Lahden kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Antti Holopainen: Arkistotutkimuksen avulla selvitetään Hennalan vankileirin uhrien lukumäärä

Kuva: Lahden kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Antti Holopainen kertoo, että arkistotutkimuksen kautta on mahdollisuus saada uutta tietoa Hennalan alueen joukkohaudoista. Taustalla näkyy  kasarmi 57, jossa toimi venäläisen varuskunnan kappeli ja sen läheisyydessä oli myös hautausmaa.


Ennen Suomen sisällissotaa rakennettu venäläisen varuskunnan kappeli on edelleen pystyssä Lahden Metsä-Hennalassa. Kappelin ympäristössä on ollut vanha venäläinen sotilashautausmaa, jonka luonne on todennäköisesti sisällissodan melskeissä muuttunut.
– Hennalan varuskunnan alueella on ollut iso vankileiri ja siksi suurella todennäköisyydellä siellä kuolleita vainajia on haudattu myös tälle hautausmaalle, Lahden kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Antti Holopainen toteaa.

Arkistotutkimuksen avulla on tarkoitus selvittää, missä hautausmaa on ja kuinka laajalle se on levittäytynyt. Venäläisten henkilöllisyydet sekä kohtalot on myös tarkoitus saada samassa yhteydessä selville. Kasarmi 57:n lähialue oli vuosina 1912-1917 varuskunnan hautausmaa ja sinne on haudattu venäläisiä.
– Kansallisarkiston ja Valtioneuvoston kanslian myötävaikutuksella on käynnistetty arkistotutkimus. Tämä tutkimustyö jatkuu vuoden 2020 loppuun saakka.

Tutkimusidea lähti liikkeelle vuosi sitten, kun Hennalassa järjestettiin muistojuhla sisällissodan kunniaksi. Seminaarin loppupäätelmänä todettiin, että uhrien henkilöllisyys ja määrä on vielä selvitettävä.
– Vieläkään ei ole olemassa täsmällistä tietoa Hennalan alueen uhreista, mutta uskomme, että uutta arkistotietoa tästä kokonaisuudesta kuitenkin vielä löytyy.

Kaivauksia ei välttämättä tehdä

–  Oletan, että tässä yhteydessä arkistotutkimus on tarkoituksenmukaisempi menetelmä kuin hautojen avaaminen.

Holopainen muistuttaa, että on tärkeää saada jälkipolvien tietoon, missä heidän esi-isiensä leposijat ovat.
– Tämä kappeli olisi jo sinänsä hyvä muistomerkki. Aluetta ja kappelia tulisi siistiä. Kasarmi 57 on kaupungin maa-alueella ja se on muinaismuistolain mukaan rauhoitettu alue. Kaavoituksellista ongelmaa ei ole siis olemassa, vaan kyse on ainoastaan tahtotilasta.

Kappelin välittömään läheisyyteen on haudattu myös muita kuin lahtelaisia, koska vankileirillä suurin osa ihmisistä oli muualta Suomesta.
– Hennalan varuskunnan sotilassairaalan päiväkirjassa on yli 1000 nimeä. Nämä ihmiset ovat haudattu jonnekin tälle alueelle.

Holopainen muistuttaa, että kukaan ei vielä tiedä, kuinka paljon ihmisiä teloitettiin alueella, kun vankileiriä perustettiin.
– Se tiedetään, että uhreja on ainakin satoja. Naissurmiakin tapahtui Lahden alueella yli 200.

Hennalan alueella ei ole vielä vankileirin uhrien muistomerkkiä, mutta sellaisia on tarkoitus sinne sijoittaa, kun asiat selkiytyvät uuden tutkimuksen myötä.
– Toisen maailmansodan jälkeen tällä alueella on tapahtunut tienrakentamisen yhteydessä vainajien siirtoja ja ne lienee dokumentoitu puutteellisesti. Tämän dokumentaation selvittäminen on myös osa tätä arkistotyötä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Lahden kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Antti Holopainen: Arkistotutkimuksen avulla selvitetään Hennalan vankileirin uhrien lukumäärä

  1. Hennalan helvetin kokeneitten ja siellä kuolleitten ihmisarvon kunnioittaminen ei ole ketään vastaan!
    Muistomerkki nimikilvin varustettuna Tammisaaren tapaan on vähimmilläänki n saatava kertomaan jälkipolville noista kauhun ja anarkian, mielivallan ajoista.

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO