Pohjalaistaustainen Tero Jokinen tunnetaan sisukkuudestaan. Hän päätti jättää rollaattorin kotiin käydessään Paavolan uudessa Citymarketissa, vaikka liikkuminen on aivoinfarktin jälkeen aiempaa vaikeampaa.

Lahtelainen Tero Jokinen liikkuu nykyään rollaattorin avulla. Taustalla on aivoinfarkti, jonka hän sai vuonna 2020. Sen jälkeen tasapaino ei ole ollut entisensä ja erityisesti talvella liikkuminen on haastavaa.
– Rollaattori tuo turvaa. Sen avulla pysyy pystyssä liukkaalla ja siitä saa tukea, jos horjahtaa, Jokinen kertoo.

Rollaattorissa on myös istuin, jota Jokinen käyttää tarvittaessa.
– Jos väsyy kesken matkan, voi pysähtyä ja istua hetken. Se tekee liikkumisesta helpompaa.

Jokinen on käyttänyt paljon Lahden joukkoliikennettä. Linja-autot ovat vieneet häntä eri puolille kaupunkia.
– Lahdessa on hyvät bussiyhteydet. Torille pääsee helposti monesta suunnasta ja siellä on helppo vaihtaa toiseen linjaan.

Julkinen liikenne on ollut Jokiselle tärkeä osa arkea.
– Se on mahdollistanut asioinnin, tapaamiset ja liikkumisen ilman omaa autoa.

Maksuton matka poistui vuodenvaihteessa

Vuodenvaihteen jälkeen tilanne muuttui. Rollaattorilla liikkuvat eivät voi enää matkustaa linja-autossa ilmaiseksi Lahdessa.
– Uusi käytäntö koskee satoja ihmisiä.

Lahden seudun liikenne perii maksun jokaiselta rollaattorin kanssa matkustavalta 1.1.2026 alkaen. Samalla myös polkupyörien ja sähköpotkulautojen kuljettamisesta  linja-autossa on alettu periä maksu uusien ohjeiden mukaan.
– Päätöksen on tehnyt Lahden seudun joukkoliikennelautakunta.

Jokinen ei päätöstä ymmärrä eikä tue.
– En käsitä, miksi hyväksi havaittu palvelu otetaan pois. Olen kertonut tästä myös muualla Suomessa asuville sukulaisille.

Käytäntö herättää hämmennystä

Jokista huvittaa ja samalla huolestuttaa uusi käytäntö linja-autoissa.
– Rollaattorilla matkustavan pitää ensin nousta etuosasta maksamaan matka ja jättää rollaattori ulos bussin viereen. Vasta sen jälkeen matkustaja voi nousta rollaattorin kanssa bussin keskiosaan.

Lahden kaupunkiliikenteen busseissa ei voi maksaa kortilla keskiosassa.
– Tämä vie aikaa ja kiristää aikatauluja, Jokinen pohtii.

Hänen mielestään tilanne lisää myös kuljettajien painetta.
– Kuljettajilla on jo nyt kiire. En haluaisi, että heitä kuormitetaan entisestään tällä uudistuksella.

Jokinen huomauttaa, että rollaattorilla liikkuvilla ei yleensä ole kiire.
– Meille on varattu bussin keskiosasta kaksi tai kolme paikkaa. Jos ne ovat täynnä, niin silloin odotetaan rauhassa seuraavaa autoa.

Huoli hyvinvointivaltiosta

Jokinen muistuttaa, että hyvinvointivaltiossa pitäisi olla varaa tukea ikäihmisiä ja liikuntarajoitteisia.
– Tuki lisää tasa-arvoa. Ilman sitä moni jää kotiin, eikä uskalla lähteä liikkeelle.

Hän katsoo asiaa myös veronmaksajan näkökulmasta.
– Olen ex-yrittäjänä maksanut paljon veroja. Siksi odotan, että silloin kun elämä kolhii ja liikkuminen vaikeutuu, niin yhteiskunta tukee.

Jokinen toivoo, että päättäjät uskaltavat tarkastella päätöstä uudelleen.
– Jos huomataan, että ratkaisu on huono, niin luottamushenkilöiltä tarvitaan selkärankaa muuttaa sitä.

Askeleita pitää ottaa eteenpäin, mutta tämä uudistus menee väärään suuntaan.
– Vähäosaisilta on aina helppo ottaa pois, mutta kohtuus pitäisi muistaa. Meitä on Lahdessakin monia, jotka tarvitsevat tukea liikkumiseensa.

Petri Görman

Teemu Nikin suosikkikomedia 100 litraa sahtia toi Sysmän ja sahdin kaikkien suomalaisten huulille.

Ohjaaja Teemu Nikillä on ollut Sysmä mielessään koko elokuvauransa ajan. Hän muutti pois kotipitäjästään jo noin 30 vuotta sitten. Lahdenpohjan kylä ja Haaviston tila eivät ole kadonneet mihinkään. Ne ovat kulkeneet mukana lauseina, muistoina ja tarinoina, jotka lopulta tiivistyivät elokuvaksi 100 litraa sahtia.
– Se on lämminhenkinen mutta armoton kuvaus alkoholista, kyläyhteisöstä ja ihmisistä niiden ympärillä.

Nikki on maanviljelijän ja sikafarmarin poika. Nuoruudessa Sysmä ei näyttäytynyt elokuvallisena paikkana. Elokuvien maailma avautui Sysmän R-kioskilta, josta Nikki vuokrasi nuorena kaikki mahdolliset elokuvat.
– Silloin syntyi myös ratkaiseva päätös. Jo 16-vuotiaana nuorena päätin ryhtyä elokuvaohjaajaksi.

Ajatus Sysmästä ja sahdista elokuvan aiheena kypsyi pitkään. Nikki kertoo haaveilleensa sahtielokuvasta lähes 20 vuoden ajan.
– Sahti ei ollut minulle pelkkä juoma, vaan osa paikallista identiteettiä, kansankulttuuria ja perinnettä.

Päijät-Hämeessä sahtiin liittyy vuosisatojen mittainen jatkumo, jonka merkitystä on vaikea selittää ulkopuoliselle.
– Se vain on siellä esimerkiksi kylien arjessa ja juhlassa. En osaa sanoa, miksi sahtikulttuuri on niin tärkeässä osassa juuri täällä. Ehkä se on satoja vuosia vanha perinne, joka määrittelee vieläkin ihmisten elämää?

”Äkkisyvä komedia”

Elokuvan todellinen lähtölaukaus syntyi teatterissa. Nikki näki näytelmän, jossa Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka esittivät kahta humalaista naista kahden tunnin ajan. Tämä kokemus oli ratkaiseva.
– Ymmärsin heti, että tässä ovat elokuvani päähenkilöt.

Neljä vuotta sitten Nikki alkoi kirjoittaa heille tarinaa, jossa sahti ei ole rekvisiittaa vaan keskeinen kokoava voima. Koronapandemian jälkeen käsikirjoitus valmistui, ja elokuvasta tuli poikkeuksellisen tarkasti rakennettu kokonaisuus.
– Improvisaatiolle ei juuri ollut tilaa tässä elokuvassa ja lähes kaikki kuvat päätyivät lopulliseen versioon.

Elokuvaohjaaja Nikin 100 litraa sahtia on komedia, mutta se ei ole helppo sellainen.
– Yksi kriitikko kuvasi sitä “äkkisyväksi komediaksi” ja määritelmä tuntuu osuvalta. Elokuva naurattaa, mutta yllättää katsojan myös traagisuudellaan. Se kertoo alkoholismista, traumasta ja vaikeista perhesuhteista. Ne ovat aiheita, jotka ovat monelle suomalaiselle kipeän tuttuja.

Tarina on fiktiivinen, mutta monet yksityiskohdat kumpuavat todellisuudesta.
– Sahtikanisterilla rantaan kelluminen, auton tupakansytytin nenässä auton takapenkillä tai kun Ponu-Paavolla alastomat miehet kävelevät saunasta riviin ja on tapahtunut tai ainakin olen kuullut niin tapahtuneen.

Naapurinkylän sahtia arvostellaan letkautuksilla

Hienovaraiset alueelliset letkaukset ovat myös elokuvassa keskeisiä asioita.
– Juo litra sysmäläistä, niin kuset kaksi lammilaista on yksi repliikeistä, jotka avaavat paikallista sahtihuumoria. Korostan, ettei tarkoitus ole vähätellä ketään. Nämä asiat vain kuuluvat sahtikulttuuriin.

Nikki arvostaa kaikkia sahtipitäjiä ja jokaisessa kylässä oman kylän sahti on se paras.
– Visuaalisesti elokuva on kaunis, mutta tarinaltaan ruma. Kutsun sitä “Sysmä-westerniksi”, koska siinä on totuutta ja romantisointia, mutta mitään ei kuitenkaan elokuvassa silotella. Olin rehellinen itselleni, enkä yrittänyt miellyttää ketään.

Kun tekee elokuvaa henkilökohtaisesta aiheesta tai tutusta kylästä, niin olennaista on, ettei yritä hakea tarinaa mistään ulkopuolelta.
– Sen pitää tulla sisältä ja kummuta omista kokemuksista.

Ensi-iltaviikonlopun jälkeen Nikki ymmärsi, että elokuvasta tulee iso juttu. Se on hänen kahdeksas pitkä elokuvansa ja palaute on ollut poikkeuksellisen positiivista.
– Osa katsojista on kertonut, ettei elokuva naurattanut lainkaan, vaan se vain itkettI. Toiset taas ovat kiitelleet siitä, että alkoholismia käsitellään inhimillisesti.

Elokuva on löytänyt yleisönsä myös kansainvälisesti. Italiassa katsojat ymmärsivät sahdin merkityksen kylälle viinin kautta.
– Yhdysvalloissa alkoholismiin suhtauduttiin eri tavoin, mutta keskustelut olivat silti syviä. 100 litraa sahtia -elokuva liikkuu art house -kentässä ja on ollut mukana laajemmassa Oscar-keskustelussa yhtenä elokuvana 90 muun elokuvan joukossa.

Nikki kertoo tarinan sysmäläisestä parturi-kampaamosta, jossa hän kertoi tekevänsä elokuvaa nimeltä 100 litraa sahtia. Yksi lause nousee ylitse muiden valmisteluvaiheesta ja tästä parturi-kampaamossa kuullusta sutkautuksesta.
– Ai kauheeta, eihän se riitä mihinkään.

Elokuvaohjaaja Nikin mukaan 100 litraa sahtia jää elokuvaksi, jossa Sysmä on enemmän kuin tapahtumapaikka.
– Se on mielentila sekä tarina, jota on kannettu pitkään ja joka vihdoin kerrottiin valkokankaalla.

Erakkotarina jo työn alla

Nikillä on useampi projekti tekeillä ja yksi niistä sijoittuu metsään.
– Tuleva elokuva käsittelee erakoitumista ja ihmistä, joka on valinnut täydellisen vetäytymisen. Tarinan keskiössä on mies, joka on elänyt metsässä ja palaa lopulta takaisin yhteiskuntaan vain huomatakseen, kaiken muutuneen.

Nikki on valmistautunut elokuvaan omalla, tutulla tavallaan eli olemalla lähellä aihetta. Hän on viettänyt pitkiä aikoja metsissä, kulkenut yksin ja kuunnellut erakoista kertovia kirjoja sekä tarinoita.
– Minua ei kiinnosta erakko-meininki pelkkänä kuriositeettina, vaan ilmiönä, joka kertoo jotakin olennaista ajastamme ja ihmisestä itsestään. Se kertoo tarinan halusta vetäytyä, kadota ja aloittaa kaiken alusta.

Suomessa erakoita on monenlaisia. Osa vetäytyy konkreettisesti metsään, mökkiin tai autioon paikkaan, pois katseilta ja yhteiskunnan vaatimuksilta. Toiset taas erakoituvat huomaamattomammin jäämällä kerrostaloasuntoon, katkaisemalla yhteydet ja katoamalla hiljaisuuteen keskellä kaupunkia.
– Elokuvani tarkastelee tätä rajapintaa, missä kulkee vapaaehtoisen vetäytymisen ja näkymättömäksi tulemisen raja, ja mitä ihmiselle tapahtuu, kun maailma jatkaa kulkuaan ilman häntä.

Teema jatkaa luontevasti Nikkin aiempaa elokuvallista linjaa, jossa yksilö ja yhteisö törmäävät toisiinsa, usein armottomasti, mutta inhimillisesti.
– Metsään sijoittuva tarina ei lupaa helppoja vastauksia, vaan hiljaisia kysymyksiä. Keitä me olemme, eläimiä vai ihmisiä? Mitä jää jäljelle, jos ihminen katoaa muiden elämästä kokonaan?

Petri Görman

Ukrainalaiset Tamara Babaskina, Romanna Prus, Daria Momot ja Natalia Zauholnykova ovat järjestämässä Ristinkirkkoon Joulu yhdessä -tapahtumaa 27.12.

Lahdessa vietetään joulun jälkeen hetki, joka on monelle ukrainalaiselle perheelle vuoden tärkeimpiä. Ukrainalaisten yhdistys Lahdessa järjestää 27. joulukuuta suuret joulujuhlat ukrainalaisille lapsille. Tapahtumaa ovat olleet organisoimassa yhdistyksen vapaaehtoiset jo kolmen vuoden ajan, ja yksi heistä on Tamara Babaskina.
– Olemme järjestäneet vastaavia juhlia jo kolmen vuoden ajan. Viime vuonna pidimme kaksi juhlaa, yhden Lahdessa ja toisen Nastolassa, ja niihin osallistui noin 200 lasta.

Kaikki lapset saivat lahjoja ja nauttivat juhlista täysin siemauksin.
– Siksi järjestämme juhlan myös tänä vuonna. Haluamme tuoda hieman enemmän iloa ukrainalaisille lapsille Suomessa, Babaskina kertoo.

Yhdistyksen järjestämän juhlan tavoite on kaksijakoinen Se haluaa tarjota lapsille iloa ja samalla pitää elossa ukrainalaisia perinteitä, kieltä ja kulttuuria.
– Se on erityisen tärkeää nyt, kun monet lapset elävät sodan vuoksi kaukana kotimaastaan. Haluamme, että lapset muistavat ukrainalaiset perinteet. Ne ovat osa identiteettiä.

Joulujuhla alkaa joulujumalanpalveluksella ja sen jälkeen ohjelmassa on esitys Jeesuksen syntymästä.
– Laulamme myös jouluvirsiä ja yleisölle on myös järjestetty erilaisia leikkejä. Lopuksi lapset saavat lahjoja ja maistavat ukrainalaista jouluruokaa.

Juhla on yhteisöä kokoava voima

Ukrainalainen Romana Prus on ollut aktiivisesti mukana Ukrainalaisten yhdistyksen Lahden toiminnassa ja asunut kaupungissa lähes neljä vuotta, korostaa joulun merkitystä koko yhteisölle.
– Tärkeintä on, että tämä juhla on kokoava voima meidän yhteisöllemme. Lahdessa asuu yli 1 500 ukrainalaista. Ukraina on suuri maa Euroopassa, ja siellä on paljon erilaisia alueita. Minä olen kotoisin Länsi-Ukrainasta.

Monelle Suomeen muutto ei ollut sattumaa. Prusin mukaan perhesiteet vaikuttivat ratkaisevasti.
– Minulla oli sukulaisia Suomessa ja se oli yksi syy, miksi muutin tänne. Se toi turvaa tilanteessa, jossa koko elämä Ukrainassa muuttui yhdessä hetkessä.

Ukrainassa joulu on vahvasti perheeseen, uskoon ja yhteisöllisyyteen kytkeytyvä juhla. Prus on kotoisin pienestä kylästä, jossa joulun viettoon kuului aina kirkko.
– Asuin pienessä kylässä Ukrainassa. Jouluaamuna menimme aina kirkkoon. Se oli meille itsestäänselvä osa juhlaa.

Lahdessa ukrainalaisyhteisö on saanut käyttöönsä Ristinkirkon kerran kuukaudessa.
– Olemme siitä hyvin kiitollisia suomalaisille. Se merkitsee meille paljon, että meillä on paikka, jossa voimme kokoontua ja harjoittaa omaa uskoamme.

Ukrainalainen joulu on ennen kaikkea perhejuhla. Sukulaisia tavataan runsaasti, ja ovet ovat avoinna.
– Ukrainassa ei soiteta etukäteen, että voiko tulla kylään. Me vain menemme toistemme luo, Prus naurahtaa.

Jouluun kuuluu myös runsas ja perinteinen ruokakulttuuri. Perinteisesti valmistetaan jopa 12 juhlaruokaa, joista yksi tärkeimmistä on kutia – jyvistä, siemenistä ja marjoista tehty ruokalaji.
– Haluamme, että joulun sanoma välittyy myös lapsillemme täällä Suomessa.

Juhla myös yksinäisille

Sota on muuttanut joulun merkitystä. Monien perheet ovat hajallaan eri puolilla Eurooppaa, ja osa läheisistä on yhä Ukrainassa ja osa myös rintamalla.
– Muistamme jouluna erityisesti heitä, jotka taistelevat rintamalla. On tärkeää nähdä sukulaisia ja ystäviä.

Ukrainalaisten yhdistys Lahdessa haluaa, että juhla on avoin myös niille, joilla ei ole perhettä lähellä.
– Tarjoamme yksinäisille mahdollisuuden juhlia yhdessä. Kukaan ei saa jäädä yksin jouluna.

Tamara Babaskinalle joulu on aina ollut lämmin ja tärkeä juhla ja sodan myötä sen merkitys on vain kasvanut.
– Melitopol on yhä miehitetty, ja äiti asuu edelleen alueella.

Joulu on hetki, jolloin kaipuu ja toivo ovat yhtä aikaa läsnä.
– Me kaikki toivomme rauhaa.

Kiitollisuus Suomea kohtaan nousee esiin sekä Babaskinan että Prusin puheissa.
– Olemme kiitollinen Suomelle avusta ja tuesta. Täällä on rauhallista ja vapaata. Ihmiset ovat myös ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Olette luoneet tämän maan ja jaatte sen kanssamme.

Petri Görman

Teologian opiskelija Kaisa Kalmari Hako on viettänyt joulua edeltävät viikot pappisharjoittelussa Launeen seurakunnassa. Joulun lähestyessä hänen arjestaan on tullut entistä kiireisempää, koska edessä ovat joulun jumalanpalvelukset ja useat muut kirkolliset tapahtumat pyhien aikana. Silti juuri nyt, kirkon vilkkaimpana sesonkina, hän puhuu ennen kaikkea hiljaisuudesta.
– Jokaisella perheellä on omanlaisensa tapa viettää joulua. Minulla joulu on normaalisti todella intensiivinen ja usein kaoottinen ajanjakso.

Hänen joulunsa ei kuitenkaan asu suurissa eleissä tai äänekkäässä ilossa. Se löytyy pienistä, varhaisista hetkistä, kun muu perhe vielä nukkuu. Silloin hän herää aikaisin, keittää kahvia ja istahtaa ikkunan ääreen. Radio soi taustalla hiljaa.
– Voin vain katsella ikkunasta ulos ja nauttia hiljaisuudesta. Usein luen kirjaa. Ne ovat minun omia ja merkityksellisiä jouluhetkiäni.

Joulumusiikissa Kalmari Hako ei etsi koskaan iloista meininkiä. Hänen suosikkejaan ovat Jean Sibeliuksen Varpunen jouluaamuna ja Joni Mitchellin River.
– En pidä iloisista joululauluista. Pidän murheellisista, koska jouluun liittyy aina haikeutta ja surua. Se on ihan suomalainen juttu. Viehätys tulee kontrastista, joka sisältää iloa ja kaipausta. Siinä on myös suolaisen ja makean elementtejä samassa paketissa.

Joskus täydellinen joulun tunne syntyy kirkossa.
– Jos on tilaisuus käydä jouluyön messussa, niin fiilis on silloin täydellinen.

Pitkä tie kohti teologian opintoja

Tie teologiaan ei ollut Kalmari Hakolle itsestään selvä. Hän työskenteli aiemmin toimittajana ja viihtyi työssään, mutta jokin tuntui puuttuvan.
– Nautin toimittajan työstä, mutta oli sellainen olo, että yhtälöstä puuttui jotain.

Ratkaiseva hetki oli viisi vuotta sitten, kun hän luki artikkelia tieteellisestä raamatuntutkimuksesta.
– Ajattelin, että tämä on todella kiinnostavaa. Samassa lehdessä oli juttu ihmisestä, joka oli aloittanut opinnot tavoitteena pappisura. Ajattelin, että hetkinen, miksi minä en tekisi näin?

Seuraavana päivänä hän ilmoittautui avoimen yliopiston teologian opintoihin. Vuotta myöhemmin hän haki ja pääsi tutkinto-opiskelijaksi.
– Pääsykokeissa olin omien lasteni ikäisten nuorten kanssa.

Jouluna kirkko vetää puoleensa ihmisiä monista syistä. Joku tulee muistojen vuoksi, toinen tunnelman takia, kolmas hiljentymään.
– Joulu on monelle se ainoa kohta vuodessa, jolloin pysähdytään. Elämä on todella hektistä ja jouluna ihmisillä on kaipuu olla omien ajatustensa kanssa.

Kalmari Hakon mukaan joulun sanoma tuntuu poikkeuksellisen ajankohtaiselta.
– En muista, milloin maailma olisi tuntunut yhtä pimeältä kuin nyt. On paljon ahdistavuutta ja sekaisin olevaa todellisuutta, myös valtionjohtajien tasolla. Ikävöin sisäistä rauhaa, joka voisi pysyä, vaikka ympärillä on turbulenssia.

Launeella väreilee lämpö ja yhteisöllisyys

Pappisharjoittelu jouluna on hektistä. Kirkossa on iso vaihde päällä ja kirkkovuoden huippusesonki käsillä. Silti Launeella väreilee erityinen lämpö ja yhteisöllisyys.
– On runsaasti tapahtumia ja musiikkia ja ihmiset ovat lämminhenkisiä. Tällöin seurakunnassa käy paljon myös sellaisia, jotka eivät muuten vieraile kirkossa vuoden aikana.

Kirkon merkitys ei pappisharjoittelijan mukaan rajoitu uskonnollisuuteen.
– Kirkko on mahtava siinä, ettei se vaadi ihmisiltä uskonnollisuutta. Se voi olla peilauspinta ja paikka, jossa pohditaan, mistä elämässä on kyse ja mikä on tärkeää. Kirkko on läsnä ihmisen perustavanlaatuisissa hetkissä, kuten syntymässä, avioliitossa ja kuolemassa.

Erityisesti nyt ihmiset kaipaavat yhteisöllisyyttä.
– Olemme liian paljon kiinni puhelimissa ja digitaalisilla alustoilla. Ne eivät voi korvata ihmistenvälisiä suhteita. Keskustelu toisen kanssa tai yhteiset joululaulutilaisuudet ovat todella vaikuttavia kokemuksia.

Kalmari Hako toivoo, että ihmiset veisivät joulukirkosta mukanaan jotain pysyvää.
– Valoa ja toivoa. Jotain sellaista, mikä kantaa eteenpäin aikoina, jolloin pimeys tuntuu olevan kaikkialla läsnä. Ehkä niistä hetkistä syntyy eheyden kokemus, joka kantaa myös arjessa.

Petri Görman

Launeen diakoniatyön joulu ei rakennu lahjoista, vaan ihmisistä. Heistä, jotka tarvitsevat apua ja heistä, jotka auttavat. Diakoniatyötä Launeen seurakunnassa tekevät Mika Leppäaho, Lotta Jensen ja Eija Paulamäki

Launeen seurakunnan diakoniatyössä joulunaika ei ole pelkästään juhlavalojen loistetta ja tunnelmallisia lauluja. Se on samalla vuoden kiireisintä aikaa ja hetki, jolloin avun merkitys kirkastuu kaikkein selvimmin. Johtava diakoniatyöntekijä Lotta Jensenin mukaan joulua ennen ihmisten huolet nousevat pintaan.
– Joulunaikaan liittyy paljon juhlaa, mutta myös paljon huolta. Moni miettii, miten selvitä ruoista, lahjoista tai ylipäätään siitä, voiko kutsua ketään kotiin, jos ei ole varaa tarjota jouluruokia.

Jensen kokee joulun joka vuosi suurena työn ja huolen aikana. Avun tarve on kasvanut selvästi.
– Meidän vastaanotoillamme näkyy erityisesti taloudelliset vaikeudet ja työttömyys.

Seurakunta vastaa avuntarpeeseen lisäämällä vastaanottoja, ohjaamalla ihmisiä Kelan ja sosiaalitoimen palveluihin sekä jakamalla lahjoituksena saatuja jouluherkkuja.
– Taloudellinen ahdinko vie voimia ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. On tärkeää, että ihminen saa kohdatuksi tulemisen kokemuksen. Joulun alla sen merkitys korostuu.

Jensenille yksi vuoden tärkeimmistä tilaisuuksista on Liipolan seurakuntakeskuksen jouluaaton ateria.
– Odotamme yli sataa ihmistä Liipolaan. Monelle se on ainoa joulupöytä ja ainoa paikka kohdata toisia. Joulussa tärkeintä on se, ettei kukaan jää yksin.

Joulu voi olla kaikkein vaikein hetki

Diakoniatyöntekijä Eija Paulamäki kohtaa työssään erityisesti yksinäisyyttä. Syksyn ja alkutalven ajan se on noussut selvästi esiin.
– Vastaanotoilla ihmiset kertovat, että yksinäisyys tuntuu raskaalta. Joulu saattaa olla vaikea, jos on menettänyt läheisen tai jos sukulaiset ovat kaukana. Jokainen kokee oman tilanteensa eri tavalla. Toiselle yksinolo on hyvä valinta ja toiselle se on raskas taakka.

Paulamäelle yhteisöllisyys on yksi seurakunnan tärkeimmistä tehtävistä.
– Meillä on monenlaisia kohtaamispaikkoja. Kauneimmat joululaulut, ryhmät ja perjantaiaamiainen, joka valmistetaan hävikkiruoasta. Sen jälkeen ruoka jaetaan mukaansa sitä haluaville. Siellä syntyy aitoja keskusteluja ja ihmiset kohtaavat toisensa.

Kiireestä huolimatta työyhteisön henki on aina lämmin.
– Meillä on hyvä tunnelma. Kun näkee, että pienikin hetki kuuntelemista voi helpottaa ihmisen oloa, niin se muistuttaa työn merkityksestä.

Pysähtyminen on joulun suurin lahja

Diakoniatyöntekijä Mika Leppäaho puhuu joulusta rauhan ja läsnäolon juhlana.
– Tavallinen ihminen voi tehdä jouluna paljon hyvää pienillä teoilla. Meillä kaikilla on liikaa kiirettä ja joskus kiire ulottuu ihmissuhteisiinkin. Pysähtyminen toisen luo, hetki yhdessä ja kuunteleminen ovat suuria tekoja, jotka muistetaan.

Leppäaho kertoo, että asiakkaat antavat usein palautetta siitä, että diakoniatyöntekijöillä on aikaa kuunnella.
– Se on asia, jonka haluaisin haastaa jokaista tekemään. Ei tarvitse sanoa mitään erityistä. Riittää, että on vain läsnä.

