikissa autoissa ei ole tuttua Lahden seudun liikenteen eli LSL:n väritystä. Eriväristä kalustoa on ollut käytössä linjoilla 4, 12, 14, 16, 24, 31, 34, 60, 61, 71, 72, 93 ja 94.

Lahden kaupungin joukkoliikennesuunnittelija Torsti Toivosen mukaan taustalla on näitä linjoja koskeva lyhyt liikennöintisopimus. Järjestely liittyy vuonna 2025 keskeytettyihin hankintoihin. Kyse ei siis ole jo päättyneestä Reissu Ruodin liikennöinnistä.

–  Kyseessä on osaa linjastosta koskeva lyhyen sopimuskauden kilpailutus, jossa on merkittävästi joustettu tilaajan normaalista kalustovaatimuksesta etenkin värityksessä, Toivonen kertoo.
Lyhyt sopimuskausi toi joustoa bussien väritykseen

Lyhyeen sopimuskauteen päädyttiin vuoden 2025 hankintojen keskeytymisen jälkeen. Toivosen mukaan pitkien sopimusten kilpailuttaminen nopeasti alkaviksi ei olisi ollut kustannustehokasta.

–  Samasta syystä noin vuoden mittaiselle sopimuskaudelle ei ole katsottu järkeväksi vaatia liikennöitsijää muuttamaan kalustoa LSL normaaliin väritykseen. Linja-autojen hankinnasta vastaa liikennöitsijä, jonka on kuitenkin täytettävä kilpailutuksessa asetetut kalustovaatimukset.

Toivosen mukaan käytössä olevassa kalustossa ei ole havaittu poikkeamia suhteessa sopimuksen vaatimuksiin. Sopimus on kuitenkin alun perinkin kilpailutettu tavallista kevyemmillä kalustovaatimuksilla.
Erivärisistä busseista on tullut Lahden seudun liikenteelle myös jonkin verran palautetta. Toivosen mukaan palautteita on saatu muutamia.

Elokuussa 2027 palataan LSL-väritykseen

Kirjava bussikalusto ei jää Lahden katukuvaan pysyvästi. Nykyinen lyhyt sopimuskausi jatkuu vielä ensi kesään.
Elokuussa 2027 linjojen liikennöinti alkaa uuden sopimuksen mukaisesti.

Samalla kaluston on määrä muuttua nykyisten LSL-vaatimusten mukaiseksi ja bussit palaavat tuttuun LSL-väritykseen.
Siihen saakka linjoilla 4, 12, 14, 16, 24, 31, 34, 60, 61, 71, 72, 93 ja 94 voi edelleen tulla vastaan monenvärisiä linja-autoja.

Petri Görman

Lahden kaupungin osallisuuskoordinaattori Sanna Virran mukaan kumppanuuspöydät voivat vielä vaikuttaa aluepalveluohjelmaan ennen kuin se etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn syksyllä.

Lahden kaupungin aluepalveluohjelman valmistelu jatkuu vielä syksyyn asti. Ennen lopullista päätöksentekoa myös kaupungin kumppanuuspöydät voivat antaa näkemyksensä ohjelmasta.

Osallisuuskoordinaattori Sanna Virran mukaan aluepalveluohjelmaa käsitellään vielä elokuussa kumppanuuspöydissä. Tavoitteena on, että ohjelma etenee kaupunginvaltuuston päätettäväksi lokakuussa.

– Keskustelemme ehdotuksesta vielä elokuussa. Kyseessä on julkinen pohdinta kaupungin palveluverkosta ja sen kehittämisestä.

Kumppanuuspöydät antavat lausuntonsa

Lahdessa toimii neljä kumppanuuspöytää, jotka ovat asukkaiden vaikuttamiskanavia. Jokainen pöytä voi antaa oman lausuntonsa aluepalveluohjelmasta ennen lopullista päätöksentekoa. Eteläisen alueen kumppanuuspöytä kokoontuu vielä elokuussa keskustelemaan ohjelmasta. Lisäksi asiasta keskustellaan aluepalvelutoimikunnan kanssa.

Virran mukaan eteläisen alueen näkökulmasta ohjelman toimenpide-ehdotukset näyttävät pääosin myönteisiltä. Erityisen tärkeänä hän pitää kirjausta uuden päiväkodin rakentamisesta Hennalan alueelle.

– Launeen päiväkoti on ollut pitkään väliaikaisissa parakkitiloissa. On hyvä linjaus, että alueelle rakennetaan uusi päiväkoti, Virta sanoo.

Hänen mukaansa myös Kaarikadulle avautuva uusi päiväkoti täydentää palveluverkkoa toisella puolella aluetta. Esiopetus puolestaan siirtyy Länsiharjun koululle.

Virta arvioi, että keskustelua herättää myös Saksalan uimahallin tulevaisuus.

Asukasdemokratia on vakiintumassa Lahteen

Kumppanuuspöydät ovat toimineet Lahdessa vuodesta 2021 lähtien. Nyt käynnissä on toiminnan kolmas kausi. Kaikissa neljässä kumppanuuspöydässä on yhteensä 80 jäsentä. Eteläisessä kumppanuuspöydässä toimii 20 jäsentä. Jäseniksi haetaan avoimen hakuprosessin kautta kahden vuoden välein.

Kuka tahansa yli 13-vuotias lahtelainen voi hakea mukaan. Jäsenistöön pyritään saamaan eri-ikäisiä ihmisiä eri puolilta kaupunkia. Mukana on myös yhdistysten, seurakuntien, oppilaitosten ja muiden yhteisöjen edustajia. Nuoret ovat hakijoissa usein vähemmistönä, mutta jokaisessa pöydässä toimii nuorisovaltuuston edustaja.

Eteläinen kumppanuuspöytä on ollut aktiivinen järjestämään asukastilaisuuksia. Aluepalveluohjelman valmistelun aikana se on järjestänyt useita Kerro pois -tilaisuuksia, joissa asukkaat ovat voineet kertoa näkemyksiään kaupungin palveluista.

Virta pitää kehitystä rohkaisevana.

– Olen iloinen siitä, että Lahdessa on voitu rakentaa tällainen toimintamalli. Asukasdemokratia alkaa tuottaa näkyviä tuloksia, vaikka työ vaatii aikaa. Olemme hyvällä tiellä.

Petri Görman

The 69 Eyes -yhtyeen laulajana ja Jyrki 69 -taiteilijanimellä tunnettu Jyrki Linnankivi on kiertänyt maailmaa rockmuusikkona, mutta nyt hänen matkansa jatkuu teologian opintojen parissa. Hänen mukaansa usko, musiikki ja historian tuntemus auttavat ymmärtämään myös nykyajan ilmiöitä.

The 69 Eyes -yhtyeen laulajana ja Jyrki 69 -taiteilijanimellä tunnettu Jyrki Linnankivi on tullut suomalaisille tutuksi pitkän rockuransa kautta. Vuosikymmeniä kestänyt ura on vienyt hänet keikkalavoille eri puolille maailmaa.

Nyt hänen elämäänsä on avautunut uusi luku, sillä hän opiskelee teologiaa.

– Olen kaiken nähnyt ja kokenut. Ei taida olla sellaista kiveä, jota en olisi elämässäni kääntänyt. Minun ikäiselleni bändin perustaminen oli väylä nähdä maailmaa. Ensin tutustuin Suomeen ja sitten ulkomaihin.

Linnankivi kertoo käyttäneensä matkat hyödyksi myös muuten kuin keikkailuun.

– Kävin aina museoissa, kirkoissa ja nähtävyyksissä. Varsinkin vanhan Euroopan kirkot olivat minulle tärkeitä paikkoja. Rockin ansiosta sain nähdä maailman.

Kun vuosikymmenten aikana oli tullut koettua paljon, niin heräsi ajatus uudesta suunnasta.

– Mietin, mitä voisin vielä tehdä. Kirkolliset asiat ovat kulkeneet elämässäni mukana aina, joten opiskelupaikka teologisessa tiedekunnassa oli toiveiden täyttymys. Oli hienoa päästä vielä yli viisikymppisenä opiskelemaan ja sivistämään itseään.

Teologia auttaa ymmärtämään tätä aikaa

Linnankiven mukaan teologia on yllättänyt monipuolisuudellaan. Hän korostaa, ettei kyse ole vain uskonnosta, vaan myös historiasta, ihmisistä ja yhteiskunnasta.

– Opinnot ovat opettaneet minua ymmärtämään elämää ja ihmisiä. Teologia on tiede, joka elää ajassa. Historian kautta löytyy jatkuvasti vertailukohtia nykyhetkeen.

Hänen mukaansa maailman tapahtumat eivät synny tyhjästä.

– Historia toistaa itseään. Kun seuraa uutisia, huomaa nopeasti, ettei mikään ilmiö ole täysin ennenkuulumaton.

Yksi ensimmäisistä opetuksista yliopistossa jäi erityisesti mieleen.

– Heti opintojen alussa meille opetettiin lähdekritiikkiä. Kun näkee uutisen tai väitteen, niin pitää aina miettiä, kuka kertoo ja miksi kertoo. Se on lisännyt omaa ymmärrystäni tästä ajasta.

Linnankiven mukaan opinnot ovat myös tuoneet hänet aiempaa lähemmäksi seurakunnan toimintaa.

– En ole koskaan ollut seurakunnasta poissa, mutta nyt olen siellä enemmän läsnä. Toivon, että voin tulevaisuudessa hyödyntää opintojani niin, että pystyn tuomaan ihmisille apua ja lohtua.

Myös musiikki liittyy hänen mielestään hengellisyyteen.

– Kaikki taide ja musiikki ylistävät elämää. Raskaassakin musiikissa on usein kaipuu johonkin itseämme suurempaan.

Rippikoulu yhdistää suomalaisia sukupolvesta toiseen

Linnankivi uskoo, että rippikoululla on edelleen vahva asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Kolme neljästä nuoresta käy edelleen rippikoulun. Se kertoo, että sillä on suomalaisille sukupolvikokemus.

Hänen mukaansa monet yhteiset kokemukset ovat vuosien varrella kadonneet.

– Enää kaikki eivät katso samoja televisio-ohjelmia tai kuuntele samoja artisteja. Silti rippikoulu yhdistää edelleen nuoria eri puolilta Suomea.

Linnankivi näkee rippikoulun ennen kaikkea siirtymäriittinä.

– Se on askel lapsuudesta kohti aikuisuutta. Minun nuoruudessani leikillisesti sanottiin, että rippikoulun jälkeen sai ”naimaluvan”. Todellisuudessa silloin siirryttiin lasten leikeistä kohti aikuisempaa elämää.

Hän pitää myös yhteislaulua tärkeänä osana rippikoulua.

– Jokaisella sukupolvella on omat suosikkilaulunsa, mutta yhdessä laulaminen luo yhteisöllisyyttä. Se kuuluu ihmisyyteen.

Linnankivi ei usko rippikoulun merkityksen hiipuvan.

– Rippikoululla on yli sadan vuoden perinne, ja uskon sen kantavan pitkälle tulevaisuuteen. Lähimmäisenrakkaus on arvo, jonka varaan Suomea on rakennettu. On hienoa nähdä konfirmaatiossa nuoria, jotka ovat uuden elämänvaiheen kynnyksellä.

Haastattelun lopuksi Linnankivi palaa vielä omiin juuriinsa Lahdessa.

– Kärpäsessä oli aikanaan Linnankiven kauppa. Se oli isoisäni pitämä kauppa, joka tietääkseni on edelleen olemassa.
Kärpänen on minulle myyttinen puutarhakaupunginosa, jonka historia kiehtoo edelleen.

Petri Görman

Kaksi vuotta eläkkeellä ei ole muuttanut toimittaja Petri Sarasteen tärkeintä rutiinia. Aamu alkaa edelleen uutisilla. Päivän lehdet luetaan tarkasti, puhelimesta seurataan maailman tapahtumia lähes tauotta, ja uutisvirta kulkee mukana aamusta iltaan.

Vuosikymmenten työ MTV:n ulkomaantoimittajana näkyy edelleen tavassa katsoa maailmaa.

– Elän vieläkin uutisvirrassa. Se on niin verissä, ettei siitä voi olla päivääkään pois. Uutisia seuraan myös kännykästä, ja se koukuttaa, jos mikä.

Vaikka eläkkeellä oloa on takana jo toista vuotta, niin maailman kriisit herättävät edelleen tutun tunteen.

– Sotahevosen kaviot raapivat maata, kun maailmalla tapahtuu jotain merkittävää. Kyllä sitä vieläkin haluaisi lähteä tekemään juttuja.

Samalla Saraste tunnistaa, miksi oli oikea hetki siirtyä syrjään.

– Jossain vaiheessa huomasin, kuinka henkisesti ja fyysisesti raskasta ulkomaankirjeenvaihtajan työ oli. Kuvasin, leikkasin ja toimitin jutut usein yksin.
Vähillä unilla mentiin pitkään, ja se alkoi tuntua kehossa. Oli aika antaa tilaa nuoremmille.

Hän muistuttaa, että television minuutin mittainen uutisjuttu näyttää katsojasta usein yksinkertaiselta.

– Todellisuudessa sen takana voi olla valtava määrä työtä. Se näyttää ulospäin helpolta, mutta ei sitä ole.

Kesä on aikaa hidastaa

Kesästä Saraste nauttii täysin rinnoin. Hän kuvailee itseään kesäihmiseksi, vaikka on syntynyt syksyllä.
– Ainoa asia, josta en pidä, ovat hyttyset.

Tänä kesänä yllätys odotti Heinolassa.

– Olimme tuttavien mökillä, eikä siellä ollut yhtään hyttystä. Ihmettelin sitä kovasti, sillä yleensä niitä on saarissa lepikoiden ja koivikoiden vuoksi runsaasti.

Kesä tarkoittaa Sarasteelle myös yksinkertaisia nautintoja.

– Perjantaisin Saimaalta saa tuoreita muikkuja kesäpaikan läheltä, eikä niitä tarvitse lähteä itse pyytämään verkoilla. Mansikat ja jäätelö kuuluvat niin ikään jokaiseen kesään.

Kirjojenkin pariin hän ehtii, mutta valinta on aina samanlainen.

– En lue rakkaus- tai rikosromaaneja. Minua kiinnostavat tietokirjat. Hyötylukemista harrastan.

Parhaillaan työn alla on näyttelijä Anthony Hopkinsin elämäkerta.

– En ole nopea lukija. Olen jopa hieman kateellinen ihmisille, jotka osaavat ottaa rauhassa aikaa lukemiselle.

Lahden vahvuudet näkyvät vasta paluun jälkeen

Pitkään ulkomailla työskennellyt Saraste katsoo nykyään Lahtea uudenlaisesta näkökulmasta. Kymmenen vuotta Kiinassa muuttivat käsitystä siitä, mikä arjessa todella on tärkeää.
– En kaipaa enää sitä säpinää, ruuhkia, jonottamista ja saasteita. Lahdessa pääsee käytännössä kaikkialle kymmenessä minuutissa.

Erityisesti julkinen liikenne on tehnyt vaikutuksen.

– Tajusin vasta nyt, kuinka hyvin se täällä toimii. Seniori-iässä sitä osaa arvostaa aivan eri tavalla.

Kesäkaupunki on yllättänyt myös tapahtumatarjonnallaan.

– Lahdessa on paljon enemmän kuhinaa kuin moni ehkä ymmärtää. Markkinatkin yllättivät suuruudellaan. Monessa suomalaisessa kaupungissa ei ole näin aktiivista toimintaa.

Saraste nostaa esiin myös Sibeliustalon.

– Se on upea rakennus ihan oman kodin naapurissa. Nyt tuntuu siltä, että jokainen lahtelainen on hyväksynyt sen osaksi kaupunkia.

Hänen mielestään myös Vesijärvi, sataman vanhat laivat ja Vääksyn kanava ovat nähtävyyksiä, joita ulkopaikkakuntalaiset osaavat arvostaa.

– Naapurini vei ulkomailla asuvan vävynsä perheineen Vääksyn kanavalle. Sulut tekivät heihin suuren vaikutuksen. He nauttivat jopa yllättäneestä vesisateesta.

Paras paikka kesäillan viettoon löytyy kuitenkin läheltä.

– Paras paikka katsoa auringonlaskua on oma parveke Ruoriniemessä.

Vaikka kesäpaikka löytyy Saimaan rannalta, niin Saraste tunnustautuu kaupunki-ihmiseksi.

– Elämä kaupungissa on yksinkertaisesti helpompaa.

Sotien muistot eivät katoa mielestä

Työvuodet maailman kriisialueilla ovat jättäneet pysyvän jäljen. Saraste raportoi Ukrainasta jo Maidanin mielenosoitusten alkuvaiheista lähtien vuodesta 2014. Hän teki viikon tai kahden mittaisia työjaksoja, mutta ei koskaan muuttanut maahan pysyvästi.

Työn suurin haaste ei ollut aina itse sota.

– Juttujen lähettäminen oli usein kaikkein vaikeinta. Netti ja sähköt eivät toimineet. Hotelleista oli vaikea löytää yhteyksiä, mutta joskus keskeltä ei mitään löytyi huoltoasema, jossa oli loistava verkkoyhteys.

Donbassin ja Donetskin alueilla tunnelma oli ajoittain uhkaava.

– Rehellisesti sanoen joskus pelotti. Aggressiivinen ilmapiiri oli käsinkosketeltava. Kommandopipot päässä kulkevia miehiä näkyi paljon, ja vodkaa kului.

Silti mitään vakavaa ei hänen kohdalleen koskaan sattunut. Uraan mahtui kuitenkin useita tapahtumia, jotka ovat jääneet pysyvästi mieleen. Nuorena toimittajana Bosnian sota teki lähtemättömän vaikutuksen.

– Sarajevon piiritys ja Srebrenican joukkosurmat pysäyttivät. Olin Tuzlassa hollantilaisten rauhanturvaajien mukana seuraamassa tilannetta. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä oli tapahtumassa.

Hän muistaa vielä elävästi metsän kautta kaupunkiin saapuneet uupuneet siviilit, jotka olivat pääosin lapsia ja naisia.

– He olivat likaisia, silmät aivan valkoisina ja hysteerisiä. Se oli pysäyttävä näky.

Luonnonkatastrofeista mieleen ovat jääneet erityisesti vuoden 2008 Sichuanin maanjäristys Kiinassa sekä Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus Japanissa.

– Sellaiset tapahtumat muuttavat väistämättä myös toimittajaa.

Nykyään Saraste katsoo uutisia hieman toisin kuin työvuosinaan.

– Nyt ymmärrän entistä paremmin, kuinka valtava työ jokaisen uutisen taakse kätkeytyy.

Perheen kanssa kotikaupungissa

Kesä tuo mukanaan myös perheen yhteisiä hetkiä. Saraste odottaa erityisesti 3,5-vuotiaan tyttärenpoikansa vierailua.

– Hänelle on mukava näyttää Lahden uimarantoja ja puistoja.

Lapsuusmuistot vievät Mytäjäisten rannalle, jonne matkustettiin Tuovisen ruskealla bussilla kavereiden kanssa Hollolasta. Messilä puolestaan tuli tutuksi hiihtoretkillä ja myöhemmin uimarantana.

Matkakuume on sen sijaan hiipunut.

– Maailmalle ei enää tee mieli. Olen kyllästynyt pitkiin lentomatkoihin. Matkatavarat katoavat ja kaikenlaisia kommelluksia sattuu. Ei enää jaksa sitä touhua.

Yksi haave kuitenkin elää edelleen.

– Haluaisin joskus purjehtia Vesijärvellä ja Päijänteellä. Nuorempana haaveilin pidemmistä purjehduksista, mutta vaimoni tulee jo merisairaaksi pelkästään katsellessaan purjeveneitä parvekkeelta. Ainakaan kahdestaan emme siis ole lähdössä.

Maailman kriisit ovat vaihtuneet rauhallisiin kesäpäiviin Lahdessa Vesijärven rannalla, mutta yksi asia ei ole muuttunut.
Uutismies seuraa edelleen tarkasti, mitä maailmassa tapahtuu, vaikka tällä kertaa kotisohvalta.

Petri Görman

Lähteen koulun rehtori Esko Taipale pitää avointen oppimisympäristöjen muuttamista luokkatiloiksi välttämättömänä ratkaisuna.
Koulussa rakennetaan kesän aikana noin 400 metriä uusia seiniä yli 500 000 euron remontissa.

Lahden Lähteen koulussa tehdään kesän aikana yli puolen miljoonan euron remontti, jossa avoimia oppimisympäristöjä muutetaan perinteisemmiksi luokkatiloiksi. Koulun rehtori Esko Taipale arvioi, että kuusi vuotta käytössä ollut ratkaisu ei vastannut käytännön koulutyön tarpeita. Kouluun rakennetaan kesän aikana noin 400 metriä uusia seiniä. Samalla uusitaan ilmanvaihtoa, valaistusta ja sähköjärjestelmiä. Elokuussa oppilaat palaavat tiloihin, joissa jokaisella on oma työpiste ja joissa opetusta voidaan järjestää erillisissä luokissa.

– Pedagoginen ajattelu kääntyi päälaelleen, kun tulimme uuteen taloon. Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa, vaikka sen pitäisi mennä juuri päinvastoin.

Avotilat aiheuttivat jatkuvia keskeytyksiä

Lähteen koulun ongelmat eivät liittyneet yksittäisiin opetuskokeiluihin vaan koko rakennuksen rakenteeseen. Osa opetustiloista oli suunniteltu niin, että niistä kuljettiin muiden ryhmien läpi. Pahimmillaan yhdestä tilasta siirryttiin kahdeksaan muuhun opetustilaan.

– Jos joku oppilas kävi vessassa tai tunnit päättyivät eri aikaan, niin useamman ryhmän työskentely keskeytyi. Yksi ihminen saattoi häiritä useita opetusryhmiä samalla kertaa.

Opetustiloista oli avointa oppimisympäristöä noin 40 prosenttia. Käytännössä niitä ei kuitenkaan voitu käyttää vapaaehtoisina lisätiloina, sillä koulu on ollut koko ajan täynnä. Taipale arvioi, että seurauksena oli opetuksen kannalta ongelmallisia ratkaisuja.

– Samassa tilassa saattoi olla eri vuosiluokkia, eri oppiaineita ja erilaisia oppijoita. Jos mukana oli oppilaita, jotka tarvitsivat paljon tukea, niin keskittyminen oli vaikeaa kaikille.

Kauniit ajatukset eivät toimineet käytännössä

Avoimet oppimisympäristöt nousivat suosioon 2010-luvulla. Taustalla olivat vuoden 2014 opetussuunnitelman tavoitteet itseohjautuvuudesta, yhteistoiminnallisuudesta, yhteisopettajuudesta ja muunneltavista oppimistiloista. Taipale pitää tavoitteita edelleen kannatettavina.

– Ajatukset olivat kauniita ja sinänsä järkeviä. Ongelmana oli, ettei niitä saatu siirrettyä käytäntöön sellaisina kuin oli ajateltu.

Hänen mukaansa oppilasaines, suuret ryhmäkoot ja kasvaneet tuen tarpeet muuttivat lähtökohtia. Moni oppilas tarvitsee nykyisin enemmän ohjausta, eriyttämistä ja yksilöllistä tukea kuin avotiloja suunniteltaessa arvioitiin.

– Yhä useampi nuori ei pysty opiskelemaan täysin itseohjautuvasti. Lisäksi maahanmuuttajataustaiset oppilaat voivat tarvita tulkkausta ja monet oppilaat muuta erityistä tukea.

Taipale katsoo, että avotila voi toimia lisätilana tai vaihtoehtoisena työskentelypaikkana, mutta ei koulun pääasiallisena ratkaisuna.

Kallis oppitunti koko koulumaailmalle

Lähteen koulun remontti maksaa yli 500 000 euroa. Rehtorin mukaan osa ratkaisuista olisi ollut huomattavasti edullisempaa toteuttaa jo rakennusvaiheessa. Taipale kertoo, että koulun henkilökunta havaitsi ongelmia jo varhain, mutta uuden rakennuksen tuoma innostus peitti puutteita alleen.

– Olimme olleet vuosia parakeissa sisäilmaongelmien vuoksi. Kun pääsimme uuteen kouluun, niin siinä oli uutuuden viehätystä. Rehellisesti täytyy myöntää, että ehkä hieman sokaistuimme.

Vuosien aikana ongelmat näkyivät sekä oppilaiden että henkilökunnan arjessa. Työrauhaongelmat lisääntyivät erityisesti koronavuosien jälkeen, ja koulun tilannetta käsiteltiin myös työterveyshuollon ja aluehallintoviraston kanssa.

– Ihmiset vaihtoivat työpaikkaa. Muutokset eivät ole perustuneet pelkkiin tuntemuksiin, vaan niistä on kertynyt näyttöä.

Taipale lähettääkin viestin muille kunnille, jotka suunnittelevat uusia koulurakennuksia.

– Avotila voi olla hyvä vaihtoehtoinen tila, mutta sen ei pitäisi olla ainoa vaihtoehto. Jos nyt rakentaisin koulua, niin lähtisin siitä, että pedagogiikka määrää tilat, ei päinvastoin.

Lähteen koulun remontti kertoo samalla laajemman tarinan suomalaisesta koulusuunnittelusta. Vuosikymmenen alussa haluttiin rakentaa ajan hengen mukaisia oppimisympäristöjä. Nyt monessa kunnassa arvioidaan uudelleen, kuinka hyvin nuo ihanteet lopulta palvelivat koulun arkea.

Petri Görman