Käyttöpäällikkö Pasi Heinonen: Yhden suurjännitepylvään romahtaminen ei vaikuta sähkönjakeluun

kuva: Sunnuntain vastaisena yönä Patomäessä vaurioitunut sähköjännitepylväs on tarkoitus saada toimintakuntoon mahdollisimman nopeasti.


Korjaustyöt sunnuntain vastaisena yönä myrskyssä vaurioituneen Patomäen suurjännitepylvään osalta käynnistyivät tiistaina. Johtimien teräsvaijerit todettiin tarkastuksessa ehjiksi. Sen vuoksi korjaustöissä keskitytään pylvään latvaosan suojaamiseen lisävahinkojen välttämiseksi.
 – Vielä emme tiedä, kuinka kauan suurjännitepylvään korjaus Patomäessä kestää. Selvitämme parhaillaan erilaiset korjausvaihtoehdot, LE-Sähköverkko Oy:n käyttöpäällikkö Pasi Heinonen kertoo.

Sunnuntaina vaurioituneen suurjännitepylvään korjaustoimenpiteet ovat käyttöpäällikön mukaan vielä kesken, koska maaperä turma-alueella on pehmeää.
 – Nosturia varten on jouduttu vaihtamaan maamassoja, jotta sen alusta on riittävän tukeva suurjännitepylvään nosto-operaatiota varten. Tämä toimenpide suoritettiin keskiviikkona.

Sähkönjakeluun yhden suurjännitepylvään romahtaminen ei tällä hetkellä vaikuta, koska 110 kilovoltin verkko on silmukoitu.
 – Yhden yhteyden poistuminen ei vaikuta sähkönjakeluun millään tavalla. Nämä suurjänniteverkot on suunniteltu niin, että yksi yhteys voi olla aina huollossa.

Nikkilässä vapaana oleva suurjännitepylväs ei välttämättä sovellu Patomäen alueelle, koska maapohja näillä alueilla erilainen.
 – Samanlainen masto ei välttämättä sovellu jo olemassa oleville perustuksille, vaikka se pituuden puolesta olisi hyvä vaihtoehto.

Vain yksi osa on vaurioitunut

Käyttöpäällikkö Heinonen toteaa, että LE-Sähköverkko Oy harkitsee, mikä on kustannustehokkain korjausvaihtoehto.
 – Vain yksi kohta suurjännitepylväästä on vaurioitunut.

Suurjännitepylväs on rakennettu useasta eri osasta.
 – Voi olla, että vain yksi tai kaksi osaa vaurioituneesta pylväästä vaihdetaan.

Suurjännitepylvään johtimia jatketaan panostekniikalla ja se häiritsee Patomäessä asuvien ihmisten arkea muutaman päivän ajan. Räjäytystyöt tehdään päiväsaikaan.
 –Torstaista lähtien johtimia on ammuttu yhteen.

Räjähdykset tapahtuvat ilmassa ja sen vuoksi ne kuuluvat kauas työmaa-alueelta.
 – Luulen, että tunnelinlouhinta aiheutti alueella enemmän melua. Tästä toimenpiteestä lähtee kuitenkin hieman terävämpi ääni.

Heinosen mukaan Patomäen vikatilanne on yksi muiden joukossa, mutta harvinainen se kuitenkin Suomessa on.
 – Olen nähnyt Pohjois-Amerikasta valokuvia, joissa jäätävät sateet ovat niittäneet voimajohtoja polvilleen. En kuitenkaan arvannut, että tällainen onnettomuus omalle kohdalle koskaan osuisi.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO