Kirjoitan pari riviä kyläjuhlista. Hieno tapahtuma. Tuttuja tapasin, moni tunnisti, vaikka parta jäi aamulla ajamatta.
Koululle piti päästä. Kansakoulu palasi mieleeni. Lukemaankin opin, vaikka ylitöitä se vaati ja äidiltäni ahkeruutta. Kellon opin jääräpäisyyttäni. Koulu alkoi jossain vaiheessa iltapäivällä. Äiti laittoi herätyskellon emalivatiin ja soimaan, kun piti lähteä. En sitä kyttäämistä kauaa kestänyt ja opettelin ajat.
Hienolta näytti nykykoulu. Viihtyisää, uskoisin. En ymmärrä, ettei pulpeteissa ole säilytystilaa. Liikuntasalin näkeminen aiheutti rytmihäiriötä.
Tapasin nuorekkaat ja taitavat koulun ex-opet Jaanan ja Pekan. Joku muisteli Anneli Nortesuota lämmöllä. Markku Pekkalan nimen kuulin parikin kertaa. Joku entinen opettaja hänestä puhui pelastavana enkelinä vaikeissa tilanteissa.
Kyläjuhlissa oli paljon ohjelmaa. Musiikki pisti Mauri Hyökin tanssijalkaa vipattamaan rouvastaan puhumattakaan. En päässyt pidemmälle sanalle Antti Keskivälin kanssa, koska hän oli kansan ympäröimä. Anttiin eivät vuodet iske.
Poikkesin pihoissa. Kantosaarelta en Mikkoa löytänyt, mutta viehkeät ja kohteliaat tyttärensä kyllä. Ei ole omenat kauaksi pudonneet. Oisko Mikko minua muistanut?
Ari Lyytikän pihassa hörppäsin kahvit. Pelattiin muistoissamme isännän kanssa parit pelit. Muisteltiin esimerkiksi kuinka kova toppari oli Markku Repo.
Savutien kaupan huudeilla suuhun suhahti nallekarkkien maku. Vihdinkadun kirppiksiltä jäi vaivaamaan komea ruskea nahkatakki, joka vaikutti tarpeeksi isolta. Olisinko ujona saanut tingittyä?
Alussa totesin, että pari riviä. No, Anttilanmäki vei koko käden. Tehkää taas uudestaan kyläjuhla. Oisko (parin) vuoden päästä liikaa vaadittu? Nyt jäi takki ostamatta, muikut syömättä, Suosalo näkemättä ja Sirvon Antin baari kokematta.
Kiitos myös askeleista, 17380, tuli pyörittyä. Älä väitä, että, liioittelen. En…
Ai niin, pisteeksi iin päälle jätin viimeiseksi rakkaan kotikadun, Liisankadun. Miten ihmeessä päässäni alkoi soida Fredi? ”Kun Liisankatua takaisin kuljen kerran, niin tiedän, yhtä en koskaan saa. On nuoruusaika tuo jäänyt taa.”
Raine Järvinen