Leppäaho on tehnyt jouluaattoja töissä useammankin kerran, myös Liipolan yhteisessä ruokailussa.
– Joulu on sydänten juhla. Minulle se syntyy pienistä valmisteluista, joululauluista ja läheisten muistamisesta. Lahjojen ei tarvitse olla suuria. Tärkeintä on, että niissä on sydäntä.

Petri Görman

Lahdessa on Suomen korkein aikuisten ja nuorten työttömyys viimeisten tilastojen perusteella. Tämä rakenteellinen ongelma näkyy arjessa, kaupungin palveluissa ja tulevaisuuden näkymissä.

– Lahti on ollut teollisuuskaupunki ja kun rakennemuutos iski, ihmiset jäivät ilman työtä. Avointen työpaikkojen määrä on jäänyt pysyvästi matalaksi, perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja Mira Nieminen toteaa.

Hänen mukaansa muutoksesta seurasi ylisukupolvinen työttömyys, joka näkyy etenkin nuorissa.
– Koulut keskeytetään Lahdessa muita useammin, ja koulutusaste on jäänyt matalaksi. Nuorten kokema osattomuus on suurta ja se kasvattaa syrjäytymisriskiä

Niemisen mukaan kaupungin tulisi rehellisesti arvioida, mitä nuorille on todella tarjottu ja ovatko toimet olleet vaikuttavia.
– Kaupungin profiloituminen liian kapealle ympäristösektorille on myös rajoittanut kasvua. Yrityksiä ei voi ohjata ideologisesti. Ne valitsevat toimipaikkansa omien kasvunäkymien perusteella. Meidän tehtävämme on olla alusta, ei suunta.

Työllisyystilanteen taustalla vaikuttavat myös valtakunnalliset päätökset.
– Suomessa ei ole tehty työmarkkinoiden ja talouden uudistuksia kahteenkymmeneen vuoteen. Kasvua ei synny, jos järjestelmä ei kannusta työntekoon. Ruotsi teki nämä toimet ajoissa ja siksi siellä talous kasvaa.

Politiikassa näkyvät menneiden vuosien kaavat

– Uhkaavasti näyttää siltä, että olemme toistamassa vanhaa mallia Lahdessa. Veronkorotukset ovat nopea tapa paikata taloutta, mutta ne heikentävät ostovoimaa ja yritysten toimintaedellytyksiä.

Lahti on profiloitunut nuoreksi yliopistokaupungiksi, mutta haasteena on saada opiskelijat jäämään.
– Emme ole löytäneet niitä tekijöitä, jotka pitäisivät nuoret Lahdessa valmistumisen jälkeen.

Nieminen muistuttaa, että yritysmyönteisyyden on vahvistuttava.
– Meidän täytyy kuunnella yrityksiä tarkalla korvalla, koska työpaikat tulevat heidän kauttaan. Olemme jättäneet yritysten tarpeet huomioimatta ja reagoineet liian hitaasti. Lisäksi olemme profiloituneet liian kapeasti ympäristöpääkaupunkina, vaikka esimerkiksi elintarviketeollisuuden ja huoltovarmuuden potentiaali on valtava.

Lahden työttömyys on osittain seurausta huonosta päätöksenteosta.
– Emme voi vaikuttaa suhdanteisiin tai geopoliittisiin kriiseihin, mutta voimme vaikuttaa ilmapiiriin, rahojen kohdentamiseen ja siihen, miten hyvinvoivaa työvoimaa meillä on.

Työllisyystilanne ei ole parantunut

– Vuonna 1989 työttömyysaste oli alle neljä prosenttia Lahdessa. Viiden vuoden kuluessa se nousi lähes 27 prosenttiin. Työllisyys ei ole palautunut tuon romahduksen jälkeen kunnolla kertaakaan normaalitasolla, Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Markku Kamula muistuttaa.

Teollisuuden katoaminen synnytti Lahteen ylisukupolvisen huono-osaisuuden kierteen.
– Kun koulutustaso jäi matalaksi ja työmahdollisuudet vähenivät, moni perhe ajautui tilanteeseen, jossa työttömyys, päihdeongelmat ja terveysvaikeudet alkoivat periytyä.

Perheissä ja suvuissa on jo toisessa ja kolmannessa polvessa kokemusta siitä, että elämä pyörii turvaverkkojen varassa.
– Se näkyy nuorissa, joilla ei välttämättä ole edessään realistista mahdollisuutta olla vaativilla työmarkkinoilla.

Lahti markkinoi nykyään itseään ympäristökaupunkina ja uuden teollisuuden uudistajana.
– Silti työpaikkojen määrä kasvaa hitaasti. Yksi syy on se, että vihreän siirtymän yritykset eivät työllistä suuria massoja. Automatisointi, robotiikka ja älyteknologia luovat lähinnä asiantuntijatyötä.

Poliittisen vastuun ja historiallisen virheiden syyttelyn sijaan Kamula korostaa yhteistyön tarvetta.
– Syyllisen löytäminen ei tuo yhtään uutta työpaikkaa. Vastuun kantaminen tarkoittaa sitä, että tunnistamme, mitä historiassa on tapahtunut ja mitä nyt pitää tehdä. Jos siihen emme kykene, se on meidän epäonnistumisemme.

Raskas perintö, uudet keinot

Kaupunginvaltuutettu Kamula listaa konkreettisia toimia työllisyystilanteen parantamiseksi.
– Niitä ovat yritysten piilotyöpaikkojen kartoittaminen, työvoimapalvelujen jalkauttaminen ja yrittäjyyskoulutuksen vahvistaminen.

Kamula on esittänyt, että Lahteen perustetaan yrittäjyyslinja yläkoulun.
– Me tarvitsemme nuoria, joille yrittäminen on varteenotettava vaihtoehto.

Lahtelainen startup- rahasto 10 miljoonan euron pääomalla on myös yksi Kamulan ideoista.
– Näen sen matalan kynnyksen mahdollisuutena sijoittaa paikallisiin yrityksiin ja synnyttää aitoa omistajuutta.

Kamula pitää kaikissa yhteyksissä esillä työllisyyttä ja yrittäjyyttä.
– Työ ei ole vain talousasia. Se on ihmisyyden ja merkityksellisyyden kokemus. En halua, että kasvatamme sukupolven, jolle eläminen ilman työtä on hyväksyttävää.

Lahti ei ole tehnyt Kamulan mukaan virheitä yksin.
– Olemme osa valtakuntaa, ja idänkaupan romahtaminen sekä teollisuuden muutokset koskivat koko Suomea.

Yksi tärkeä toimenpide olisi kaupunginvaltuutetun mielestä kuitenkin pitänyt tehdä jo viisi vuotta sitten.
– Olisi pitänyt ymmärtää, että pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät nopeimmin. Niiden mukana tulevat myös yrittäjät ja työntekijät asukkaiksi. Se on todellista vetovoimaa.

Nuorisotyöttömyyden taustalla on siis pitkä historia ja raskas perintö Lahdessa.
– Tulevaisuus ei ole kuitenkaan lukittuna huono-osaisuuteen. Nyt pitää murtaa matalan koulutustason ja huono-osaisuuden kierre. Se on erittäin vaativaa, mutta se on jo alkanut.

Petri Görman

Salinkallion koulun tontti on nyt suurennuslasin alla tarkastelussa. Lahden kaupungin Tilakeskus on hakenut koululle purkulupaa ja nyt alueen kohtaloa pohditaan asemakaavaluonnoksessa. Koulutoiminta päättyi Salinkalliolla jo viime vuosikymmenen lopulla ja rakennus jäi silloin tyhjilleen.
Asemakaavoituksen tavoitteena on löytää alueelle taloudellisesti, kaupunkikuvallisesti ja asukkaiden kannalta kestävä ratkaisu. Kaavatyöstä vastaa kaavoitusarkkitehti Heidi Kontulainen ja suunnitteluinsinööri Riina Puusaari, joiden mukaan kyse on poikkeuksellisen merkittävästä kokonaisuudesta.

Salinkallion vanha koulu sijaitsee maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaalla alueella.
– Samalla se on aikakautensa hieno kouluarkkitehtuurin edustaja, kaavoitusarkkitehti Kontulainen toteaa.

Kaavoitusarkkitehdin mukaan tämä on yksi syy siihen, että alueen tulevaisuutta ei voida ratkaista kevyesti.
– Koulurakennus on arkkitehtonisesti hieno ja se oli monin tavoin aikaansa edellä. Siellä on 27 eri tasoa, mikä tekee siitä uniikin, mutta myös vaikean muuttaa mihinkään uuteen käyttöön.

Kolme eri vaihtoehtoa

Kaavatyössä tutkitaan kolmea vaihtoehtoa. Ensimmäinen niistä olisi rakennuksen osittainen tai kokonainen säilyttäminen. Tällä hetkellä se näyttää kuitenkin haastavalta.
– Esteettömyysvaatimukset ja rakennuksen monitasoisuus ovat isoja kysymyksiä. Peruskorjaustarve on laaja. Jos löydämme toimijan, joka haluaa tarttua haasteeseen ja pystyy huomioimaan esteettömyyden edes osittain, ratkaisu voisi olla mahdollinen.

Hoiva- ja palveluasumista on myös pohdittu, mutta Kontulaisen mukaan rakennus ei luonnostaan taivu siihen helposti.
– Toinen kehityspolku on koulun purkaminen ja alueen kaavoittaminen asuinrakentamiseen. Tästä on nyt laadittu kaksi versiota.

Ensimmäinen vaihtoehto on perinteinen omakotitalovaltainen kokonaisuus.
– Launeen alueelle tämä sopisi luontevasti, sillä ympäristö on viihtyisä, perhemyönteinen ja liikenteen suhteen rauhallinen.

Toisessa versiossa rakentaminen olisi tiiviimpää.
– Suunnitteilla on kaupunkipientaloja eli omakotitalojen ja rivitalojen välimuotoja, pienille tonteille sijoittuvia kytkettyjä pientaloja. Tällöin alue täydentyisi uudella, Launeella aiemmin harvinaisella asumismuodolla.

Kaavataloudelliset näkökulmat vaikuttavat ratkaisuun merkittävästi.
– Jos kaavoitamme vain pari tonttia vanhan koulun kohdalle, katu- ja vesihuoltoverkoston rakentaminen ei ole kaupungille järkevää. Tonttien määrän pitää olla riittävä, jotta hanke on taloudellisesti perusteltu, Kontulainen muistuttaa.

Urheilukenttä ja kaukalo ovat asukkaille tärkeitä

Salinkallion koulun kenttä ja kaukalo ovat lahtelaisille tuttuja lähiliikuntapaikkoja. Kaavatyössä ne ovat nousseet esiin vahvoina arvoina.
– Syksyllä järjestetyssä kaavakävelyssä paikalliset asukkaat olivat aktiivisia. Viesti oli selkeä, että kenttä ja kaukalo ovat alueelle tärkeitä. Samalla niistä on kuitenkin aiheutunut melua ja muuta häiriötä varsinkin lähimmille kiinteistöille.

Jos koulurakennus puretaan ja alueelle rakennetaan, niin kentälle ja kaukalolle ei nykyisessä muodossa jäisi tilaa.
– Silloin kaupungin olisi tutkittava, mahtuuko alueelle tai lähistölle korvaavaa, pienempää lähiliikuntapaikkaa. Toisaalta alueen asema on siinä mielessä hyvä, että esimerkiksi Launeen perhepuisto sijaitsee hyvin lähellä.

Lähiliikunta on tärkeä arvo etelälahtelaisille ihmisille.
– Pohdimme, millaisia uusia ratkaisuja luistelulle ja liikunnalle voidaan tarjota, jos nykyisistä paikoista joudutaan luopumaan.

Liikuntapalvelut ovat tuoneet mukaan oman näkemyksensä.
– Kaukalolle olisi käyttöä myös muualla, jos sitä ei voida säilyttää Launeella.

Asukkaiden ja viranomaisten ääni ratkaisee seuraavan vaiheen

Asemakaavasta on laadittu kolme erilaista luonnosvaihtoehtoa. Tämä aineisto on nähtävillä 18.12.2025–16.1.2026. Silloin siitä voi jättää mielipiteen. Kaavaluonnoksen vaihtoehdot ovat esillä kaupungin verkkosivuilla lahti.fi/nytnahtavilla sekä Palvelutorin Osallistumistila Kympissä ja pääkirjastossa. Launeen kirjastossa kaavaluonnokseen voi tutustua 31.12.2025 asti. Kaupunki tiedottaa osallisia ja yhteistyöviranomaisilta pyydetään lausunnot sekä asiaa punnitaan myös talouden näkökulmasta.

Kontulaisen mukaan palautteella on suuri vaikutus.
– Jos palaute on ristiriitaista tai luonnos herättää uusia kysymyksiä, niin meidän täytyy ehkä palata lähtöruutuun. Se voi tarkoittaa uuden tilaisuuden järjestämistä ja laajempaa jatkotyöstöä. Toivottavasti kuitenkin tyhjillään olevan koulun kysymys saataisiin tavalla tai toisella ratkaistua pian, ettei ilkivallan torjuntaan tarvitsisi käyttää enää kaupungin varoja.

Asemakaavamuutos etenee lautakuntakäsittelyyn alkukevään aikana. Aikataulu tarkentuu, kun palautteen määrä ja sisältö ovat tiedossa.
– Laune on tasapainoinen ja kysytty asuinalue. Siellä asuu eri-ikäisiä ihmisryhmiä ja erilaisia perheitä, eikä Salinkallion tontti ole ongelmakohde missään suunnitelmassa.

Nyt näemme, mikä on asukkaiden ja viranomaisten näkemys eri vaihtoehdoista.
– Jos naapuruston ja viranomaisten mielestä omakotitontit eivät sovi alueelle, niin se kertoo paljon. Toisaalta kaupunkipientalot toisivat Launeelle uudenlaista rakentamista.

