Kategoria: Ajankohtaista

Laura Voutilainen esiintyy marraskuussa Sibeliustalossa yhdessä imitaattori Jarkko Tammisen kanssa. Joulukuussa hän palaa entiseen kotikaupunkiinsa Sinfonia Lahden solistiksi.

Laulaja Laura Voutilainen nähdään marraskuussa kahdesti Sibeliustalon lavalla yhdessä imitaattori Jarkko Tammisen kanssa. Kaksikon Stars Show -konserteissa yhdistyvät musiikki, huumori ja vauhdikkaat imitaatiot.

Joulukuussa Voutilainen palaa Lahteen Sinfonia Lahden solistiksi. Entiseen kotikaupunkiin esiintymään tuleminen tuntuu laulajasta edelleen erityiseltä.

– Lahteen on aina mukava palata. Minulla on kaupungissa paljon ystäviä, ja olen viettänyt siellä lapsuuteni ja nuoruuteni. Kaikki paikat ovat tuttuja, ja tänne tullessa tulee aina lämmin tunne.

Lahdesta vuonna 2003 pois muuttanut Voutilainen on esiintynyt urallaan lukemattomilla estradeilla. Marraskuun 13. päivänä hän nousee Sibeliustalon lavalle kahdessa konsertissa yhdessä Jarkko Tammisen kanssa. Kaksikko on tehnyt vastaavan kiertueen yli kymmenen vuotta sitten. Uutta yhteistyötä on suunniteltu pitkään, mutta aikataulut eivät ole aiemmin sopineet yhteen.

– Jarkko on pyytänyt minua mukaan monta kertaa, mutta minulla on ollut niin paljon omia töitä. Nyt oli pakko lähteä hyvän yhteistyökumppanin juhlakiertueelle.

Lavalla nähdään
jopa 20 hahmoa

Stars Show on Voutilaisen mukaan vauhdikas viihdepaketti, jossa musiikki ja huumori täydentävät toisiaan. Mukana on laulua, tanssia sekä puhe- ja lauluimitaatioita.

– Tämä on monipuolinen viihdepläjäys. Luvassa on iloa, valoa ja naurua. Esiintyminen on fyysistä, ja lavalla nähdään myös kokonaisvaltaisia muodonmuutoksia.

Myös Voutilainen heittäytyy imitaattoriksi. Hänellä on esityksessä 15–20 hahmoa, joiden tulkitseminen vaatii äänen lisäksi tarkkaa ele- ja liikekieltä.

– Olen pikkutytöstä lähtien nauttinut ääniakrobatiasta. Minusta on kiinnostavaa etsiä omasta äänestä uusia ulottuvuuksia.

Kaksikko on harjoitellut esitystä intensiivisesti kaksi kuukautta. Lavalla nähdään paljon yllätyksiä, mutta taustalla on tarkka käsikirjoitus.

– Olemme molemmat kovia tekemään töitä, mutta samalla vähän kuin leikkikavereita. Tykkäämme samanlaisista showelementeistä. Jos jotain odottamatonta tapahtuu, niin osaamme paikata tilanteen improvisaatiolla.

Yksi esityksen erikoisuuksista on imitaatiokone, joka antaa Tammiselle hahmoja esitettäväksi muutaman sekunnin varoitusajalla. Voutilainen myöntää, ettei itse lähtisi vastaavaan leikkiin valmistautumatta.

– Jos minun pitäisi yhtäkkiä esittää jotakin artistia, saattaisi tällä tytöllä mennä luu kurkkuun. Minun täytyy saada valmistautua hahmoon kunnolla.

Erityistä hupia harjoituksiin on tuonut Tammisen tulkinta Voutilaisesta itsestään.

– Olen yllyttänyt häntä siihen vuosikausia. Harjoituksissa on saanut nauraa oikein kunnolla. Olisi minulla pari kommenttia hänen tulkinnastaan, mutta nyt en sano yhtään mitään.

Joulukonsertissa
iloa ja rytmiä

Joulukuussa Voutilainen palaa Sibeliustaloon Sinfonia Lahden solistiksi Swinging Christmas -konserttiin. Toisena solistina esiintyy Petrus Kähkönen. Konsertti toteuttaa samalla yhden laulajan pitkäaikaisista haaveista.

– Olen itse opiskellut sellonsoittoa. Sen vuoksi olen haaveillut siitä, että pääsisin joskus esiintymään entisen kotikaupunkini sinfoniaorkesterin kanssa.

Voutilainen lupaa joulukonserttiin perinteisestä poikkeavaa tunnelmaa. Ohjelmistossa korostuvat rytmimusiikki ja hyväntuulisuus.

– Tässä konsertissa ei jäädä ankeuteen tai surumielisyyteen. Mukana on paljon iloa, valoa ja groovea.

Joululaulut ovat olleet Voutilaiselle aina tärkeitä. Suosikkeihin kuuluu Sylvian joululaulu, jonka merkitys on kasvanut iän myötä. –

Tietynlainen pateettisuus viehättää näin kypsemmällä iällä. Olen oppinut rakastamaan Sylvian joululaulua. Sen esittäminen on aina tunteellinen kokemus.

Toinen suosikki on Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You, johon laulaja ei omien sanojensa mukaan kyllästy koskaan.

– Löydän tutuistakin joululauluista aina uusia tunteita. Musiikki, yleisö ja ainutlaatuinen hetki synnyttävät tunnelman joka kerta uudelleen.

Isän neuvo
jäi mieleen

Lahteen liittyy myös yksi Voutilaisen uran mieleenpainuvimmista esiintymisistä. Hän oli 18-vuotias esiintyessään kauppakeskus Triossa taustanauhojen säestyksellä.

– Trion aula oli aivan tukossa, enkä meinannut päästä itse postimerkin kokoiselle lavalle. En kuullut itse yhtään mitään, mutta ihmiset olivat aivan innoissaan.

Yleisössä ollut Voutilaisen edesmennyt isä antoi tyttärelleen neuvon, joka on säilynyt mielessä vuosikymmeniä.

– Isä sanoi, että vaikka et kuulisi yhtään mitään, niin se ei saa näkyä naamastasi. Ei se ole yleisön syytä, ettet sinä kuule mitään.

Vuosien mittaan myös suhtautuminen esiintymiseen on muuttunut. Kokemus on tuonut varmuutta ja kykyä nauttia hetkestä.

– Nuorena esiintyminen oli enemmän suorittamista. Nyt minulla on paljon enemmän rauhaa ja luottamusta omaan tekemiseen. Osaan olla läsnä ja saan helposti kontaktin yleisöön.

Voutilaisen oma joulu alkaa yleensä vasta viimeisen konsertin jälkeen. Silloin kiireinen esiintyjä vaihtaa lavan kotinsa rauhaan.

– Kun viimeinen keikka on ohi ja avaan oman kotioven, niin siitä alkaa oman joulun rakentaminen perheen kesken. Se ei haittaa, vaikka se tapahtuisi aivan viime tipassa.

Esiintymisen merkitys ei kuitenkaan ole vuosien varrella vähentynyt.

– Rakastan esiintymistä edelleen aivan yhtä syvästi kuin ennenkin, Voutilainen vakuuttaa.

Petri Görman

Maailman kriisialueita vuosikymmeniä kiertänyt toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtanen pitää Lahtea edelleen kotikaupunkinaan. Launeen yhteislyseosta hänelle jäivät mieleen kannustavat opettajat ja rohkaisu oman tien löytämiseen.

Maailman kriisialueita vuosikymmeniä kiertänyt toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtanen muistaa edelleen Launeen yhteislyseon kannustavat opettajat ja ensimmäisen laulukokeensa. Lahdessa varttunut maailmanmatkaaja on huolissaan suomalaisen ulkomaanjournalismin tulevaisuudesta. Hänen mukaansa maailmasta on tarjolla enemmän tietoa kuin koskaan, mutta ymmärrämme sitä entistä huonommin.

Alavudella syntynyt Rauli Virtanen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Lahdessa ja Orimattilassa. Päijät-Hämeestä tuli hänen kotiseutunsa jo kaksivuotiaana. Äiti työskenteli OTK ja Oululaisella, ja nuoren Raulin koulutie kulki Länsiharjun koulun kautta Launeen yhteislyseoon eli myöhempään Salinkallion kouluun.

Maailmanmatkaajaksi päätyneen miehen tulevaisuus näytti nuoruudessa aivan toisenlaiselta. Virtanen suunnitteli biologian ja maantiedon opettajan uraa. Lukiossa hän opiskeli jopa latinaa tulevia opintojaan silmällä pitäen.

– Äidinkielenopettajani Kauko Saraste kiinnitti huomiota ainekirjoituksiini ja kehotti minua ryhtymään toimittajaksi. Se jäi mieleen, Virtanen muistelee.

Launeen yhteislyseosta Virtaselle jäi ennen kaikkea tunne siitä, että nuoriin uskottiin ja heitä kannustettiin löytämään oma tiensä.

– Jos kohtaisin nyt nuoren itseni, sanoisin, että pidä kaikki ovet avoinna. Ei kaksikymppisenä tarvitse vielä tietää, mitä tekee loppuelämänsä. Olen kehottanut nuoria lähtemään vaikka välivuodeksi maailmalle.

Laulukokeen viiva
ei unohtunut

Kouluvuosista Virtaselle jäi myös huvittavia muistoja. Ensimmäisestä laulukokeestaan Virtanen sai viivan, jonka hän päätti seuraavana vuonna korjata laulamalla Pieni nokipoika -laulun entistä kovempaa.

– Olin juuri avaamassa suutani, kun musiikinopettaja käski istua alas. Hän totesi, ettei viivaa voi parantaa.

Laulamisesta ei kuitenkaan tullut traumaattista ongelmaa. Maailmalla Virtanen on joutunut tilanteisiin, joissa suomalaisilta vierailta on odotettu musiikkiesitystä.

– Mongoliassa istuimme kapakassa kurkkulaulajien kanssa. Annoin mukana olleen valokuvaaja Seppo Ekholmin laulaa. Hän esitti Totuuden henki -virren, joka herätti sekä hilpeyttä että kunnioitusta.

Ekholm oli myös opiskelukaverini Launeen yhteislyseossa. Ensimmäiset kansainväliset kokemuksensa Virtanen sai Salpausselän kisojen mäkimontussa, jossa hän metsästi ulkomaalaisten mäkihyppääjien nimikirjoituksia.

– Lahti ei ollut siihen aikaan kovin kansainvälinen kaupunki. Kisojen kautta pääsin ensimmäistä kertaa tekemisiin ulkomaalaisten kanssa. Se avarsi maailmankuvaani ja antoi rohkeutta.

Hämäläinen kasvatus näkyy Virtasen mukaan edelleen hänen työssään.

– Lahdessa opin kuuntelemaan ihmisiä ja ottamaan toiset huomioon. Lahtelaisuus on minulle voimavara.

Kalevi Salomaa rohkaisi
lähtemään maailmalle

Virtasen ensimmäinen pitkä ulkomaanmatka alkoi joulukuussa 1970, kun hän nousi Porissa Rio de Janeiroon matkalla olleeseen rahtilaivaan. Takana oli jo työskentelyä Etelä-Suomen Sanomissa ja Aamulehdessä sekä yhteiskuntatieteellisiä opintoja Tampereella. Ratkaisevaksi tukijaksi nousi Etelä-Suomen Sanomien kulttuuritoimituksen päällikkö Kalevi Salomaa.

– Hän rohkaisi lähtemään maailmalle ja lupasi kaupata juttujani muihin maakuntalehtiin. Hän uskoi, että pärjäisin.

Virtanen lähetti matkakertomuksiaan ja valokuvien negatiiveja lentopostissa Suomeen. Salomaa välitti niitä muun muassa Savon Sanomiin, Kalevaan, Lapin Kansaan ja Satakunnan Kansaan.

– Jutuista kertyi aina sen verran rahaa, että pystyin jatkamaan matkaa. Reissasin repun kanssa ja kuljin peukalokyydillä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Sille tielle jäin.

Vuosikymmenten aikana Virtanen on nähnyt läheltä maailman kriisejä ja kohdannut ihmisiä vaikeissa olosuhteissa. Hänen mukaansa toimittajan tärkein työväline ei ole kamera tai mikrofoni, vaan kyky rakentaa luottamusta.

– Pitää osoittaa, että on aidosti kiinnostunut ihmisestä ja hänen kulttuuristaan. Yritän ymmärtää haastateltavan tilanteen ja tehdä sen ymmärrettäväksi myös muille. Pitkittyneillä kriisialueilla toimittajiin suhtaudutaan hänen mukaansa aikaisempaa epäluuloisemmin.

– Ihmiset ovat nähneet toimittajia vuosikausia, mutta heidän tilanteensa ei ole parantunut. Silloin kysytään, mitä hyötyä haastatteluista on. Luottamuksen rakentaminen vaatii kokemusta ja inhimillisyyttä.

Maailmasta tiedetään enemmän,
mutta ymmärretään vähemmän

Virtanen seuraa huolestuneena suomalaisen ulkomaanjournalismin muutosta. Pysyvät kirjeenvaihtajat ovat vähentyneet, ja heidän tilalleen on tullut niin sanottua laskuvarjojournalismia.

– Kun jossakin tapahtuu jotakin dramaattista, niin toimittaja lennätetään paikalle mikrofonin kanssa. Kerrotaan, mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu, mutta tapahtumien taustat jäävät helposti selvittämättä.

Virtasen mielestä kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös mediatalojen arvovalinnoista.

– Haluammeko ymmärtää, miksi Lähi-idässä soditaan tai miksi ihmiset lähtevät kodeistaan? Meillä on enemmän tietoa maailmasta kuin koskaan aikaisemmin, mutta tiedämme siitä entistä vähemmän.

Erityisen murheellisena hän pitää STT epävarmaa tulevaisuutta. Uutistoimisto on ollut tärkeä ulkomaanuutisten välittäjä varsinkin maakuntalehdille. Virtanen toivoo, että toiminnan turvaamiseen löytyisi ratkaisu. Hän muistuttaa myös uutisten saavutettavuudesta. Kaikilla suomalaisilla ei ole mahdollisuutta tilata useita digilehtiä tai seurata vieraskielisiä uutislähteitä.

– Ulkomaanjournalismi kaupallistuu ja pinnallistuu. Samalla tekoäly vaikeuttaa tiedon luotettavuuden arviointia. Medialukutaitoa pitäisi opettaa jo alakoulussa.

Lahteen Virtanen palaa edelleen muutaman kerran vuodessa tapaamaan ystäviä ja sukulaisia. Kotikaupunki näyttäytyy pitkän maailmanmatkan jälkeen uudessa valossa. Erityisesti Vesijärven satama on tehnyt häneen vaikutuksen. Kerran hän esitteli järvimaisemaa ulkomaalaiselle ystävälleen ja käänsi Vesijärven nimen englanniksi Water Lake.

– Ystäväni ihmetteli, kuinka täällä on osattu antaa järvelle niin hieno nimi. Nauroimme yhdessä. En ollut koskaan ajatellut asiaa sillä tavalla.

Nuorille toimittajan urasta haaveileville Virtasella on selkeä neuvo: maailmalle kannattaa lähteä rohkeasti, mutta ammattitaito on rakennettava huolella.

– Kannattaa hakeutua alueille, joilla ei ole pysyviä kirjeenvaihtajia. Ensimmäiset julkaistut jutut ovat tärkeitä. Nykyään toimittajan pitää osata kirjoittaa, kuvata ja editoida.

Launeen yhteislyseosta maailmalle lähtenyt toimittaja palaa lopulta samaan ajatukseen, jonka hän oppi jo kouluaikoinaan. Mahdollisuuksia ei kannata sulkea pois liian varhain.

Petri Görman

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden emeritusprofessori Jukka Kekkonen puhui Lahden pääkirjaston auditoriossa oikeusvaltion ja demokratian tilasta. Hänen mukaansa suomalainen oikeusvaltio on edelleen kansainvälisesti vahva, mutta kehityksessä on myös huolestuttavia merkkejä.

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden emeritusprofessori Jukka Kekkonen vieraili Lahden pääkirjaston auditoriossa 7. lokakuuta puhumassa demokratian ja oikeusvaltion tilasta. Luennon teemana oli Mureneeko oikeusvaltio, joka on myös Kekkosen vuonna 2025 ilmestyneen kirjan nimi. Kirjan toinen laajennettu painos ilmestyi 5.10.

Kekkosen mukaan oikeusvaltion heikkeneminen ei ole vain yksittäisten valtioiden ongelma, vaan laajempi kansainvälinen ilmiö. Samansuuntaista kehitystä voidaan hänen mukaansa nähdä esimerkiksi Yhdysvalloissa, Unkarissa, Suomessa ja muualla Euroopassa. Muutoksen vauhti kuitenkin vaihtelee valtioiden välillä.

– Suunta on monessa maassa sama, vaikka prosessi ei etene kaikkialla samalla nopeudella, Kekkonen sanoo.

Hänen mukaansa Suomessakaan oikeusvaltion ongelmat eivät ole syntyneet yhden hallituksen aikana.

– Kyse on ehkä 15–20 vuotta jatkuneesta kehityksestä. Ei voida sanoa, että vain nykyinen hallitus olisi tästä vastuussa.

Keskiluokan
asema huolestuttaa

Kekkonen nostaa yhdeksi demokratian kannalta tärkeäksi kysymykseksi keskiluokan aseman. Hänen mukaansa vakaa ja laaja keskiluokka on ollut yksi suomalaisen demokratian tukipilareista. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuutena on pitkään ollut myös mahdollisuuksien tasa-arvo. Ihmisen taustan ei ole ajateltu ratkaisevan sitä, kuinka pitkälle hän voi kouluttautua tai päästä elämässään.

– Toisen maailmansodan jälkeen tätä rakennettiin Suomessa määrätietoisesti. Peruskoulu-uudistus 1970-luvulla nosti koulutustasoa ja toi mahdollisuuksia hyvin laajasti koko väestölle.

Kekkosen mukaan 2000-luvulla kehityksen suunta on kuitenkin osittain muuttunut. Tulo- ja varallisuuserojen kasvu sekä epävarmuus toimeentulosta vaikuttavat myös ihmisten luottamukseen yhteiskuntaa kohtaan.

– Jos keskiluokka joutuu ahdinkoon, niin sillä on väistämättä vaikutuksia demokratiaan. Ihmisille on tullut enemmän epävarmuutta omasta toimeentulostaan ja tulevaisuudestaan.

Kekkosen mukaan nuorille ei enää ole itsestään selvää, että heidän elintasonsa nousisi vanhempien sukupolvien tasoa korkeammaksi.

– Olemme tottuneet ajattelemaan, että seuraava sukupolvi pärjää aina edellistä paremmin. Nyt tätä ei voida enää pitää varmana.

Oikeuden hakeminen
voi olla liian suuri riski

Oikeusvaltion pitäisi näkyä tavallisen kansalaisen elämässä hyvin konkreettisina asioina. Viranomaisten pitäisi toimia puolueettomasti, päätösten pitäisi perustua lakiin ja asiat pitäisi käsitellä kohtuullisessa ajassa.

Kekkonen muistuttaa, että Suomi menestyy edelleen hyvin kansainvälisissä oikeusvaltiota koskevissa vertailuissa. Samalla on kuitenkin syytä tarkastella kriittisesti sitä, että toteutuuko yhdenvertaisuus käytännössä kaikkien ihmisten kohdalla.

– Suomessa kaikki eivät saa oikeutta yhtä helposti. Meillä on yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmia, joita pitäisi tutkia paljon tarkemmin.

Erityisesti oikeudenkäyntien kustannukset voivat muodostua tavalliselle ihmiselle suureksi kynnykseksi.

– Kärjistäen voi sanoa, että hyvin varakkaalla ihmisellä on mahdollisuus käydä oikeutta. Myös kaikkein pienituloisimmilla voi olla mahdollisuus oikeusapuun. Keskiluokalle kuluriski voi sen sijaan olla niin suuri, ettei oikeuteen uskalleta lähteä.

Kekkonen pitää ongelmallisena myös oikeusprosessien pitkittymistä. Oikeusvaltion uskottavuus kärsii, jos kansalainen joutuu odottamaan ratkaisua kohtuuttoman pitkään.

Tutkimustiedon ja median
riippumattomuus ovat demokratian ydintä

Kekkonen korosti Lahdessa myös tutkimustiedon merkitystä poliittisessa päätöksenteossa. Hänen mukaansa asiantuntijoita pitää kuulla erityisesti silloin, kun ratkaistaan laajoja ja pitkäkestoisia yhteiskunnallisia kysymyksiä.

– Päätöksenteon pitäisi olla tutkimuspohjaista. Jos vahvaa tieteellistä näyttöä ei haluta ottaa huomioon, niin ollaan heikoilla vesillä.

Kekkonen on huolissaan siitä, että asiantuntijoita on viime vuosina vähätelty ja poliittinen ohjaus on hänen mukaansa ulottunut alueille, joiden pitäisi säilyä mahdollisimman riippumattomina. Erityisen ongelmallisena hän pitää yrityksiä vaikuttaa siihen, mitä yliopistoissa pitäisi tutkia.

– Tiedeihmisenä kauhistelen sitä, jos poliitikot alkavat määritellä, mitä pitäisi tutkia. Tutkimuksen pitää voida toimia ilman poliittista mikromanageerausta.

Myös riippumattomalla journalismilla on Kekkosen mukaan keskeinen tehtävä demokratian puolustamisessa.

– Kun oikeusvaltiota ja demokratiaa vastaan hyökätään, niin ensimmäisiä kohteita ovat usein riippumaton media, yliopistot, kansalaisyhteiskunta ja järjestöt.

Kekkosen mukaan Suomen pitäisi huolehtia erityisesti tuomioistuinten ja poliisin riittävistä resursseista. Samalla yhteiskunnan rakenteita pitäisi vahvistaa niin, ettei mikään poliittinen ryhmä voisi nousta asemaan, jossa se pystyisi nopeasti muuttamaan oikeusvaltion keskeisiä rakenteita. Vaikka kehityksessä on Kekkosen mielestä huolestuttavia piirteitä, hän ei pidä tilannetta toivottomana.

– Luotan kansalaiskeskusteluun. Näistä asioista pitää puhua avoimesti. Samalla pitäisi huolehtia siitä, että nuoret tutkijat voivat tehdä tutkimusta ja väitöskirjoja ilman poliittisia paineita.

Petri Görman

Salinkallion koulun ensimmäinen rehtori Erkki Salminen menehtyi Lahdessa 13. lokakuuta 90 vuoden iässä. Vuonna 1936 syntynyt Salminen muistetaan harkitsevana koulunjohtajana, taitavana muusikkona ja liikuntamiehenä, joka teki merkittävän elämäntyön lahtelaisten nuorten parissa.

Sain työskennellä Erkin kanssa Salinkallion koulussa vuodesta 1975 hänen eläköitymiseensä vuonna 1996. Opin tuntemaan ihmisen, jonka johtamistavassa oli jotakin hyvin hämäläistä. Erkki ei hötkyillyt eikä tehnyt hätiköityjä ratkaisuja. Hän pohti asioita rauhassa, ja päätökset olivat yleensä tarkkaan harkittuja. Hänen kärsivällisyytensä oli joskus suorastaan hämmästyttävää.

Eräästä tapauksesta muodostui koulussamme vuosiksi muisteltu tarina. Kansliasta oli kadonnut leimasin, ja epäilykset kohdistuivat erääseen oppilaaseen. Erkki kutsui pojan kansliaansa ja pyysi istumaan. Sen jälkeen hän selaili papereitaan pojan istuessa hiljaa. Aikaa kului toista tuntia ilman sanaakaan. Lopulta Erkki kysyi aivan muina miehinä, ettei poika kai ollut vielä ehtinyt käyttää koulun leimasinta. Poika vastasi, ettei ollut käyttänyt. Näin asia selvisi ilman kuulustelua tai äänen korottamista.

Oppilaat kunnioittivat Salmista, mutta häntä ei tarvinnut pelätä. Hänen arvovaltansa perustui rauhallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Työyhteisössä hän kohteli kaikkia tasapuolisesti. Opettajanhuoneessa Erkki oli pidetty työtoveri ja taitava tarinankertoja, jonka huumori kevensi monia koulupäiviä.

Lahden lyseon kasvatti oli nuoruudessaan lahjakas jalkapalloilija. Hän edusti Lahden Pallomiehiä ja Upon Palloa ja kolkutteli jo maajoukkueen ovea. Reiden murtuminen kuitenkin katkaisi lupaavan uran. Valmistuttuaan liikunnanopettajaksi hän sai viran Launeen yhteislyseosta, josta myöhemmin tuli Salinkallion koulu. Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä hänestä tuli koulun ensimmäinen rehtori.

Salmisen suuri intohimo oli keilailu. Hän teki lajia tunnetuksi erityisesti nuorten keskuudessa. Salinkallion koulussa keilailu oli suosittu valinnaisaine, joka innosti myös sellaisia oppilaita, joille luokkahuonetyöskentely oli vaikeaa. Launeen keilahallissa hänen ohjauksessaan oli parhaimmillaan yli 70 nuorta. Hänen valmennuksessaan kasvoi keilaajia Suomen huipulle ja Euroopan kärkitasolle. Nuorten ohjaaminen jatkui vielä eläkepäivinäkin.

Monille Salmisen musiikillinen lahjakkuus saattoi jäädä vähemmälle huomiolle, sillä hän ei juuri puhunut saavutuksistaan. Hän soitti viulua ja trumpettia, mutta saksofoni oli hänen rakkain soittimensa. Hän esiintyi vuosien varrella useissa orkestereissa, muun muassa Pekka Nurmikallion orkesterissa. Little Gerhardin yhtyeen mukana hän kiersi Eurooppaa ja esiintyi Yhdysvaltain sotilastukikohdissa Saksassa.

Musiikki kuului myös koulun juhliin. Salmisella oli tapana yllättää oppilaat ja opettajat ilmestymällä joulujuhlissa esiripun takaa saksofoneineen. Eläkkeelle jääviä työtovereitaan hän muisti pitkien puheiden sijaan soittamalla heille jäähyväiset. Musiikki kertoi kiitoksen usein paremmin kuin sanat.

Erkki Salmisen työura päättyi vuonna 1996, mutta hänen elämäntyönsä jäljet näkyvät useissa oppilassukupolvissa. Monet muistavat hänet kuuntelevana rehtorina, toiset kannustavana keilailuvalmentajana. Työtovereiden mieleen jäivät hänen tarinansa, huumorinsa ja saksofonin sävelet.

Yli kahdenkymmenen yhteisen työvuoden jälkeen muistelen Erkkiä erityisellä lämmöllä. Hän oli harkitseva ja empaattinen ihminen, jonka rauhallisen olemuksen takana oli suuri sydän. Hän oli vakaa hämäläinen, joka ei pitänyt itsestään suurta ääntä, mutta jonka elämäntyö puhui puolestaan.

Nyt Erkin saksofoni on vaiennut, mutta sen sävelet ja muistot hänestä jäävät elämään.

Kari Ratia
Salinkallion koulun entinen rehtori ja Erkki Salmisen pitkäaikainen työtoveri

Jukka Takalo on soittanut ja laulanut Aknestikissä 40 vuotta. Hän on ylpeä siitä, että yhtyeen laulut ovat jääneet elämään suomalaisten yhteiseen muistiin.

Suomalainen rock-yhtye Aknestik täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Yhtye juhlisti merkkivuotta kiertueella syyskuussa 2026 soittaen kahdeksassa kaupungissa. Kiertueen nimi oli ”Vien sun sydämen pohjoiseen”. Nimi tulee vanhasta tarinasta. Kerran innokas fani hyvästeli bändin jäseniä Ruisrock-festivaalilla Turussa. Silloin nimi sai alkunsa.

Aknestik tunnetaan monista suosituista lauluista. Tunnetuimpia ovat Suomirokkia, Maailma on naisia puolillaan ja Avaruuden aikataulut. Yhtyeen laulaja on Jukka Takalo.
– En osannut lukiolaispoikana ajatella, että musiikista tulisi minulle ammatti. Mutta hyvä näin, Takalo sanoo.

Bändi syntyi matkalla Tanskaan

Aknestik perustettiin kesällä 1986. Perustajajäsenet olivat Jukka Takalo ja Kai Latvalehto. He olivat silloin lukiolaispoikia Haukiputaalta. Pojat matkustivat autolla Roskilden musiikkifestivaalille Tanskaan. Matkalla he kuuntelivat suosikkibändiä Sielun Veljet.

– Kuuntelimme Roskildessa neljä päivää maailmantähtiä. Silloin päätimme, että meistäkin tulee rocktähtiä. Se kuulosti hauskalta, Takalo muistelee.

He eivät osanneet soittaa muiden tekemiä biisejä. Siksi he alkoivat tehdä omia kappaleita.

– Aluksi leikimme vain bändiä. Meillä oli treenikämppä koulun fysiikan luokan varastossa. Teimme biisejä c-kasetille emmekä suunnitelleet niillä mitään erityistä, Takalo kertoo.

Kai Latvalehto kuunteli paljon Ruotsin radion nuorisolähetyksiä. Sieltä bändi sai enemmän vaikutteita kuin suomalaisesta Rockradiosta. Erityisesti brittipop-musiikki oli pojille tuttua.

Poko Rekords huomasi yhtyeen

Vuonna 1990 Aknestik meni studioon. He tekivät oman jäähyväissingle-levyn. Bändi ei silloin suunnitellut tekevänsä kokonaista albumia. He ajattelivat, että singlet olivat parhaita. Yhtye julkaisi kaksi singleä omalla levymerkillä.

Bändi lähetti demoja kuitenkin levy-yhtiöille. Yksi demo meni myös Poko Rekordsille. Levy-yhtiöltä tuli kirje, jossa oli dollarin kuva. Kirjeessä kerrottiin, että Poko oli kiinnostunut yhteistyöstä.

– Epe Helenius sanoi, että haluamme tehdä albumillisen musiikkia. Totesin, että emme ole koskaan halunneet tehdä albumia. Olemme tehneet vain single- ja EP-levyjä, Takalo muistelee.

Epe Heleniuksen mukaan Aknestik oli ensimmäinen suomalainen bändi, joka yhdisti brittipop-musiikin ja suomalaisen laulunkirjoitusperinteen. Kukaan muu ei tehnyt 1990-luvun alussa vastaavaa musiikkia.
– En ole koskaan ollut uraorientoitunut. Meiltä puuttui alussa määrätietoisuutta. Halusimme vain tehdä omaa juttuamme, Takalo sanoo.

Suomirokkia teki Aknestikista tunnetun

Aknestikin suurin hitti on kappale Suomirokkia. Se julkaistiin vuonna 1998 yhtyeen viidennellä levyllä. Kappale soi vieläkin usein radiossa. Se on ollut mukana jokaisessa Aknestikin keikkasetissä.

– On hienoa, että joku biisi on jäänyt elämään ihmisten yhteiseen muistiin. En ole koskaan kokenut sitä kiviriippana. Olen ylpeä siitä hitistä, Takalo sanoo.

Takalo kertoo, että Aknestikin musiikkia on kuultu monissa tärkeissä elämän hetkissä. Kappaleita on soitettu häissä ja hautajaisissa.

– Minulla on sanoittajana ollut aina jonkinlainen poliittinen agenda. Uskon, että hyvän kautta voidaan parantaa maailmaa enemmän kuin aggression kautta, Takalo sanoo.

Takalon sanoituksissa on paljon luontoon liittyviä kuvia. Hänen mielestään kappaleen merkitys voi muuttua ajan myötä.

– Oivalsin, että kappaleessa Onni asiat tapahtuvat vasta 30 vuotta myöhemmin kuin itse biisi on tehty. Omassa elämässäni on tapahtunut samanlaisia muutoksia viime vuosina, Takalo kertoo.

Aknestikia on joskus verrattu brittiläiseen Blur-yhtyeeseen. Takalo on itse kuunnellut paljon Smithsiä, Cureä ja Pulpia.

Juhlakiertue tehtiin syyskuussa

Aknestik ei ole enää säännöllisesti kiertueilla. Viimeksi yhtye oli tien päällä yhdessä noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Vuonna 2019 bändi soitti ison keikan Oulussa yhdessä Kolmas Nainen -yhtyeen kanssa. Silloin paikalla oli noin 2 500 kuulijaa.

– Silloin meillä oli yhdessä hauskaa. Niin päätimme, että teemme tämän juhlakiertueen nyt, Takalo kertoo.

Jäsenet ovat nykyään jo yli kuusikymppisiä.

– Nelikymppisyys nuorentaa jo tässä iässä, kun muusikot ovat jo kuusikymppisiä, Takalo naurahtaa.

Takalo tekee myös paljon musiikkia yksin. Hän on tehnyt useita sooloprojekteja sen jälkeen, kun Aknestik lopetti tiiviin kiertämisen 2000-luvun alussa. Bändin jäsenet eivät kuitenkaan koskaan sopineet virallista taukoa.

– Kerran pääsimme Ilosaarirockin päälavalle. Tyttäreni oli syntynyt samana päivänä. Päivällä minulla oli 15 000 ihmistä katsomassa, ja illalla sain jo pitää vauvaa sylissäni, Takalo muistelee.

– Samat opiskelijat käyvät keikoillamme kuin 1980-luvun lopulla. He ovat vain aikuistuneet, Takalo sanoo.

Jotkut entiset fanit tuovat nykyään omat lapsensa keikoille kuuntelemaan Aknestikia. Juhlakiertueella kuultiin Suomirokkia-hitin lisäksi myös vähemmän tunnettuja kappaleita.

Petri Görman

Monitoimikeskus Takataskun keittiössä työskentelevä Tarja Lehtonen iloitsee toiminnan jatkumisesta yhdessä toiminnanjohtaja Olli Kopon kanssa.

Monitoimikeskus Takataskussa Lahden Launeella voidaan jälleen hengähtää helpotuksesta. Lahden elinvoima- ja hyvinvointilautakunta päätti tiistaina, ettei kaupungin ja seurakuntayhtymän välistä yhteistyösopimusta irtisanota. Päätös otettiin ilolla vastaan niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin keskuudessa.

– Tieto toiminnan jatkumisesta on otettu täällä todella iloisesti vastaan. Olisi ollut monella tavalla iso harmi, jos toiminta olisi lakkautettu, Takataskun toiminnanjohtaja Olli Kopo kertoo.

Takataskun keittiössä työskentelevä Tarja Lehtonen on yhtä helpottunut. Hän on ollut nykyisessä tehtävässään toukokuusta lähtien, mutta paikka on tuttu jo vuosien ajalta.

– Lakkautuspuheet tuntuivat aivan kauheilta. Tämä on kodikas paikka, jossa kohtaa paljon ihmisiä, Lehtonen sanoo.

Takatasku on monelle tärkeä henkireikä

Lopettamisuhka tuli julkisuuteen viime perjantaina. Kopon mukaan uutinen herätti asiakkaissa paljon huolta, ja henkilökunta joutui vastaamaan lukuisiin kysymyksiin.

– Tämä on jokaiselle asiakkaallemme tärkeä paikka. Täällä voi tavata muita kanssakulkijoita ja päästä neljän seinän sisältä ihmisten pariin. Takatasku tarjoaa edullista ruokailua, leipäjakelua ja yhteisöllistä toimintaa. Leipää saadaan kahdesta leipomosta, ja sitä jaetaan tiistaista torstaihin.

Vaikka toiminnan tarkoituksena on auttaa erityisesti vähävaraisia, niin ovella ei kysellä kenenkään tuloja.

– Kaikki ovat tervetulleita, aivan kuten kirjastoonkin. Tämä on julkinen paikka, Kopo muistuttaa.

Viime vuonna Takataskun toiminta tavoitti Kopon mukaan noin 51 000 käyntiä. Hän pitää keskuksen sijaintia Etelä-Lahdessa erinomaisena.

– Tänne pääsee hyvin eri puolilta kaupunkia. Lopettaminen olisi ollut ajattelematonta, sillä alueella on paljon ihmisiä, joille tällainen paikka on tärkeä.

Kaupunki on tukenut Takataskua vuosittain 170 000 eurolla. Lahden seurakuntayhtymän netto-osuus on ollut noin 150 000 euroa. Lahden seurakuntayhtymän diakonia- ja sielunhoitotyön johtajan Riku Suokkaan mukaan toiminnan päättyminen nykyisissä tiloissa olisi aiheuttanut merkittäviä ongelmia.

– Kaupunki on maksanut koko talon vuokran. Jos sopimus olisi purettu, olisimme joutuneet etsimään uudet tilat meille tärkeälle yhteisölliselle toiminnalle.

Lähellä sijaitseva Launeen kirkko ei olisi pystynyt vastaanottamaan kaikkea Takataskun toimintaa. Kaupunki haluaa kehittää toimintaa ja arvioida tuloksia Lahden kaupunkikulttuurijohtaja Hanna Eskonsipo-Bradshaw perustelee lakkauttamisesityksen valmistelua kaupungin tiukalla taloustilanteella.

– Toiminnan kehittämistä on tehty seurakuntayhtymän kanssa jo pitkään. Työllisyyden toimintaympäristö on muuttunut, jolloin toiminnan vaikuttavuus korostuu arvioinnissa, hän toteaa.

Eskonsipo-Bradshaw’n mukaan valmistelun lähtökohtana oli käyttää väheneviä määrärahoja tilakustannusten sijasta suoraan kuntalaisten palveluihin. Kaupungin vuoden 2027 menokehys on erittäin tiukka.

Kopo puolestaan muistuttaa, ettei Takataskun työllistämistoiminnan tuloksia voi arvioida samoilla mittareilla kuin helpommin työllistyvien palveluja.

– Meillä ei ole mahdollisuutta saada toimintaan mukaan kaikkein helpoimmin työllistettäviä. Ihmisillä on monenlaisia vaikeuksia taustallaan, kun he pyrkivät työelämää kohti.

Kopon mukaan kuluvan vuoden työllistämistulokset näyttävät jo aiempaa paremmilta. Hän ei hyväksy väitettä, jonka mukaan toiminnan tulokset olisivat kokonaisuudessaan heikkoja.

– En sanoisi, että meillä on kaikki pielessä. Toimintaa voidaan kehittää, mutta mitään ei pidä muuttaa hätiköiden. Myös henkilöstöresurssimme ovat rajalliset. Tulevaisuutta pohditaan yhdessä kaupungin ja seurakuntayhtymän edustajien kanssa.

Vaikka välitön lopettamisuhka on väistynyt, niin Kopo ei usko talouspaineiden katoavan.

– Meillä on varmasti erilaista vääntöä myös tulevaisuudessa, koska rahasta on niukkuutta.

Seurakuntayhtymässä pidetään nykyistä toimintamallia toimivana, vaikka kehittämisen tarve tunnustetaan.

– Takataskun tuotoilla ja kirkollisverovaroilla pystymme pitämään yllä paikkaa, josta saa ainakin halpaa ruokaa, ilmaista leipää ja yhteisöllisyyttä.

Lautakunnan päätöksen myötä Takataskun toiminta jatkuu kaupungin puolesta toistaiseksi. Se antaa henkilökunnalle ja asiakkaille kaivatun hengähdystauon.

Petri Görman

Viisi miljoonaa urheiluun, säästöt otetaan köyhiltä

Lahden talousviisaudella on ilmeisesti omat erityissääntönsä. Viisi miljoonaa euroa Urheilukeskukseen on investointi tulevaisuuteen, mutta 170 000 euroa Takataskuun on säästökohde. Siinä on lahtelaista talouspolitiikkaa parhaimmillaan. Rakennetaan puitteita urheilusuorituksille ja yritetään samalla juoksuttaa heikoimmassa asemassa olevat ihmiset pois silmistä.

Takataskun lakkautusyrityksessä oli sentään yksi hyvä puoli. Se osoitti, kuinka tehokkaasti ihminen voidaan muuttaa budjettitaulukon riviksi. Ei siinä paljon paina, onko kyse eläkeläisestä, työttömästä tai yksinäisestä ihmisestä. Kun saadaan aikaiseksi 170 000 euroa säästö ja voidaan kai todeta, että talous on kunnossa. Se, mitä säästö maksaa muualla, onkin jo jonkun toisen murhe.

Takataskussa käytiin vuonna 2025 yli 51 000 kertaa. Siellä jaetaan leipää kolmena päivänä viikossa, tarjotaan edullista ruokaa ja ennen kaikkea mahdollisuus kohdata muita ihmisiä. Mitä merkitystä on sillä, jos Excel-taulukossa on vääränlainen merkki? Leipää saa kaupasta sanotaan. Yksinäisyyteenkin löytyy varmasti jokin kilpailutettu palveluratkaisu, jos sellaista nyt joku osaa ostaa.

Onneksi lautakunta ei niellyt esitystä sellaisenaan. Päätös poiketa lakkautuslinjasta osoittaa, että päättäjillä voi sittenkin olla silmät myös budjettikirjan ulkopuolella. Kaikkia virkamiesesityksiä ei tarvitse hyväksyä vain siksi, että ne on kirjoitettu viralliselle paperille ja perusteltu säästämisellä.

Seurakuntayhtymä sijoittaa toimintaan 150 000 euroa ja kaupunki tukee sitä 170 000 eurolla. Yhteistyöllä pidetään yllä palvelua, jonka tarve näkyy yli 51 000 asiakaskäynnissä. Tämä ei ole hyväntekeväisyyden sivujuonne vaan konkreettista työtä ihmisten hyvinvoinnin eteen.

Lahden päättäjien ja virkamiesten kannattaisi muistaa, ettei kaupungin onnistumista mitata vain uusilla rakennuksilla ja investointien suuruudella. Myös sillä on merkitystä, miten se kohtelee niitä, joilla ei ole varaa pärjätä yksin.

Urheilukeskuksessa voi tavoitella uusia ennätyksiä. Takataskussa tavoitellaan jotain paljon arkisempaa. Sitä, ettei kenenkään tarvitsisi selvitä elämästään aivan yksin. Kumpi näistä tavoitteista on kaupungille liian kallis?

Petri Görman

Teijo ”Twist Twist” Erkinharjun rockrumpalin ura on vienyt hänet muun muassa Peer Güntin, Leningrad Cowboysin ja Aki Kaurismäen elokuvien kautta eri puolille maailmaa.

Rockrumpali Teijo ”Twist Twist” Erkinharju on syntynyt vuonna 1962 ja hän on soittanut rumpuja ammatikseen vuodesta 1985 lähtien. Nyt edessä on ensimmäinen eläke, joka kolahtanee tilille jo tammikuussa. Erkinharju tunnetaan parhaiten kouvolalaisen Peer Güntin rumpalina, mutta hän on soittanut myös Leningrad Cowboysissa ja näytellyt Aki Kaurismäen elokuvissa. Vuosi sitten lokakuussa hänestä ilmestyi elämäkerta, jonka kirjoitti Topi Salmi.

Radio soi koko lapsuuden ajan kotona

Erkinharjun lapsuudenkodissa radio oli auki koko ajan 1960-luvulla.

– The Sweetin Poppa Joe -biisi oli mun suosikki, myös Irwinin Ryysyranta oli kotimainen hitti, jota diggailin, Erkinharju muistelee.

Ensimmäisen oman levynsä hän osti Kuusaan radiosta. Se oli Sweetin Desolation, joka maksoi 28 markkaa.

– Royals oli kova bändi ja sitä diggasin paljon. Turkulainen progebändi Kaamos oli myös yksi suosikeistani, jota myös kuuntelin paljon.

Rock-ura lähti liikkeelle, kun laulaja-kitaristi Timo Nikki perusti Peer Güntin vuonna 1976. Kokoonpano vaihteli alkuvuosina, mutta myöhemmin muodostui yhtyeen klassinen rivistö. Siinä Nikki oli laulussa ja kitarassa, Erkinharju soitti rumpuja ja Teijo ”Tsöötz” Kettula soitti bassoa.

Peer Günt voitti Rockin SM-kisat 1984, minkä jälkeen bändin valtakunnallinen läpimurto käynnistyi.

– T.T. Oksalalla oli iso vaikutus, kun saimme hänet tuottajaksi 1980-luvulla. Hän tajusi, miltä rockbändin tulee kuulostaa levyllä. Oksala ei koskaan puuttunut biiseihin. Hän teki vain pieniä huomautuksia meille.

– Minulle ensimmäinen studiokokemus oli Finnvoxilla Helsingissä. Risto Hemmi oli meidän äänittäjänä silloin. Finnvox oli helvetin hieno studio.

Ensimmäinen single sen sijaan syntyi toisenlaisissa olosuhteissa.

– Kärkölässä soitimme ensimmäisen singlen bändille ja se äänitettiin jossain maatilalle rakennetussa studiossa, jossa hengitys höyrysi, siellä oli helvetin kylmä, Erkinharju naurahtaa.

Keikka Pohjois-Koreassa ja MTV-gaala Michael Jacksonin seurassa

Peer Günt kiersi 1980-luvun puolivälin jälkeen Suomea tiiviisti ja keikkoja kertyi vuodessa yli 150. Erikoisin matka suuntautui vuonna 1989 Pohjois-Koreaan nuorten opiskelijoiden festivaalille.

– Meillä ei ollut tietoa, millainen mesta Pohjois-Korea oikein on ja arvelimme, ettei se voi olla huonompi mesta kuin Neuvostoliitto. Kukaan ei ollut kuullut siellä länsimaista räminää aikaisemmin, Erkinharju sanoo.

– Yleisö istui paikallaan ja antoi aplodit. He eivät edes juoneet mitään keikan aikana. Saatiin festivaalin jälkeen mitalit kaulaan. Hukkasin sen kouvolalaiseen baariin kotimatkalla.

Oman bändin toiminnan hiipuessa Jore Marjaranta houkutteli Erkinharjun Leningrad Cowboysiin. Cafe Metropolissa Helsingissä Sakke Järvenpää toivotti hänet tervetulleeksi

– Järvenpään tyttöystävä oli halunnut juuri minut soittamaan bändiin.

Ensimmäinen keikka koettiin tammikuussa 1991. Bändin mukana Erkinharju kiersi yli 30 maassa. Uran suurin esiintymislava löytyi vuodelta 1994, kun Leningrad Cowboys soitti ”Sweet Home Alabaman” MTV Music Awardsissa Michael Jacksonin, Bruce Springsteenin ja Rolling Stonesin seurassa.

– Voin tunnustaa, että silloin jännitti. Silloin kolmen minuutin biisi meni ohi todella nopeasti, Erkinharju muistelee.

Toinen unohtumaton hetki koettiin vuonna 1993, kun bändi esiintyi Puna-armeijan kuoron kanssa Helsingin Senaatintorilla kymmenille tuhansille suomalaisille.

– Pari päivää aikaisemmin tajusimme, että soitamme yhdessä vieraan valtion sotilasyksikön kanssa ja emme olleet kysyneet lupaa asialle. Onneksi äidin veli oli töissä Puolustusvoimissa ja hänen avulla saimme asiasta nopean päätöksen.

Kaikki matkat eivät jääneet yhtä valoisina mieleen.

– Brasiliaan myös pääsimme, mutta siellä ei ollut kuitenkaan hyvää mestaa meille. Se harmitti, että eteläamerikkalainen meininki jäi kokematta.

Elokuvan kuvaussessiot eivät olleet myöskään Erkinharjun mieleen.

– Kaurismäen leffoissa näytteleminen oli helvetin tylsää. Silloin juotiin paljon ja odoteltiin pitkään omia kohtauksia, Erkinharju sanoo suoraan.

Elämäkerta syntyi kahvin ja pullan voimalla

Erkinharju oli pitkään pohtinut, että kannattaisiko elämäkertaa edes tehdä, sillä hän väitti, ettei muista menneistä vuosikymmenistä juuri mitään. Hän ei tiennyt, että oma äiti oli vuosien varrella koonnut poikansa uraa käsittelevän leikekirjan. Kirjaprojektia varten äiti kaivoi esiin 30 senttimetrin pinon lehtileikkeitä, joiden avulla muisti alkoi palautua pätkittäin. Tarinat pulpahtelivat esiin luonnostaan leikkeiden avulla. Kirjailija Topi Salmi vieraili Erkinharjun luona Espoossa muutaman kerran ja nauhoitti keskusteluja kirjaa varten. Kahvin ja pullan voimalla syntyi elämäkerta, joka ilmestyi vuosi sitten lokakuussa.

Nykyään Erkinharju soittaa yhä muutamissa yhtyeissä.

– Siilinjärven Huvikumpu on ikimuistoinen keikkapaikka ja siellä meistä muusikoista huolehdittiin aina hyvin.

Tammikuussa edessä on kuitenkin uusi elämänvaihe. Silloin on mahdollisuus jäädä eläkkeelle pitkän rock-uran jälkeen.

Petri Görman

Lahden Videokuvaajat ry puheenjohtaja Kari Savolainen on harrastanut kuvaamista lähes 50 vuotta. -Video on tämän päivän muistelma tuleville sukupolville. Tule katsomaan, mitä olemme tehneet, tai tule tekemään kanssamme. Yhdessä opimme tallentamaan historialliset tarinat tulevaisuutta varten.

Lahden Videokuvaajat ry:n historia ulottuu lähes 70 vuoden taakse. Yhdistyksen edeltäjä, Lahden Kaitaelokuvaajat, perustettiin 23. marraskuuta 1956 Hotelli Valtakulmassa Lahdessa. Kuvaustekniikka on muuttunut vuosikymmenten aikana valtavasti, mutta yksi asia on säilynyt ennallaan. Halu tallentaa ihmisiä, tapahtumia ja tarinoita liikkuvaksi kuvaksi on yhä tärkein asia.

Yhdistyksen puheenjohtaja Kari Savolainen on ollut mukana toiminnassa yli kymmenen vuotta ja johtanut yhdistystä viimeiset viisi vuotta. Hänen kiinnostuksensa kuvaamiseen alkoi kuitenkin jo nuoruudessa.

– Kiinnostuin kuvaamisesta ja kaitafilmikameroista jo murrosikäisenä. Myöhemmin mukaan tuli valokuvaus ja vasta sen jälkeen videokuvaus.

Ensimmäisiin kameroihin kuului pieni ja kallis filmiä käyttävä kamera. Myöhemmin hän lainasi ystäviltään järjestelmäkameroita ja kuvasi muun muassa häitä sekä perhejuhlia. Valokuvakirjat opettivat tulkintaa Savolaiselle tärkeä vaihe kuvausharrastuksessa osui 1970-luvulle. Hän oli valmistunut teknisestä koulusta aikana, jolloin öljykriisi vaikeutti työllistymistä.

– Olin teknikoiden kaupallisella kurssilla kauppaoppilaitoksessa. Tauoilla kävin silloisessa pääkirjastossa selaamassa valokuvakirjoja. Niitä tuli tutkittua todella paljon.

Kirjojen kautta hän alkoi ymmärtää, miten hyvä kuva rakentuu.

– Silloin silmä alkoi oppia näkemään. Kuvakerronnan juuret ovat minulla oikeastaan sieltä lähtöisin.

Savolainen on harrastanut kuvaamista lähes 50 vuotta. Hän seuraa edelleen aktiivisesti valokuvauksen kehitystä ja hakee inspiraatiota muun muassa suomalaisten huippukuvaajien töistä sosiaalisessa mediassa. Nykyään hänen oma kalustonsa on huomattavasti kevyempää kuin vuosikymmeniä sitten.

– Kuvaan paljon puhelimella. Matkoilla pieni Pocket-kamera on erinomainen, koska se on nopeasti käyttövalmis ja siinä on tehokas kuvanvakaus.

Savolaisen mukaan videokuvauksen saavutettavuus on muuttunut täysin.

– Aikaisemmin laadukas kalusto maksoi helposti satojatuhansia markkoja. Nyt jo noin tuhannen euron kameralla ja hyvällä mikrofonikalustolla voidaan tuottaa erittäin laadukasta kuvaa ja ääntä.

Hyvä video alkaa tarinasta

Lahden Videokuvaajien toimintaan kuuluu jäseniltoja, koulutuksia, kuvausretkiä, työpajoja sekä kursseja. Yhdistyksessä on yli 80 jäsentä, ja mukaan mahtuu jatkuvasti uusia harrastajia. Savolainen toivoo erityisesti nuoria mukaan toimintaan.

– Videoharrastus kuuluu kaikille. Ei tarvitse omistaa kallista kameraa. Puhelimellakin voi aloittaa.

Yhdistys tarjoaa jäsenilleen apua kuvaamiseen, äänen tallentamiseen ja editointiin. Koulutuksia on järjestetty muun muassa DaVinci Resolve -editointiohjelmasta, käsikirjoittamisesta sekä tekoälyn hyödyntämisestä videotuotannossa.

– Internetistä löytyy paljon opittavaa, mutta kokeneilta harrastajilta saa usein nopeammin käytännön apua. Meillä toimii aktiivinen WhatsApp-ryhmä, jossa neuvoja saa lähes reaaliajassa. Omaa työtä voi myös näyttää muille jäsenille, jotka ovat usein parhaat ja rehellisimmät kriitikot.

Yhdistyksellä on käytössään kameroita, valoja ja muuta kalustoa, joita jäsenet voivat lainata. Kalustoa päivitetään ja ylläpidetään yhteisesti.

