Isännöitsijä Eero Vesanen: Luhtikadun palaneen kerrostalon saneeraus valmistunee toukokuun lopulla

kuva: Isännöitsijä Eero Vesanen Lahden Team-Isännöinnistä kertoo, että työmaa-alue on kiinnostanut jonkin verran sellaisia ihmisiä yöaikaan, joilla ei ole mitään asiaa saneerauskohteeseen.


Liipolan Luhtikadulla paloi kerrostalo heinäkuun ensimmäisenä päivänä viime vuonna. Tulipalosta on kulunut puoli vuotta ja kerrostalon saneeraustoimenpiteet ovat käynnissä kolme rapun osalta.

Leuto talvi on ollut suurena apuna vaativassa uudisrakennustyössä. Kerrostalon palaneen katon korjaustoimenpiteet alkoivat vuodenvaihteessa sopivasti ennen talven pakkasjaksoa. Nyt kattoa on rakennettu siihen vaiheeseen, että kylmä ulkoilma ei pääse enää suoraan avonaisen kattorakenteen kautta viilentämään asuntoja.

Isännöitsijä Eero Vesasen mukaan evakossa olevat asukkaat pääsevät muuttamaan korjattuihin koteihinsa todennäköisesti touko-kesäkuun vaihteessa.
– Pitkään kestäneiden tutkimusten jälkeen todettiin, että julkisivuelementtejä ei tarvitse purkaa. Sen vuoksi katon rakentaminen aloitettiin vuodenvaihteen jälkeen. Jouduimme odottamaan tätä päätöstä kuukausien ajan.

Isännöitsijä on kiitollinen siitä, että Lahdessa on ollut leuto talvi, koska se on myös auttanut Liipolankartanon saneerausta. Julkisivuelementit ovat kuivuneet, koska jo syksyllä saatiin lämmöt kerrostaloon päälle.
– Onneksi sää viileni vasta tammikuun lopulla, kun urakoitsija oli jo ehtinyt jo asentaa eristeet katolle.

Elementtien yläosat, jotka kärsivät tulipalossa, korjataan kesällä.
– Palojäljet ja pudonneet rappaukset odottavat siis tulevaa kesää ja ammattimiesten käsittelyä.

Taloyhtiö on ottanut kerrostalon seinäelementeistä näytteitä palaneesta osasta ja tulipalosta selvinneestä osasta.
– Voimme verrata tuloksia jälkeen päin, jos asian tiimoilta tulee ongelmia, Vesanen kertoo.

Kaikki asiat eivät tapahdu heti

 Kerrostalon palaneen osan ensimmäisen kerroksen lattiat piikattiin auki, koska siellä oli villaeristeet, jotka kastuivat tulipalon yhteydessä. Sen vuoksi kuuden ensimmäisen kerroksen asunnon osalta lattiat valetaan uudelleen.
–  Ikkunat kärsivät myös kosteudesta ja ne vaihdetaan paloalueen osalta.

Myös ikkunanpielet ja seinien ulkokulmat tiivistetään Liipolankartanossa tarkasti, jotta mitään negatiivisia yllätyksiä ei tapahtuisi saneerausprojektin jälkeen.
– Projektin sopimuksenmukainen valmistumisaika on toukokuun lopussa, mutta loppusiivoukset toteutetaan kuitenkin kesäkuun alussa. Asukkaiden muuttoajankohta on elänyt koko ajan, mutta nyt tiedämme, että tämä kohde on valmis kesäkuussa.

 Liipolankartanon kerrostalopalossa 34 asuntoa kärsi palovahinkoja.
– Asukkaat ovat ottaneet tämän tilanteen olosuhteisiin nähden hyvin vastaan. Tässä tilanteessa ei ole voittajia ollenkaan, vaikka asukkaat saavat uudet kodit. Tärkeintä on päästä omaan kotiin ja uudelleen jaloilleen.

– Toivottavasti tämä oli ammatillisessa mielessä ainutkertainen kokemus. Toivon, että tulipalon vuoksi kärsineiden ihmisten elämä palautuu ennalleen saneerausprojektin jälkeen.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Laura Voutilainen palaa Lahteen laulamaan ja naurattamaan – luvassa on imitaatioita ja joulun tunnelmaa
Launeen yhteislyseosta maailman kriisialueille – Rauli Virtanen oppi Lahdessa luottamaan ihmisiin
Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
ARKISTO