Edessä on kaupunkikuvallisesti iso päätös ja samalla mahdollisuus muokata arvokasta aluetta seuraaviksi vuosikymmeniksi.
– Kaavoitus on monivaiheinen ja moniulotteinen prosessi, johon osallistuvat monet kaupungin organisaatiot. Nyt ratkaistaan, millainen tulevaisuus Salinkalliolle rakennetaan.

Petri Görman

Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalaiselle pelikasvatus on nuorisotyön peruspilareita. – Meidän tehtävämme on seurata nuorten arkea ja kysyä, mitä kuuluu ja olla aidosti kiinnostuneita siitä, mitä he tekevät?

Lahden kaupungin nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen työskentelee Mariankadun Pelitila Xperience. Se on paikka, johon nuoret kokoontuvat pelaamaan, viettämään aikaa ja juttelemaan turvallisten aikuisten kanssa. Hän muistuttaa heti alkuun, että peliriippuvuus näkyy nuorisotyössä äärimmäisen harvoin. Ongelma ei synny yhdestä pelistä tai pitkästä sessiosta, vaan siitä, jos pelaaminen alkaa viedä kohtuuttomasti aikaa tai rahaa.
– Jos lapsi tai nuori viettää liikaa aikaa pelimaailmassa, niin se näkyy ensin yleensä kotona. Balanssi arjen ja pelaamisen välillä kärsii, koulu väsyttää, unirytmi venyy, eikä muulle tekemiselle jää tilaa.

Rahankäyttö on yksi selkeimmistä hälytysmerkeistä erityisesti silloin, kun nuori saavuttaa täysi-ikäisyyden.
– Jos rahan arvoa ei vielä tunne, niin mikromaksuihin ja lisämateriaaleihin voi kulua hurjia summia. Silti mikromaksut eivät automaattisesti tarkoita ongelmapelaamista. Ne ovat osa monien pelien bisneslogiikkaa, myös alakoululaisten suosimissa peleissä.

Nuorisotilassa pelaamisen rinnalle tuodaan sosiaalinen näkökulma.
– Pelaaminen voi olla todella hyvä sosiaalinen kokemus.

Kun pelataan tiimeissä ja samassa maailmassa, syntyy yhteisöllisyyttä, kavereita ja arjen iloja.
– Samalla keskustelemme nuorten kanssa siitä, miten paljon pelaavat ja kuinka paljon he käyttävät rahaa.

Varhainen puuttuminen on tärkeintä

Nuorten kohtaamisessa nuorisotyöntekijän tärkein työkalu on luonteva vuorovaikutus.
– Jos näemme väsymystä, vetäytymistä tai kuulemme jatkuvasta rahankäytöstä, niin puutumme heti, mutta keskustellen, ei tuomiten.

Keskustelu voi syntyä joskus myös ohimennen.
– Kysytään, miten menee? Onko rankka päivä takana?

Jos pelaaminen alkaa vaikuttaa koulunkäyntiin, mielialaan tai perhesuhteisiin, niin nuorisotyö arvioi tilanteen yhdessä nuoren ja vanhempien kanssa.
– Tarvittaessa käytössä on myös lastensuojeluilmoitus, mutta sitä käytetään vasta, kun taustalla on vakavampia ongelmia. Se voi olla yksinäisyyttä, mielenterveyden haasteita tai arjen laiminlyöntejä.

Karjalaisen mukaan pelaaminen voi toimia myös pakopaikkana.
– Nuori voi irtautua hetkeksi arjen paineista. Se sinänsä ei ole väärin, mutta jos pelaaminen alkaa korvata nukkumisen, syömisen tai ulkoilun, niin herää huoli, joka on otettava vakavasti.

Nuorilla on erilaiset valmiudet kuunnella ohjeita.
– Merkitystä on sillä, että tunnemmeko nuoren. Jos tuttu työntekijä sanoo jotain, niin hänen sanansa painavat enemmän. Silti suurin osa nuorista suhtautuu keskusteluihin rakentavasti, jopa silloin, kun esiin nousee vaikeita asioita.

Turvallinen pelitila ehkäisee yksinäisyyttä ja opettaa verkkotaitoja

Mariankadun nuorisotila ei ole vain paikka pelata, vaan se on myös sosiaalinen yhteisö. Karjalaisen mukaan yksi nuorisotyön ydintehtävistä on yksinäisyyden ehkäisy.
– Järjestämme nuorille turvallisen tilan, jossa on samanhenkistä peliporukkaa. Pyrimme siihen, että täällä kukaan ei jää yksin.

Pelitoiminta tarjoaa nuorille mahdollisuuden myös identiteetin rakentamiseen. Osa nuorista omaksuu roolin pelaajana ja osa harrastaa kilpapelaamista.
– Osa taas sanoo, ettei ole pelaaja, vaikka pelaa silloin tällöin.

Pelaaminen on osa nuoren sosiaalista elämää ja identiteettiä, eikä se ole mustavalkoinen asia.
– Se voi olla turvallinen lisä arkeen ja jopa ehkäistä syrjäytymistä.

Nuorille opetetaan samalla verkkotaitoja. Miten käyttäydytään netissä? Miten puhua toisille ja mitä verkon lieveilmiöihin kuuluu?
– Nuoruus on aikaa, jolloin näitä taitoja vasta harjoitellaan. Meillä on mahdollisuus puuttua lieveilmiöihin varhain ja turvallisen aikuisen läsnäololla.

Petri Görman

Markku Koski toteaa, että maailmalla tapahtuu paljon ikäviä asioita.
– Toimittajana minua kiinnostaa kaikki asiat ja erityisesti niiden taustat. Mikään ei ole itsestään selvää. Uteliaisuus ei katoa. Se pitää miehen aina virkeänä.

Lahtelainen toimittaja, elokuvatutkija ja monialainen kulttuurivaikuttaja Markku Koski täytti 80 vuotta. Usean vuosikymmenen mittainen työ taiteen ja kulttuurin parissa on jättänyt pysyvän jäljen paitsi lukijoihin ja kuulijoihin myös mieheen itseensä.
– Vaivihkaa minusta tuli kulttuuritoimittaja. Harrastuksesta tuli sattumalta myös ammatti.

Kosken pitkä suhde taiteeseen alkoi elokuvasta ja siitä on pidetty kiinni lapsuuden ensi hetkistä lähtien.
– En ollut vielä edes kouluikäinen, kun isä vei minut Häme-elokuvateatteriin katsomaan Chaplinia Aleksanterinkadulle. En muista elokuvan nimeä, mutta se oli varhainen klassikko. Chaplinin kautta löysin elokuvat elämänmittaiselle matkalleni. Yhä vielä muistan vanhan Rauhankadun kirjaston narisevat kierreportaat elokuvakirjojen nurkkaukseen.

Jos elokuva on ollut Kosken elämän ensimmäinen kieli, niin musiikki on kulkenut rinnalla lähes yhtä pitkään. Koski tunnetaan yhtenä Suomen varhaisimmista Bob Dylan -diggareista.
– Minä olen kuunnellut Dylania yli 60 vuotta. Olen varmasti ollut ensimmäisiä faneja näillä leveyspiireillä.

Lokakuussa Koski oli kuuntelemassa Dylania Veikkaus-areenalla.
– Musiikki oli yhä kaunista, kuten aina ja mies oli vedossa. Hehtaariareenat eivät ole musiikkia varten. Konsertin soundit olivat laaduttomat.

Muusikko Otto Berger sanoi aikanaan, että Dylan fraseeraa niin hyvin.
– Siihen on helppo yhtyä. Hän tulkitsee hienoja ja persoonallisia lauluja.

Elokuvan kertomisen taito ratkaisee

Elokuva on kuitenkin ollut Kosken elämän merkittävin asia. Tampereen yliopistossa tiedotusoppia opiskellut Koski väitteli tohtoriksi 15 vuotta sitten.
– Se päätös syntyi vähän yllättäen. Professori Mikko Lehtonen ehdotti, että miksi et kirjoittaisi väitöskirjaa. Olin ehkä hieman yllytyshullu ja tartuin siksi siihen ideaan.

Kulttuurielokuvien seuraaminen jatkuu Kosken kohdalla myös eläkkeellä. Suomalaisia elokuvia tehdään nyt paljon, kuin vanhan Suomi-filmin aikaan.
– Aika harvoin enää innostun kotimaisista elokuvista, mutta onneksi helmiä myös löytyy. Tämän vuoden alussa 100 litraa sahtia iski tajuntaani. Se on ajaton ja hieno kuvaus suomalaisuudesta.

Suomalaisista ohjaajista Kosken mielestä kaksi on ylitse muiden eli Nyrki Tapiovaara ja Risto Jarva.
– Jarvan Työmiehen päiväkirja on edelleen suosikkejani.

Tutkija Koski toteaa, että elokuvassa ratkaisee se, miten tarina on kerrottu ja kuinka se tuodaan silmien eteen.
– Aihe ei ole minulle tärkein, vaan se, mitä sen ympärille on rakennettu.

Kulttuurielämä muuttuu – uteliaisuus ei

Koski on kirjoittanut vuosikymmeniä myös Filmihulluun ja kirjoittaminen pitää mielen vireessä yhä edelleen.
– Taide antaa minulle energiaa. Olen kiinnostunut monista asioista ja ne kaikki ovat kantaneet koko elämän ajan minua.

Kulttuuripersoona Koski on elänyt kulttuurin muutoksen läheltä.
– Silloin 1960-luvulla tehtiin taidetta rohkeammin. Se ei ollut niin ammatillista, vaan taiteilijat innostuivat ja uskalsivat heittäytyä. Ylioppilasteatterin jutut olivat tärkeimpiä asioita.

Omassa elämässään Koski arvostaa arjen humoristista keveyttä. Lauantain juhlissa hän päätti puheensa Jouko Tallinmäen sanat mielessään.
– Minäkin haluaisin olla köyhä kalastaja Kanadasta.

Elokuvatutkijan kuvitteellinen elämäkertaelokuva sisältäisi komedian ja tragedian piirteitä.
– Siinä pitäisi maalata draaman koko kaari isolla pensselillä.

Bob Dylanin Every Grain of Sand soi uudelle vuosikymmenelle siirtyneen miehen päässä korvakärpäsenä.
– Tähän sävelmään päättyi myös Veikkaus-areenan konsertti. Haluan edelleen ymmärtää maailmaa yksi hiekanjyvä kerrallaan.

Petri Görman

Launeen perhepuiston Sorsalampi herätettiin uuteen eloon talvella 2017–2018, kun kaupunki ruoppasi ja kunnosti sen perusteellisesti. Pohjasedimenttejä poistettiin, ranta-alueita siistittiin ja toiveena oli, että lampi olisi entistä viihtyisämpi osa vilkasta puistoaluetta. Heti kunnostuksen jälkeen Lahden kaupunki päätti että lampeen istutetaan karppeja. Sorsalammessa ei ollut aiemmin kalakantaa.
– Kyseessä oli muutamien yksilön harkittu istutus, jonka tavoitteena oli tarjota alueella kulkeville lapsille ja nuorille mahdollisuuden nähdä kaloja matalassa ja helposti seurattavassa lammessa, Lahden kaupungin vesiensuojelupäällikkö Ismo Malin kertoo.

Karppi valikoitui lajiksi, koska se tunnetaan sitkeydestään.
– Se pärjää vedessä, joka ei aina täytä korkeimpia laatuvaatimuksia, ja kasvaa parhaimmillaan jopa yli kymmenkiloksi. Kymijärveen, Merrasjärveen ja Sylvöjärveen istutetut karpit ovat aika ajoin päätyneet kalastajien saaliiksi, joten laji ei ollut seudulle vieras.

Launeella tilanne kääntyi kuitenkin toisenlaiseksi.
– Meillä ei ole havaintoja karppien esiintymisestä, eikä niitä ole lammella nähty. Ajattelimme, että kaloja voisi seurata rannalta, mutta idea ei ole toteutunut siinä merkityksessä kuin toivoimme.

Syvyydeltään sopiva lampi

– Lampi on syvyydeltään ja rakenteeltaan karpille sopiva ja kunnostuksen myötä vesikasvillisuutta on jopa vähemmän kuin aiemmin.

Malinin mukaan kovimmatkaan talvet eivät jäädytä lampea pohjaan saakka, joten karpin pitäisi selviytyä siellä ympäri vuoden.
– Koekalastuksia ei kuitenkaan ole tehty. Jossain vaiheessa oli suunnitelmissa kokeilla katiskoilla, onko karppeja enää jäljellä. Suunnitelma on edelleen pöydällä, Malin toteaa.

Kokeilu ei ollut kaupungille kallis, ja se tehtiin ennen kaikkea hyvän mielen hankkeena.
– Tavoitteena oli luoda pieni, helposti tavoitettava luontoelämys perhepuiston käyttäjille. Halusimme, että lammella voisi tarkastella myös karppien elämää sorsien lisäksi.

Kunnostuksen jälkeen lampeen on tyhjennetty esimerkiksi käytetty vaahtosammutin, ja karppien mahdollinen läsnäolo antaisi viitteitä siitä, miten yksittäiset haitta-aineet vaikuttavat suljettujen vesialtaiden ekologiaan.
– Uusia kalalajeja Launeen sorsalampeen ei kuitenkaan ole suunnitteilla. Tämä oli ennen kaikkea ele kaupunkilaisille. Se ei tuonut vedenlaadulle hyötyä eikä haittaa, mutta halusimme kokeilla jotain, Malin sanoo.

Karpit ovat siis joko jossain lammen syvänteissä tai kadonneet yhtä huomaamattomasti kuin ilmestyivätkin.
– Kaupunkilaisille jää arvoitus, joka sopii omalla tavallaan Launeen puiston monenlaiseen luonteeseen. Keskelle vilkasta puistoa mahtuu aina pieni pala selittämätöntä.

Petri Görman