Tutkimuspäällikkö Hannu Takala: Tuskin Hennalan alueella tehdään enää arkeologisia kaivauksia

kuva: Onko Kasarmi 57 ortodoksinen kappeli vai ei? – Toivottavasti uusi arkistotutkimus antaa vastauksen myös tähän kysymykseen, tutkimuspäällikkö Hannu Takala toteaa.


Lahden Metsä-Hennalassa lähellä entistä varuskunta-aluetta on venäläisen varuskunnan kappeli. Lähellä sitä on ollut venäisten sotilaiden hautausmaa ja sisällissodan yhteydessä vuonna 1918 sinne on mahdollisesti haudattu myös vankileirillä kuolleita punaisten puolella taistelleita sotilaita.

Tämän vuoden loppuun kestävän arkistotutkimuksen myötä saadaan uusia tuloksia asiaan liittyen. Lahden kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Takala kertoo, että Tuomas Hoppu, Marjo Liukkonen ja Tauno Tukkinen ovat muiden muassa selvittäneet tutkimuksiensa avulla lähes kaikkien Hennalan vankileirillä kuolleiden ihmisten nimet. Arkeologisia tutkimuksia tuskin Hennalan alueella on enää tarvetta tehdä.

–  Toivottavasti meneillään olevan tutkimuksen myötä selviää, mikä Kasarmi 57:n alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut, Takala toteaa.

Yhden tutkijan mukaan Kasarmi 57 on ortodoksikappeli.
– Paikallisten ortodoksien mukaan sisätilojen jako ei ole taas heidän uskonkuntansa normien mukainen.

”Kaivaukset eivät toisi uutta tietoa”

– Jos alueella tehdään tulevaisuudessa arkeologisia kaivauksia, niin tämän työn pohjaksi on määriteltävä erittäin kestävät perustelut.

Tutkimuspäällikön mukaan kaivaukset tällä alueella ovat hyvin arveluttavia.
– Tiedämme, että Kasarmi 57:n läheisyyteen on haudattu venäläisiä sotilaita 1890-luvulta lähtien. Jos etsisimme sieltä vain sisällissotamme uhreja, niin samalla löytäisimme venäläisiä sotilaita kaivausten yhteydessä.

Takala mainitsee, että jokainen kuollut yksilö on tärkeä, mutta on mietittävä, voidaanko kuolleiden nimet selvittää arkistotutkimuksen avulla, vai voisiko kaivaus tuoda lisätietoa – se on iso kysymys.
– Sisällissotamme uhreista on saatu jo lähes kaikki tieto irti. Yksittäisiä tapauksia saattaa vielä tulevaisuudessa löytyä, mutta suurimmat suuntaviivat tapahtuneesta jo tiedämme kansallisen historiatutkimuksen kautta. Kaivaukset eivät toisi uutta merkittävää tietoa Hennalan tapahtumiin.

Tarkkaa määrää emme koskaan tiedä

– Hennalassa teloitettujen nimilistat ovat tutkijoiden tiedossa ja ne on kerrottu tarkasti sisällissotaamme käsittelevissä historiateoksissa.

Takalaa kiinnostaa tutkijana vielä se, ketkä on teloitettu Kasarmi 57:n kohdalla ja mikä joukko on surmattu Milkin metsässä.
– Päivitys sotasurmatietokantaan julkaistiin marraskuussa ja tässä tietokannassa on uusimmat tiedot Hennalaan liittyen.

Punaisilla oli sisällissodan jälkeen motivaatio kerätä nimilistoja epäselvistä kuolemantapauksista ja myös moni punainen kirjoitti muistojulkaisuja sodasta.
– Tutkijoille käyttökelpoisia lähteitä ovat olleet kirkonkirjat ja valtiorikosylioikeuden ja kenttäoikeuksien asiakirjat vaikka niissäkin on puutteita. Nämä kaikki ovat olleet sisällissotaa tutkineiden tiedemiesten käytettävissä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO