Rauno Alenius: Olen seurannut kehätien rakentamista tarkasti

Kuva: Rauno Alenius ja Mika Sandvik kertoivat, että oli mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa kehätien rakentaminen nyt etenee.


Lahden eteläisen kehätien työmaalla järjestettiin opastettuja kiertoajeluja lauantaina. Ihmiset pääsivät ensimmäisen kerran seuraamaan kehätietien rakentamista työmaa-alueella. Aamulla klo 10 jo useita satoja ihmisiä jonotti vuoroaan pikkubussiin ja kiertoajelulle.

Projektijohtaja Janne Wikström arvioi, että yli 700 ihmistä vieraili työmaa-alueella.
– Se oli positiivinen yllätys meille rakentajille, että ihmiset olivat näin sankoin joukoin kiinnostuneita kehätien rakennusprojektista.

Wikström kertoo, että kiertoajelua oli toteuttamassa neljä minibussia.
– Kieroajelut päättyivät paljon luvattua myöhemmin lauantaina, koska halusimme ihmisten pääsevät katsomaan kehätietä. Viimeinen kierros päättyi, kun kello oli reippaasti yli iltapäivä viiden.

Lahtelainen Rauno Alenius on seurannut tarkasti Lahden eteläisen kehätien rakentamista.
– En asu kehätien läheisyydessä, mutta tämä on sen verran iso rakennusprojekti, että se näkyy koko kaupunkialueella.

Alenius on tyytyväinen siitä, että vaarallisten aineiden kuljetus siirtyy pois kaupunkialueelta.
– Toivon, että uusille teollisuusalueille syntyy sellaisia työpaikkoja, jotka oikeasti työllistävät ihmisiä.

Tieprojektia tarkasti seurannut Mika Sandvik oli myös mukana kiertoajelulla lauantaina.
– Uskon, että kehätie on hyvä asia Lahdelle.

Sandvik kertoo, että kehätien rakentaminen on näyttänyt mielenkiintoiselta.
– Siksi lähdin mukaan katsomaan, miltä työmaalla näyttää puolessa välissä rakennusprojektia.

Molemmat miehet myhäilivät tyytyväisinä 45 minuutin kiertoajelun pääteeksi.
– Tämä kannatti kokea ja nähdä. Kyllä tästä vielä hyvä tie tulee

Petri Görman

kuva: Ensimmäiseksi linja-autot suuntasivat kilometrin pituiseen Liipolan tunneliin.

kuva: Patomäen kentälle alle sijoittuvalla tunnelityömaalla työt etenevät aikataulujen mukaisesti.

Kuva: Ajokadun silta

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO