Martti Talja: Kaksi nelivuotiskautta eduskunnassa on edelleen tavoitteena

Kuva: Kansanedustaja Martti Talja on tyytyväinen siihen, että tällä vaalikaudella Lahtea on huomioitu hyvin valtakunnallisessa päätöksenteossa. – Oli mukava kuulla myös kannattajilta positiivista palautetta ensimmäisen kauden kansanedustajan työstä. Tästä on hyvä jatkaa nöyrästi kohti kevään eduskuntavaaleja.


Kansanedustaja Martti Taljan (kesk.) vaalistartti kevään 2019 eduskuntavaaleja varten järjestettiin viime perjantaina Lahdessa. Sopenkorvessa ollut yksityistilaisuus houkutteli liki 100 ihmistä kuuntelemaan kansanedustaja poliittista tilannekatsausta sekä ajatuksia seuraavalle vaalikaudelle.
– Lähdin alun perin tavoittelemaan paikkaa Eduskunnassa sillä ajatuksella, että haluan työskennellä siellä vähintään kahden kauden ajan. Tiesin, että esimerkiksi sote-uudistus on niin valtava kokonaisuus, että sen hiomiseen ei yksi vaalikausi riitä.

Kansanedustaja Talja kertoo, että sote-laki on niin sanottu raamilaki.
– Sen myötä tarvitaan valtava määrä täsmentävää lainsäädännön yhteensovittamista.

Talja myöntää, että hän on huolestunut oman puolueensa tämänhetkisistä kannatusluvuista.
– Totta kai se mietityttää, mutta on osattava katsoa peiliin ja otettava opiksi virheistä. Samalla kuitenkin voimme olla myös ylpeitä monista tehdyistä päätöksistä ja kuinka olemme saaneet isossa kuvassa Suomen suunnan muuttumaan.

Hallituskauden aikana on luotu Lahden kaupungin väkiluvun verran uusia työpaikkoja ihmisille.
– Suomen kuntoon saamiseksi on täytynyt tehdä useita ikäviä päätöksiä. Taloudellisen tilanteen parantuessa monia säästötoimenpiteitä on mahdollista arvioida kuitenkin uudelleen.

Ehdokasasettelu on tärkeää

Hämeen vaalipiirissä hyvällä ehdokasasettelulla on kansanedustajan mielestä suuri merkitys.
– Spekulointi paikkamääristä on aivan turhaa tässä vaiheessa. Puolueen koko Suomen kannatus ja kannatus Hämeen vaalipiirissä ovat lisäksi kaksi eri asiaa. Hyvällä ehdokasasettelulla on iso rooli.

Kansanedustaja Talja on kiitollinen siitä, että on saanut olla valmistelemassa useita tärkeitä lakikokonaisuuksia.
– Lainsäädäntötyö on yhteistyötä yksittäisten kansanedustajien ja puolueiden välillä.

Talja on ollut vaikuttamassa erityisesti sote- ja työelämälainsäädäntöön jo niiden kirjoitusvaiheessa.
– Tästä työstä olen erittäin tyytyväinen.

Kansanedustaja muistuttaa, että kauheasti ei ole kenelläkään parlamentaarikolla vara henkseleitä paukutella, eikä ylpistyä.
– Koen, että olen saanut ensimmäisen kauden kansanedustajana vaikutettua lukuisiin valmistelussa oleviin lakiesityksiin jo lakien kirjoitusvaiheessa.
– Lisäksi Päijät-Hämeen keskussairaalan asema kahdentoista laajan päivystyksen sairaalan joukossa oli hyvä työvoitto, kuin myös ministeri Bernerin myöntämä rahoitus Lahden eteläiselle kehätielle. Tien linjaus oli kuitenkin Lahden kaupungin oma ja valitettava päätös.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Omalähiö ei ilmesty perjantaina 28.8.
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
ARKISTO