– Meillä on vahva vertaistuen kulttuuri. Kun autamme toisiamme oppimaan ja kehittymään, niin koko yhdistys hyötyy siitä.

Savolaisen mukaan tekniikka ei kuitenkaan koskaan korvaa sisältöä.

– Ennen kuvaamista kannattaa tehdä suunnitelma tai jopa kuvakäsikirjoitus. Tarinallistaminen on tärkeää. Kuvan pitää olla vakaa ja äänen laadusta täytyy huolehtia. Huonokin kuva katsotaan loppuun, mutta huono ääni karkottaa katsojan nopeasti.

Moni kuvaa nykyään valtavan määrän videomateriaalia, joka jää helposti kovalevyille tai muistikorteille.

– Perhejuhlat, lomamatkat ja muut tärkeät muistot kannattaa käsitellä mahdollisimman pian. Materiaalit tulee nimetä ja järjestää huolellisesti. Muuten niitä ei muutaman vuoden päästä enää löydä.

Paikallista historiaa tuleville sukupolville

Lahden Videokuvaajien tärkeä tehtävä on paikallisen historian ja ihmisten tarinoiden tallentaminen tuleville sukupolville. Yhdistys on kuvannut tapahtumia sekä tuottanut videoita useille alueen yhdistyksille ja yhteisöille.

Yksi merkittävimmistä projekteista oli Anttilanmäen kyläjuhlien dokumentointi vuonna 2019.

– Kuvasimme usean jäsenen voimin, ja materiaalia kertyi kymmeniä tunteja. Lopputuloksena syntyi noin tunnin mittainen dokumentti ensimmäisistä Anttilanmäen kyläjuhlista.

Projektissa kohdattiin myös haasteita.

– Kameroissa oli erilaisia kuvausasetuksia ja osaamistasot vaihtelivat paljon. Koronapandemia hidasti työn etenemistä, mutta saimme elokuvan lopulta valmiiksi. On hienoa tallentaa paikallista identiteettiä ja kulttuurihistoriaa tuleville sukupolville.

Yhdistys on toteuttanut videoita myös muun muassa Lahden Seudun Syöpäyhdistykselle, Runomaraton ry:lle ja Lahden Urkuviikolle. Savolainen toivoo lisää yhteistyötä paikallisten yhteisöjen, yhdistysten ja oppilaitosten kanssa.

– Meillä on paljon osaamista, jota voidaan hyödyntää erilaisten tapahtumien ja muistojen tallentamisessa. Samalla nuoret pääsevät oppimaan kokeneilta tekijöiltä.

Teknologian nopea kehitys ja tekoäly herättävät yhdistyksessä paljon keskustelua.

– Meillä on useita huippuosaajia, jotka seuraavat aktiivisesti alan kehitystä. Tekoäly on jo osa monen jäsenemme päivittäistä työskentelyä, mutta harrastuksen perusasia ei silti muutu.

Savolaisen mukaan videotuotannon ydin on edelleen sama kuin 70 vuotta sitten.

– Tekniikka muuttuu, mutta tarinankerronta säilyy. Hyvä video ei synny pelkästään hyvästä kamerasta. Siinä pitää olla ajatus, rakenne ja jotain merkityksellistä kerrottavaa.

Petri Görman

Lahti-opas Jaakko Petäjä kertoo Saksalaiset Lahdessa -kierroksella Kansanopiston takapihalla kevään 1918 taisteluista ja saksalaisten ratkaisevasta roolista Lahden tapahtumissa.

Moni ajattelee yhä, että Lahdessa taistelivat keväällä 1918 vain punaiset ja valkoiset. Lahti-opas Jaakko Petäjä haluaa muistuttaa saksalaisten ratkaisevasta merkityksestä. Saksalaiset Lahdessa -kierros järjestetään sunnuntaina 4. lokakuuta kello 13–14.30. Kierros alkaa Asemapäällikön talolta.

Vuoden 1918 sisällissodan tapahtumista puhuttaessa Lahdessa muistetaan punaiset ja valkoiset. Lahti-opas Jaakko Petäjän mukaan kuva jää silloin vajaaksi.

– Monella on edelleen käsitys, että täällä taistelivat sodan loppuvaiheessa punaiset ja valkoiset. Lahden valtasivat kuitenkin saksalaiset joukot, Petäjä sanoo.

Saksalaisten sotaretki Suomessa alkoi huhtikuun alussa. Saksalaisia nousi maihin Hangossa 3. huhtikuuta ja Loviisaan ensimmäiset joukot saapuivat 7. huhtikuuta. Lisää sotilaita tuli Loviisaan 11. ja 13. huhtikuuta.

Petäjä muistuttaa, että vastakkain olivat hyvin erilaiset sotajoukot.

– Saksalaiset olivat ammattisotilaita. Heillä oli takanaan jo lähes neljä vuotta ensimmäisen maailmansodan taisteluita Keski-Euroopassa. Punaiset taas olivat suurelta osin paikallisia punakaarteja. Heidän tiedustelunsa, johtamisensa ja joukkojen siirtämisensä eivät olleet samalla tasolla.

Rautatie teki Lahdesta tärkeän

Lahden merkitys liittyi ennen kaikkea rautatiehen. Saksalaisten tavoitteena oli katkaista punaisten yhteys itään sekä Viipurin että Pietarin suuntaan.

Loviisasta saapuneet saksalaiset etenivät Uuteenkylään. Rata saatiin hetkeksi katkaistua 13. huhtikuuta, mutta punaisten hallussa oli panssarijunia ja rata saattiin uudelleen auki.

– Saksalaiset jäivät Uudessakylässä kahden tulen väliin. Punaiset saivat liikennettä uudelleen kulkemaan ja saksalaiset joutuivat perääntymään Kuivannolle. Heille tuli myös tappioita ja paljon haavoittuneita.

Rautatie Lahdesta itään pysyi punaisten käytössä 18. huhtikuuta asti. Saksalaiset muuttivat suunnitelmaansa ja alkoivat lähestyä Lahtea Virenojan ja Pennalan kautta.

Aamulla 19. huhtikuuta kolme saksalaista osastoa eteni eri suunnista. Yksi suuntasi Villähteen kautta junaradalle, toinen tuli Launeenkatua kohti rautatieasemaa ja kolmas kiersi Kyläkunnantien kautta Hennalan kasarmeille. Ensimmäiset saksalaiset olivat Lahden asemalla jo noin kello seitsemän aamulla.

– Punaiset joutuivat tavallaan heräämään uuteen todellisuuteen. Saksalaiset olivat päässeet yllättämään heidät, Petäjä kuvailee.

Punaisten esikunta kaupungintalolla tiesi saksalaisten lähestyvän. Johto oli kuitenkin poistunut kaupungista Herralan suuntaan joko edellisenä iltana tai 19. huhtikuuta aamulla.

Kansanopistonmäeltä avattiin tuli

Punaisten puolustus keskittyi muun muassa Kansanopistonmäelle ja Radiomäelle. Kansanopistonmäeltä oli silloin suora näköyhteys rautatieasemalle.

– Siinä oli vain matalaa asutusta ja puutaloja. Matkaa asemalle oli linnuntietä noin 200 metriä. Punaisilla oli Kansanopistolla kenttätykki sekä kiväärejä ja kuularuiskuja. Tuli piti rautatieasemalle saapuneet saksalaiset jonkin aikaa asemissaan.

Tilanne muuttui, kun Villähteen suunnasta tullut saksalaisosasto eteni Ruolanharjun kautta kohti keskustaa. Se saapui Kansanopistonmäelle noin puoli yhden aikaan päivällä.

– Oikokadun kautta tulleet saksalaiset pääsivät yllättämään punaisten asemat. Sen jälkeen vastarinta siellä murtui ja tulitus loppui.

Päivän aikana saksalaiset ottivat Lahden keskustan hallintaansa. Kaikkia punaisten asemia ei kuitenkaan vallattu saman tien. Taistelut jatkuivat kaupungin ympärillä vielä useita päiviä. Asemasotaa käytiin muun muassa nykyisen urheilukeskuksen ympäristössä, Salpausselän koulun takana, Santamäellä ja Kullankukkulalla. Tykkituli kuului kaupunkiin asti.

– Kun ampuminen alkoi, siviilit menivät kellareihin suojaan. Tulta tuli myös keskustan suuntaan. Kaupungintaloa ja Kansanopistoa tulitettiin ja hajanaista tykkitulta osui jopa Puu-Paavolaan.

Saksalaisia juhlittiin vapauttajina

Petäjän mukaan aikalaisille saksalaisten merkitys oli hyvin näkyvä. Lahden kaupungin johto puhui heistä sodan jälkeen jopa pelastajina.

– Kaupungin eliitti oli aidosti pelännyt, mitä tapahtuu.

Vielä 18. huhtikuuta ei tiedetty, miten taistelu päättyy. Saksalaisten saapuminen helpotti heidän pelkoaan. Saksalaisupseereita kutsuttiin sodan jälkeen kahveille, juhliin ja tanssiaisiin. Kaupunginhallitus järjesti 5. toukokuuta kaupungintalolla suuren kiitosjuhlan.

Petäjän mukaan tunnelma oli kaikkea muuta kuin jäykkä.

– Tarjoilu oli vapaa ja osa upseereista oli lopulta hyvin humalassa. Nuoret kielitaitoiset naiset olivat tarjoilemassa ja auttoivat sammuneita sotilaita istumaan puita vasten kaupungintalon puistossa. Se ei näyttänyt hyvältä, jos saksalainen sotilas makasi humalassa puistossa.

Mannerheim saapui Lahteen 15. toukokuuta. Asema-aukiolla häntä oli vastassa saksalainen eversti Otto von Brandenstein.

Mannerheim kiitti saksalaisia siitä, että nämä olivat katkaisseet punaisten tärkeän rautatieyhteyden.

Saksalaisten suunnitelmat eivät loppuneet sisällissotaan. Kesällä 1918 he suunnittelivat myös uuden Suomen armeijan rakentamista.

– Saksalaiset eivät silloin tienneet, että he häviäisivät ensimmäisen maailmansodan. Ajateltiin jopa, että Lahteen Salpausselän harjuille sijoitettaisiin vuoristojääkäreitä, Petäjä kertoo.

Hänen mukaansa saksalaisten merkitys on jäänyt suomalaisessa sisällissodan historiassa usein sivurooliin.

– Toivon, että kierroksen jälkeen ihmiset ymmärtäisivät, kuinka suuri merkitys saksalaisilla oli Lahden tapahtumissa. Samalla pitää muistaa, etteivät he tulleet Suomeen vain suomalaisia varten. Saksa ajoi täällä myös omia sotilaallisia, poliittisia ja taloudellisia etujaan.

Petäjän mielestä vuoden 1918 tapahtumia on hyvä tarkastella ilman liian yksinkertaista jakoa hyviin ja pahoihin.

– Aikalaiset puhuivat kapinasta, nykyisin puhumme sisällissodasta. Suomi oli samalla osa ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheen suurta valtapeliä. Lahti oli siinä hetken aikaa aivan tapahtumien keskellä.

Petri Görman

Launeen Citymarketin piha-alueesta on tullut syyskuun aikana suosittu nuorten kokoontumispaikka. Jalkautuvan nuorisotyöntekijöiden mukaan suurin osa nuorista käyttäytyy asiallisesti, mutta pienen joukon häiriökäyttäytyminen on aiheuttanut ongelmia alueella.

Launeen Citymarketin piha-alueella on ollut syyskuun alusta lähtien tavallista rauhattomampaa. Viikonloppuisin alueelle on kokoontunut jopa satoja nuoria. Samalla muutamien nuorten häiriökäyttäytyminen, roskaaminen ja vaarallinen ajaminen ovat nousseet näkyvästi esille. Nuoret ovat liikkuneet alueella mopoilla, koppimönkijöillä ja sähköpotkulaudoilla. Poliisi on joutunut puuttumaan tilanteeseen ja ainakin kerran tyhjentämään alueen nuorista.

Lahden kaupungin jalkautuvaa nuorisotyötä tekevät Valtteri Tikka ja Daniel Nikkinen tuntevat tilanteen hyvin. Heidän työnsä tavoitteena on ehkäistä nuorisorikollisuutta ja väkivaltaa sekä kohdata alle 25-vuotiaita siellä, missä nuoret viettävät aikaansa.

– Nuorten kokoontuminen julkisille paikoille ei ole uusi ilmiö. Nuorilla on aina ollut tarve tavata toisiaan ja viettää aikaa yhdessä, Tikka sanoo.

– Lahdessa ei kuitenkaan ole muutamaan vuoteen ollut näin suuria kokoontumisia. Pari vuotta sitten nuoret kokoontuivat esimerkiksi Pikku-Vesijärven ympäristössä, Nikkinen jatkaa.

Tilaa, valoa ja helppo tulla

Launeen Citymarketin ympäristöstä on tänä syksynä muodostunut yksi nuorten tärkeimmistä kokoontumispaikoista. Nuorisotyöntekijöiden arvion mukaan alueella on voinut olla illan aikana noin 100–300 nuorta. Määrä vaihtelee muun muassa sään mukaan.

– Citymarketin parkkipaikalla on paljon tilaa. Se on hyvin valaistu ja tarpeeksi lähellä keskustaa, Tikka kertoo.

Paikalle on helppo tulla mopolla tai koppimönkijällä, mutta myös bussilla liikkuvat nuoret pääsevät sinne helposti.

– Aikaisemmin järjestettiin enemmän mopomiittejä. Kun niitä ei samalla tavalla ole, niin nuoret ovat löytäneet paikan itse. Launeen Citymarket sopii siihen sijaintinsa vuoksi hyvin, Nikkinen arvioi.

Kauppa on lisäksi avoinna ympäri vuorokauden. Sisällä on lämmintä, käytössä ovat wc-tilat ja samalla voi ostaa ruokaa tai juotavaa. Nuorisotyöntekijät eivät kuitenkaan usko, että esimerkiksi energiajuomat olisivat syy kokoontumiseen.

– Yhtä hyvin kaupasta voidaan ostaa vettä tai välipalaa. Tärkeintä nuorille on nähdä kavereita, Tikka sanoo.

Alueella on kokoontunut jo aikaisemmin myös nuoria aikuisia. Nyt eri ryhmät ovat osittain päätyneet samalle alueelle.

Muutama nuori pilaa suuren joukon maineen

Citymarketin kauppias Mikko Puhakka on vedonnut nuoriin, jotta häiriökäyttäytyminen ja roskaaminen loppuisivat. Samalla hän on muistuttanut, että nuoret ovat tervetulleita Citymarketiin tavallisina asiakkaina.

Myös Tikka ja Nikkinen painottavat, että suurin osa paikalle kokoontuvista nuorista käyttäytyy hyvin.

– Kun puhutaan sadasta tai jopa useammasta sadasta nuoresta, vain hyvin pieni osa tekee typeryyksiä. Suurin osa on aivan tavallisia nuoria, Nikkinen sanoo.

Joillakin voi kuitenkin olla tarve näyttää kavereille tai hakea jännitystä vaarallisella ajamisella.

– Osa ottaa riskejä ja hakee adrenaliinia. Mopolla voidaan lähteä poliisia karkuun tai sähköpotkulaudalla tehdään jotain, mitä ei pitäisi tehdä. Tavallinen nuori ei kuitenkaan halua menettää ajokorttiaan, kilpiä tai mopoaan, Tikka muistuttaa.

Myöskään päihteiden käyttö ei heidän havaintojensa perusteella ole koko joukkoa koskeva ilmiö.

– Joillakin voi olla ongelmia päihteiden kanssa, mutta suurimmasta osasta nuoria ei voi sanoa niin, Nikkinen toteaa.

Nuorisotyöntekijöiden mukaan nuoret suhtautuvat myös poliisiin pääosin asiallisesti.

– Netissä poliisin toimintaa on helppo arvostella ja sillä voi saada huomiota. Kun nuoria tapaa kasvotusten, niin kuva poliiseista on paljon tavallisempi, Tikka sanoo.

Ratkaisu löytyy keskustelemalla

Lahdessa jalkautuvaa nuorisotyötä tekee kaksi työparia, jotka työskentelevät vuoroviikoin. Työhön kuuluu jalkautumista paikkoihin, joissa nuoret kokoontuvat, mutta myös rauhallisempia keskusteluja yksittäisten nuorten kanssa. Tarvittaessa mukaan voidaan ottaa perheenjäseniä tai kavereita.

– Meidän vaikutuskeinomme on ennen kaikkea puhuminen. Kohtaamme nuoren, keskustelemme hänen kanssaan ja yritämme ohjata toimintaa yhteisten sääntöjen suuntaan, Nikkinen kertoo.

Citymarketin tilanteeseen ei ole heidän mukaansa yhtä helppoa ratkaisua. Mopokauden päättyminen voi vähentää kokoontumista, koska nuorten liikkuminen vaikeutuu. Nuorisotyöntekijät toivovat myös vanhempien keskustelevan asiasta kotona.

– Vanhempien pitäisi tietää, missä oma nuori viettää viikonloppuiltaa ja mitä siellä tapahtuu, Tikka sanoo.

Seuraavissa kohtaamisissa nuorilta aiotaan kysyä myös, miten Citymarketin tapahtumista on puhuttu kotona.

– Haluamme kuulla, mitä nuoret itse ajattelevat poliisin toiminnasta, sähköpotkulaudoilla hurjastelusta ja siitä, ovatko vanhemmat yrittäneet rajoittaa Citymarketille menemistä, Nikkinen kertoo.

Nuorisotyöntekijöille Launeen tilanne on näkyvä, mutta ei poikkeuksellinen osa työtä. Samoja nuoria tavataan myös viikolla ja muualla kaupungissa.

– Jos kohtaamme nuoren Citymarketilla, keskustelu ei pääty siihen. Voimme jatkaa sitä myöhemmin aivan toisessa paikassa ja rauhallisemmassa tilanteessa, Tikka sanoo.

Petri Görman