Marraskuun alkupuolella pääsee ajamaan uutta tietä pitkin Prismalta Aukeankadulle

KUVA: Uudenmaankatu muuttuu osittain nelikaistaiseksi Prismalta Aukeankadulle asti marraskuun alussa.


Loppuvuoden aikana Uudenmaankatu on tarkoitus avata liikenteelle nelikaistaisena Renkomäen liikennevaloista aina Ajokadun liikennevaloihin saakka.
– Uudenmaankadun urakan toinen rakentamiskausi on lopuillaan ja parhaillaan tehdään kovasti töitä kesän aikana rakennettujen siltojen käyttöönottamiseksi. Vielä loppuvuoden aikana saadaan avattua autoilijoille paljon uutta kaistakapasiteettia ja yhteyksiä Etelä-Lahdessa, projektijohtaja Janne Wikström paljastaa.

Jo aiemmin kesällä Renkomäessä otettiin uutta kaistakapasiteettia käyttöön moottoritien ja Ala-Okeroisten välillä.
– Ajokadun ja Aukeankadun uusien liikennevaloristeysten työt siirtyvät kesälle 2019. Ne valmistuvat samassa aikataulussa Uudenmaankadun muiden viimeistelytöiden kanssa. Kokonaisuutena Uudenmaankadun työt valmistuvat suunnitellusti kesäkauden 2019 aikana.

Kuiva kesä nopeutti tienrakennusta

Kuiva kesäkausi ja syksy ovat edesauttaneet rakennustöiden toteutusta.
– Hankekokonaisuudessa siirretään ja sijoitetaan suuri määrä massoja. Sateet eivät edesauta massojen sijoituksia, joten rakentamiskausi on ollut suotuisa.

Kehätien rakentaminen alkoi maastossa koko tielinjan osalta vuoden 2018 aikana.

– Koko hankkeen toteutusaikataulu näyttää tällä hetkellä hyvältä, ja varsinaiset rakennustyöt saataneen valmiiksi tavoiteaikataulussa. Vähäsateinen kesäkausi on tukenut töiden vauhdikasta etenemistä. Sekä kehätien Hollolan että Lahden pään urakoiden rakennustyöt valmistunevat pääosin vuoden 2020 lopulla.

Uudenlaisia melukaiteita asennetaan jo

Projektijohtaja Wikström kertoo, että työturvallisuuden osalta kaikki on onnistunut hyvin tähän mennessä.
– Työmaalla on työskennelty yli 500 päivää, eikä yhtään poissaoloon johtanutta tapaturmaa ole sattunut. Muutama läheltä piti tilanne on toki ollut tietyömaalla, mutta tapaturmat näissäkin tapauksissa on onnistuttu välttämään.

Uudenmaankadulla asennetaan parhaillaan Venetsian kohdan melukaidetta.
– Venetsian kohdan asennustyöt saataneen loppuun noin viikon kuluessa ja seuraavaksi siirrytään asentamaan Launeen risteyssillalle melukaiteita. Uudenlaiset melukaiteet imevät voimakkaat äänet tienpinnasta, eikä ne pääse leviämään tietä pidemmälle.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Omalähiö ei ilmesty perjantaina 28.8.
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
ARKISTO